

LEHTIKUVA
Hamasin terroristeja pidätettiin Saksassa ja Hollannissa – kiinniotetuilla tiiviit yhteydet Hamasin johtoon
Uutistoimisto Reutersin mukaan neljä terroristijärjestö Hamasin jäsentä on otettu kiinni epäiltynä juutalaisiin instituutioihin kohdistuvien iskujen suunnittelusta Euroopassa. Kaikilla 14.12. pidätetyillä on tiiviit yhteydet Hamasin johtajiin, ja he kaikki ovat jo aiemmin osallistuneet terroristijärjestön ulkomailla tapahtuneisiin operaatioihin.
Saksan liittovaltion syyttäjän mukaan kaksi miestä pidätettiin Berliinissä ja yksi Hollannin Rotterdamissa. Neljäs epäillyistä oli väliaikaisesti pidätettynä Berliinissä. Viranomaiset tunnistivat epäillyt Saksan tietosuojalain mukaisesti. Sen mukaan epäillyistä voidaan julkaista heidän etunimensa ja sukunimensä alkukirjain.
Kiinniotettuina ovat Libanonissa syntynyt Abdelhamid Al A. ja Egyptin kansalainen Mohamed B. sekä Alankomaiden kansalaiset, Libanonissa syntyneet Nazih R. ja Ibrahim El-R.
Saksan viranomaisten mukaan kolme miehistä on ollut pitkään terroristijärjestö Hamasin jäseninä ja he ovat osallistuneet Hamasin operaatioihin ulkomailla.
Hyökkäykset juutalaisia kohtaan lisääntyneet
Saksan oikeusministeri Marco Buschmann sanoi tiedotteessaan 14.12:
– Hamasin hirvittävien Israeliin kohdistuneiden iskujen jälkeen hyökkäykset juutalaisia kohtaan juutalaisissa instituutioissa ovat lisääntyneet myös meidän maassamme viime viikkoina.
– Meidän täytyy siksi tehdä kaikki voitavamme, jotta maassamme juutalaisten ei tarvitse pelätä enää turvallisuutensa puolesta.
Myös monet muut Euroopan maiden viranomaiset ovat varoittaneet Israelin terroristijärjestö Hamasia vastaan käyvän sodan kasvattaneen ääri-islamilaisen terrorismin vaaraa.
Mossad varoitti Tanskaa Hamasin operaatioista
Myös Tanskan viranomaiset kertoivat ottaneensa 14.12. kiinni useita ihmisiä epäiltynä terrorismirikoksen valmistelusta. Israelin pääministerin kanslia julkaisi lausunnon, jossa se sanoi Tanskan kiinniottamien ihmisten toimineen Hamasin puolesta.
Jerusalem Postin mukaan Israelin turvallisuuspalvelu Mossad sai selville Hamasin suunnitelmista tehdä terrori-iskuja Tanskassa.
– Pidätykset suoritettiin läheisessä yhteistyössä ulkomaisten kumppaneidemme kanssa, sanoi Tanskan turvallisuus- ja tiedustelupalvelua johtava Flemming Drejer uutistoimisto AP:lle.
Israelin viranomaisten mukaan Hamas pyrkii laajentamaan toimintakykyään kaikkialla maailmassa ja erityisesti Euroopassa. Sen tavoitteena on iskeä israelilaisia, juutalaisia ja länsimaisia kohteita vastaan hinnalla millä hyvänsä.
Heli-Maria Wiik
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Flemming Drejer Marco Buschmann Israelin ja Hamasin sota Mossad terroristit Ääri-islam terroristijärjestöt Hamas Juutalaiset Israel Tanska Hollanti Saksa
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Väliaikainen rajavalvonta puolitti Saksaan tulevien luvattomien tulijoiden määrän

Tuore palestiinalaisalueiden AWRAD-gallup: Hamasin tekemän terrori-iskun kannatus palestiinalaisten keskuudessa 75 prosenttia

Miksi UN Womenilla kesti kaksi kuukautta reagoida Hamasin terrori-iskuun ja aseellisiin raiskauksiin?

