

PS ARKISTO
Halla-aho läksyttää Marinin hallitusta uskalluksen puutteesta ja löysästä johtamisesta: ”Hallitus pelkää hysteerisesti virheiden tekemistä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho vihjasi MTV:n Uutisextra-ohjelmassa eilen, että koronatoimissa hallitus pakoilee kuntien selän taakse ja siten pakenee vastuuta.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho jakaa hallitukselle moitteita löysästä johtamisesta korona-aikana.
– Hallitukselle voidaan antaa perusteltua kritiikkiä siitä, että vaikka rajoitustoimenpiteet on tarkoituksenmukaista hoitaa alueellisesti, niin poliittisen vetovastuun pitäisi kuitenkin olla maan hallituksella. Minulla on sellainen vaikutelma, että Marinin hallitus pelkää hysteerisesti virheiden tekemistä ja kritiikille altistumista niiden virheiden vuoksi, Halla-aho sanoi eilen MTV:n Uutisextra-ohjelmassa.
Hallituksen kantti ei riitä toimia etupainotteisesti
Halla-aho moitti hallitusta myös siitä, ettei uskallus riitä tehdä toimenpiteitä etupainotteisesti.
– Hallitus odottaa, että tilanne etenee niin pahaksi, että toimien tekemisen välttämättömyys on kaikille ilmiselvää. Toimiin ryhdytään vasta sen jälkeen.
– Hallitus mielellään lykkää paitsi rajoitustoimenpiteiden käyttöönoton niin myös niistä päätöksen tekemisen mieluummin paikallisille viranomaisille kuin lähettää itse selkeitä signaaleja, Halla-aho kritisoi.
Perussuomalaisten puheenjohtaja myös vihjasi tv-ohjelmassa että koronatoimissa hallitus pakoilee kuntien selän taakse ja siten pakenee vastuuta.
Kokoomus pelottelee äänestäjiä
Helsingin pormestarikisaan äskettäin mukaan ilmoittautunut Halla-aho totesi, että perussuomalaisten tavoitteena kevään kuntavaaleissa on nousta suurimpien puolueiden joukkoon.
Laskevasta kannatuksesta kärsivän kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo väitti viikko sitten Uutisextrassa, että Halla-ahon äänestäminen muka sataisi punavihreiden laariin Helsingissä.
Halla-ahon mukaan kyse on vain kokoomuksen pyrkimyksestä pakottaa kaikki vihreisiin kriittisesti suhtautuvat äänestäjät kokoomuksen taakse.
– Se on pelottelua, jonka mukaan ääni jollekin muulle ei-vihreälle kuin kokoomukselle tarkoittaisi tosiasiassa ääntä punavihreälle pormestarille. Haluanpa kuitenkin huomauttaa, että Helsinki on ollut kolme ja puoli vuotta Jan Vapaavuoren johdossa, ja tosiasiassa Vapaavuori on erittäin lähellä vihreitä monissa kysymyksissä, Halla-aho sanoi.
Keskusta ajaa maaseudun elinvoimaa alas
Perussuomalaiset vastustaa EU:n budjettiesitystä ja koronatukipaketteja.
– Me uskomme vakaasti, että maalla asuvilla ihmisillä on luja halu tulla toimeen omalla työllään, eikä kitkutella kepulaisella tukiaispolitiikalla. Keskusta tosiasiassa omalla politiikallaan ajaa maaseudun elinvoimaa alas ja esiintyy sen jälkeen tukihanan valvojana, Halla-aho sanoi.
Hän kuitenkin jatkoi, että perussuomalaisille on selvää, että haja-asutusalueiden Suomessa tarvitaan investointeja ja maan sisäisiä tulonsiirtoja.
– Meidän lähtökohtamme on se, että koko maa täytyy pitää asumiskelpoisena.
Perussuomalaiset vastustaa oikeusvaltioperiaatteen sitomista EU-tukiin. Halla-aho tarkensi kyseen olevan siitä, että oikeusvaltioperiaatetta ollaan politisoimassa EU:ssa.
– Unkaria ja Puolaa halutaan rankaista siitä, että ne eivät jaa Länsi-Euroopan liberaalia ajattelutapaa ja että ne suhtautuvat kielteisesti haittamaahanmuuton sallimiseen.
Suomi maksaa EU:lle enemmän kuin sieltä saa
Halla-aho sanoi, että perussuomalaiset kannattaa oikeusvaltiota ja sananvapautta.
– Ei oikeusvaltioperiaate meidän mielestämme voi kuitenkaan tarkoittaa sitä, että maan pitää sallia alueelleen tulevaa haitallista maahanmuuttoa ollakseen oikeutettu EU-tukiin. Korostan, että me (perussuomalaiset) olemme myös vastustaneet ylipäätään koronatukipaketteja.
– Jos asia olisi perussuomalaisista kiinni, Unkariin ja Puolaan ei menisi senttiäkään suomalaisten veronmaksajien rahaa.
Halla-aho myös muistutti, että EU:sta näennäisesti tulevat alue- ja maataloustuet ovat suomalaisten sinne maksamia rahoja, jotka vain kierrätetään EU:n kautta.
– Suomi ei saa EU:lta senttiäkään nettona. Tilanne on se, että Suomi maksaa EU:lle enemmän kuin mitä sieltä saa.
Artikkeliin liittyvät aiheet
- pormestari EU-elvytyspaketti haittamaahanmuutto Kuntavaalit Sanna Marin Unkari Puola Nettomaksaja Petteri Orpo Sananvapaus Suomi Jan Vapaavuori kannatus perussuomalaiset hallitus Jussi Halla-aho Helsinki Kokoomus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Immonen: Suomi luisumassa Ruotsin tielle – ”Epäonnistunut maahanmuuttopolitiikka ja massamaahanmuutto johtavat maan lopulta totaaliseen kaaokseen”

