

PS ARKISTO
Hallitus pyrkii väkisin runnomaan läpi nykyistä huonomman sote-mallin – perussuomalaiset eivät hyväksy tilannetta, jossa hoitoon pääsy vaikeutuu ja sote-ammattilaisten työoloja heikennetään
Perussuomalaisten mukaan hallituksen sote-uudistuksen keskeinen ongelma on kustannusten kasvu, jolloin uudistus toteutuessaan tarkoittaisi säästöjä henkilöstöstä ja palveluista. – Hallitus ei ole onnistunut ratkaisemaan hoitoon pääsyä, vaikka se on juuri ydinkysymys, perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen toteaa.
Oppositiopuolueet ovat tänään kertoneet tekevänsä yhteisen välikysymyksen hallituksen sote-uudistuksesta.
Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen toteaa, että tapa, jolla hallituspuolueet runnovat sote-uudistusta läpi valiokunnassa piittaamatta eduskunnan vakiintuneista toimintatavoista pakotti perussuomalaiset kokoomuksen kanssa tekemään välikysymyksen.
– Sosiaali- ja terveyspalveluissa on kyse äärimmäisen tärkeistä asioista eli kansalaistemme hyvinvoinnista ja terveydestä. Alalla työskentelee satojatuhansia ammattilaisia ja terveydenhuollon menot ovat yli 20 miljardia euroa vuodessa.
Asiantuntijat kyseenalaistaneet rahoitusmallin
Juvonen huomauttaa, että asiantuntijakuulemisissa hallituksen sote-mallista paljastui lukuisia epäkohtia ja puutteita.
– Asiantuntijat ovat kyseenalaistaneet rahoitusmallin. On selvinnyt esimerkiksi, että malli ei vähennä kustannuksia, mutta se aiheuttaa mittavat, jopa yli kolmen miljardin, muutoskustannukset vuoteen 2031 mennessä. Sote-malli vaarantaa yliopistosairaaloiden toimintakyvyn, uhkaa lakkauttaa päivystyssairaaloita ja johtaa HUS:n alueella satojen miljoonien rahoitusvajeeseen.
Juvonen sanoo, että hallituksen sote-malli ei tuo uusia työpaikkoja kuin ainoastaan hallintotehtäviin. Sen sijaan malli uhkaa vähentää hoitavia käsiä.
– Perussuomalaiset eivät voi hyväksyä tilannetta, jossa hoitoon pääsy vaikeutuu ja samalla jo ennestään koronakriisin aikana ahtaalle ajettujen sote-ammattilaisten työoloja heikennetään. Emme hyväksy jopa 1 500 henkilötyövuoden vähennyspainetta muun muassa Uudellamaalla.
Hallitus ei ole löytänyt ratkaisua yhteen pahimmista ongelmista eli vanhustenhuollon hoitajamitoitukseen.
– Säästöpaineet uhkaavat johtaa siihen, että vanhusten hoivapalvelut hoidetaan tulevaisuudessa halvimmalla mahdollisella työvoimalla, eli ulkomailta tuotavilla, jopa kielitaidoltaan puutteellisilla hoiva-avustajilla. Perussuomalaiset vastustavat hoivapalvelujen kurjistamista ja me vaadimme, että hoitoalalla työskentelyn edellytyksenä on Suomen kansalliskielten riittävä osaaminen. Tämä varmistaa potilasturvallisuuden, Juvonen sanoo.
Hoivan saatavuus vaarantumassa
Sote-uudistuksen toteutuessa kansalaiset eivät välttämättä saa oikeaa diagnoosia tai lähetettä asiantuntijalle. Perussuomalaiset eivät hyväksy kehitystä, jossa hyvän hoivan saatavuus on entistä enemmän kiinni henkilön omasta varallisuudesta.
– Emme hyväksy tilannetta, jossa kelakorvausten karsimisen takia vähävaraiset kansalaiset joutuvat miettimään ylityöllistettyjen terveyskeskusten jonossa, onko patti syöpäkasvain vai ei. Jo nyt julkisen sektorin kautta erikoissairaanhoitoon pääsy kestää liian kauan.
– Haluammeko, että tulevaisuudessa, kun patti löytyy, niin ihminen ei saa diagnoosia eikä hoitoon pääse ajoissa, mutta rikkaat voivat mennä asiantuntijalle ja hoitoon. Tämä tapahtuu, jos esimerkiksi Kela-korvauksia ollaan leikkaamassa yksityisistä lääkärikäynneistä, Juvonen huomauttaa.
Perusasiat olisi pitänyt laittaa kuntoon
Perussuomalaiset katsoo, että jos uudistus on huonompi kuin nykytila, uudistus on parempi jättää tekemättä.
– Uudistus ei paranna suomalaisten terveyttä ja hyvinvointia, mutta se ei myöskään paranna demokratian tilaa Suomessa. Uudistus uhkaa viedä päätösvallan kunnilta, mutta myös tehdä hyvinvointialueista kumileimasimia, joilla ei ole päätösvaltaa, kun hallitus ja sosiaali- ja terveysministeriö toimivat kirstunvartijoina. Pienet kunnat uhkaavat jäädä maakuntavaltuustoissa kokonaan ilman edustusta, Juvonen sanoo.
Hän kysyy, ymmärtääkö hallitus, mihin sen esittämä malli johtaa.
– Jos hallitus ymmärtää, niin miksi härkäpäisesti viedään tällaista uudistusta eteenpäin? Hallituksen ajaman sote-uudistusmallin myötä vanhustenhoidon tilanne repaleistuu ja välimatkat hoitoon pääsyssä kasvavat ja aikataulu on epärealistinen.
– Selko-sote puuttuu, eli pakettiin on ympätty mukaan liian paljon kaikkea, vaikka perusasiat olisi ensinnä pitänyt laittaa kuntoon. Ydintehtävä on unohdettu, ja siksi lääkäriin pääsy, sairauksien ennaltaehkäisy, vanhusten kotihoito ja kustannusten kasvu ovat niitä, jotka huolestuttavat.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- vanhusten hoito hoitajamitoitus rahoitus sote-uudistus palvelut Kunnat Terveydenhuolto Velkaantuminen perussuomalaiset Arja Juvonen hallitus Välikysymys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaisten keskeinen tavoite on käyttää viisaasti veronmaksajien rahoja: ”Menojen priorisointi ja maltillinen verotus hyödyttävät sekä työntekijöitä että yrittäjiä”

Perussuomalaiset ja kokoomus suunnittelevat opposition yhteistä välikysymystä – Tavio: ”Kestävyysvaje ei katoa uudella hallintohimmelillä”

Meri: Suomen ja kuntien tie – velkaa ja veroja

PS: Sote-esityksessä viedään suuremmilta alueilta rahat ja pienemmiltä päätösvalta – palvelutasosta puhumattakaan

Lakialoite suolistosyöpäseulonnoista etenee – Juvonen: ”Kun uskoo asiaansa, sitkeys palkitaan ja oppositiostakin voi vaikuttaa”

Juvonen: Puhejudo ei aina riitä vanhustenhoidossa – tarvitaan suunnitelma vaarallisten tilanteiden varalle
Viikon suosituimmat

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää













