

LEHTIKUVA
Hamas käyttää 758 000 litran polttoainevarastoa tunneliverkostoon ja rakettituleen – kieltäytyy auttamasta sairaaloita
YK on pitänyt esillä Gazan sairaaloiden heikkoa polttoainetilannetta. Yhdysvaltain viranomaisten mukaan Hamas ylläpitää yli 200 000 gallonan eli noin 758 000 litran polttoainevarastoa, jota se käyttää Israeliin ampumiinsa raketteihin ja sodankäynnin generaattoreihin. Polttoainetta käytetään myös sähkön ja puhtaan ilman tuottamiseen terroristijärjestön maanalaiseen tunneliverkostoon.
CBS-uutiskanavan mukaan Hamasin johto on sanonut libanonilaismedialle, että gazalaisten siviilien kohtalo ei ole heidän vastuullaan, vaan YK:n ja Israelin tulee hoitaa heidän tarpeensa.
Lähes 500 kilometrin mittaisissa tunneleissa sijaitsee Hamasin komentokeskuksia. Israel on viime päivinä operoinut esimerkiksi Jabalaian pakolaisleirillä, jonka alla tunneliverkosto kulkee. Israel on kertonut eliminoineensa pakolaisleirillä Hamasin terroristeja sekä sen ylläpitämiä komentokeskuksia. Katso tästä yhdysvaltalaismedia CBS:n uutisvideo tunneliverkostosta.
Hamas estää polttoaineen jakamisen
Yhdysvaltojen ulkoministeri Antony Blinken esitti kongressille 31.10. todisteet siitä, että Hamas kieltäytyy jakamasta polttoainettaan Gazan sairaaloihin.
Israel on vastustanut polttoainekuljetuksia, sillä se on sanonut Hamasin estävän sen jakamisen siviileille.
Blinken sanoi myös, että hän yrittää saada aikaan ratkaisun, jolla polttoaine saataisiin perille sairaaloihin, leipomoihin ja vedentuotantolaitoksiin.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- polttoainekuljetukset CBS News Hamasin hyökkäys Anthony Blinken Gaza pakolaisleirit terroristijärjestöt Hamas Israel pakolaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hakkarainen Keskisuomalaisessa: Jos mitään ei tehdä, Euroopasta tulee Afrikka kaikkine ääri-islam-kiroineen

Hamasin pääkomentokeskus sijaitsee Gazan suurimmassa keskussairaalassa – tuhannet potilaat ihmiskilpinä

Kaukaiset kriisit muuttumassa paikallisiksi – Lähi-idän sotaa käydään nyt ruotsalaisissa luokkahuoneissa

YK:n yleiskokous ei tuominnut selkeästi Hamasin terrori-iskua – Tšekin puolustusministeri puhui YK-erosta

Iranista YK:n ihmisoikeusneuvoston puheenjohtaja – onko YK:n toiminnassa enää mitään järkeä?

Anne Frankin päiväkoti haluaa vaihtaa nimensä Saksassa – maahanmuuttajavanhemmat valittaneet

Suomelta tukea Israeliin – Tavio: Hamasin tulee vapauttaa panttivangit

Hakkarainen Gazan tilanteesta: On turha odottaa rauhaa – ”Hamasin peruskirjassa lukee, että jokainen juutalainen pitää poistaa maan päältä”
Viikon suosituimmat

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.

STEA-avustusten kriteerit etenevät – pohjatyön teki mies, jonka oma järjestö menetti avustuksensa ja ajautui konkurssiin
Kansliapäälliköiden työryhmä luovutti heinäkuun alussa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanille ehdotuksen STEA-avustusten uusista kriteereistä, jotka ohjaavat ensi vuoden avustuspäätöksiä. Ehdotuksen pohjana on Mika Pyykön vuonna 2025 laatima selvitys sote-järjestöjen avustuksista. Pyykkö toimi tuolloin myös Aivoliiton toiminnanjohtajana — järjestössä, joka muutama kuukausi selvityksen julkaisun jälkeen todettiin käyttäneen avustuksia väärin ja ajautui konkurssiin.

Kielitaitovaatimuksista luovuttiin aikoinaan maahanmuuttajien vuoksi – Opetushallitus raportoi nyt ongelmista
Ammatillisen koulutuksen kielitaitovaatimuksista luovuttiin vuonna 2017 maahanmuuttajien vuoksi. Lähes kymmenen vuotta myöhemmin Opetushallitus raportoi itse, millaisia ongelmia päätös on tuottanut.

Kansa otti lain omiin käsiin Etelä-Afrikassa – kaikki laittomasti maassa olevat halutaan ulos
Maahanmuuttokriittiset ryhmät kehottivat laittomasti maassa olevia siirtolaisia ottamaan jalat alleen ja poistumaan Etelä-Afrikasta heinäkuun alkuun mennessä. Köyhät käyvät nyt köyhien kimppuun ja mustat toisten mustien kimppuun. Tuhannet muista Afrikan maista lähtöisin olevat ihmiset ovatkin jo paenneet takaisin kotiseudulleen.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Britannia esti Sebastian Tynkkysen maahantulon – europarlamentaarikko paheksuu sananvapauden kaventamisesta
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo somekanavillaan, että hänen pääsynsä Britanniaan estettiin viime hetkillä. Hänen oli määrä puhua konservatiivien konferenssissa. Tynkkynen julkaisi keskiviikkona Instagramissa ja X:ssä videon, jossa hän kertoo saaneensa kaksi tuntia ennen lentoa tiedon maahantulon epäämisestä. Ilmoituksen mukaan ”hänen läsnäolonsa ei palvelisi yleistä etua".

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