Helsingin johtoon pyrkivä Halla-aho tahtoo kaupungista viihtyisän ja turvallisen omille asukkailleen – antaa kritiikkiä nykyiselle pormestarille: ”Maahanmuutto on hänelle sokea piste”

Perussuomalaisten Halla-ahoa lukuun ottamatta kaikki suurimpien puolueiden puheenjohtajat tukevat sitä, että Suomi kippaa 6,6 miljardia euroa EU-elvytykseen

Pääministeri Marinilla huoleton asenne velkaantumiseen – Halla-aho huolissaan suomalaisten työpaikoista ja korkeista elinkustannuksista: ”Meidän on lisättävä käteen jäävien tulojen määrää”

Halla-aho: Työttömyys käy kalliiksi – ”Täytyy kaikin keinoin edistää sitä, että yritysten kannattaa toimia ja että ihmisten kannattaa ottaa työtä vastaan”

Perussuomalainen vaihtoehto hallituksen talousarviolle: Hyvinvointia ja taloudellista vapautta kotitalouksille, leikkaukset vain menoeriin, joilla ei ole vaikutusta tavallisen suomalaisen elämään
Viikon suosituimmat

Purra ottaisi Tanskan mallin käyttöön Suomessa: Maahanmuuttajille työvelvoite sosiaaliturvan ehtona
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra esittää, että Suomessakin otettaisiin käyttöön työvelvoite maahanmuuttajille sosiaaliturvan saamisen edellytyksenä.

Riikka Purra ja Björn Wahlroos harvinaisessa yhteishaastattelussa

Sahateollisuus varoittaa miljardipommista – Tynkkynen varoitti jo aiemmin: Ilmastokiimassa unohtuvat talous ja huoltovarmuus
Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto varoittaa Kauppalehden Talousaamussa, että ilmasto‑ ja luontopaneelien esittämät hakkuuvähennykset iskisivät suomalaiselle metsäsektorille rajusti. Aallon mukaan kymmenen prosentin leikkaus puunkäyttöön merkitsisi jopa kymmenien sahojen sulkemisia, miljardiluokan talousmenetyksiä ja tuhansien työpaikkojen menetystä.

Maahanmuuttajataustainen mies pakoili oikeutta 20 vuotta, sai lievemmän tuomion lapsen joukkoraiskauksesta – Vigelius: ”Kokeeko kukaan oikeuden toteutuneen”
Joukkoraiskaukseen 20 vuotta sitten osallistunut mies tuomittiin lopulta samasta teosta kuin muutkin, mutta mies sai teostaan kevyemmän rangaistuksen, koska onnistui piileskelemään oikeutta niin pitkään.

Toimeentulotuen muutokset voimaan tänään – Purra esittää myös jatkouudistusta – ”Harva lähtee yövuoroihin siivoamaan, jos saman rahan saa tekemättä mitään”
Toimeentulotuen uudistus tulee tänään voimaan maltillisella leikkauksella. Valtiovarainministeri Riikka Purra esittää samalla jo uudistuksen jatkamista, sillä Suomi ei kestä enää avokätisyyttä, joka pitää etenkin integroitumattomia maahanmuuttajia tuen varassa.

Valtio kasvattaa omistustaan kantaverkkoyhtiö Fingridistä – ”erinomaisia energiauutisia”, hehkuttaa Purra ja tylyttää samalla Caruna-Haaviston ja Uniper-Tuppuraisen

Eurooppatie 16 tulee Suomeen, rakentaminen alkaa keväällä – ministeri Lulu Ranne: ”Hanke on napakymppi, joita ei usein tule kohdalle”
Suomen turvallisuuden, talouden ja huoltovarmuuden kannalta kriittisen tärkeää E16-tietä jatketaan Suomen puolelle. Uunituoreen tien rakentamiselle on nyt päätetty rahoitus, ja rakentaminen alkaa jo keväällä.

Sillanpäältä piikki Lindtmanille: Antin puntit alkavat tutista – seuraavalla hallituksella edessä 10 miljardin euron säästötalkoot
Perussuomalaisten kansanedustaja Pia Sillanpää on huvittunut SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin vaatimuksesta, että Orpon hallituksen pitäisi tehdä vielä 1,4 miljardin euron lisäsopeutukset tällä hallituskaudella. Sillanpään mielestä Lindtman pelkää jo nyt tulevaa pääministerin vastuuta: seuraavaa hallitusta odottavat karut 10 miljardin euron säästötalkoot.

Rikollisjengit laittoivat lapsen asialle Vantaalla – kerrostalon asukkaat evakuoitiin polttopulloiskussa
Vantaan Korsossa syttyi 17. joulukuuta kerrostalossa räjähdysmäinen tulipalo, jonka todellinen syy on paljastunut tipoittain. Kyseessä oli polttopulloisku. Rikos liittyi ilmeisesti järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Epäilty 15-vuotias tekijä on vangittu jo kuukausi sitten.

Vasemmiston euroedustaja Montero toivoo maahanmuuttajien ”pyyhkäisevän pois” äärioikeistolaiset ja rasistit – Musk syyttää Monteroa kansanmurhan edistämisestä
Vasemmistolainen europarlamentaarikko Irene Montero käytti puheessaan väestönvaihto-ilmaisua. Hän toivoi, että maahanmuuttajat voisivat korvata äärioikeiston ja rasistit sekä saada Espanjassa kansalaisuuden ja äänioikeuden.