Absurdi tilanne Yhdysvalloissa: huippuyliopistojen johtajat eivät tuominneet yllyttämistä juutalaisten kansanmurhaan – ”riippuu kontekstista”

Saksaan syntyvä uusi vasemmistopuolue vaatii muutosta ilmasto-, maahanmuutto- ja Ukraina-politiikkaan

Viron parlamentti ilmaisi tukensa Israelille ja tuomitsi Hamasin terrori-iskut sekä Hamasin aloittaman sodan

Hamasin panttivankeja pidettiin gazalaisissa lapsiperheissä – vangitsemiseen osallistunut myös UNHCR:n opettaja sekä lastenlääkäri

Iranin pappisvalta käyttää agenttejaan häikäilemättömään terroriin ulkomailla – Ruotsissa tappolistalla olivat juutalaiset

Ruotsin poliisi pidätti neljä islamistia epäiltyinä terroriteon valmistelusta
Viikon suosituimmat

Kuntaliiton toimitusjohtaja myöntää: Maahanmuutosta jättilasku Espoon veronmaksajille
Työttömyys kurittaa erityisesti suurimpien kaupunkien taloutta. Työttömyyden kasvun taustalla on pitkälti maahanmuutto, sillä liki puolet työttömyyden kasvusta johtuu maahanmuutosta.

Kohuprofessori Jason Arday löydettiin kuolleena
Cambridgen yliopiston plagiointikohun keskiössä viime viikkoina ollut 41-vuotias professori Jason Arday on kuollut. Arday löytyi elottomana Etelä-Lontoosta perjantaina iltapäivällä.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Euroopan ”tiukat tädit” yhdistivät voimansa maahanmuuton torjuntaan – Suomen SDP kulkee eri suuntaan
EU:n kaksi naispääministeriä, Italian kansalliskonservatiivi Giorgia Meloni ja Tanskan sosiaalidemokraatti Mette Frederiksen, julkaisivat maanantaina yhteisen kannanoton hallitsematonta maahanmuuttoa vastaan. Kannanotto ylittää perinteisen oikeisto–vasemmisto-jaon. Suomessa SDP:n varapuheenjohtaja ilmoitti olevansa postaukseen pettynyt.

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia
Jason Ardayn skandaali laajenee. Huomio on siirtymässä entisestä professorista koko Cambridgen yliopiston hallintoon ja myös muihin yliopistoihin. Cambridge tiesi jo vuonna 2023 Ardayn tutkimukseen kohdistuneista vakavista epäilyistä, mutta antoi hänelle silti täyden tukensa. Nyt Cambridgen omat professorit vaativat selvitystä siitä, miten Arday palkattiin, miksi hänestä rakennettiin kansainvälinen DEI-symboli, ja miten yliopisto käsitteli varoituksia hänen tutkimuksensa laadusta ja rehellisyydestä.

Vihreiden kansanedustaja vaati avoimuutta politiikan rahoitukseen – puolison yhtiön 290 000 euron sopimus jäi kaikkien rekisterien ulkopuolelle
Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu on vaatinut näkyvästi avoimuutta politiikan rahoitukseen. Hopsun puolison vastaperustetun yhtiön 290 000 euron sopimus Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kanssa syntyi ilman kilpailutusta eikä näkynyt missään julkisessa vaikuttamisrekisterissä. Torstaina hyvinvointialue perui koko hankinnan.

Poliittinen korrektius tappaa – professorin menestyskirja vaatii länsimaita ryhdistäytymään
Kanadalaisen professori Gad Saadin uusi kirja kuvaa harkitsemattoman empatian tappavia vaikutuksia. Saadin mukaan koko länsimainen sivilisaatio uhkaa tuhoutua, ellei velvollisuudeksi muuttunutta myötätuntoa karaista järjenkäytöllä.

Talouskasvu käynnissä – sosiaalidemokraattinen säätiö alkoi epäillä ennustajia
Kalevi Sorsa -säätiö moittii tuoreessa raportissaan, etteivät suomalaiset ennustelaitokset osaa ennakoida talouskasvua. Eli väitteen esittää sosiaalidemokraattinen ajatuspaja, jolla ei ole itsellään yhtäkään testattua ennustetta.

Ministeri Rydman ei anna periksi: ”Suomalaisen ja suomalaisen veronmaksajan etu on asetettava etusijalle”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman sai Jyväskylässä pitämänsä puheen jälkeen runsaasti tukea muun muassa järjestörahoituksen perkaamiselle. Paikallaolijat kannustivat häntä pitämään kiinni linjastaan, vaikka järjestöleikkaukset eivät maistu kaikille hallituskumppaneille.

Garedewilta uusi lomake vanhemmille: Woke-kielto lapsille
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew korostaa lapsilla ja vanhemmilla olevan perustuslaillinen oikeus vakaumukseen, uskoon ja mielipiteisiin - myös silloin, kun ne koskevat perinteisiä sukupuoli- ja seksuaalisuuskäsityksiä. Garedew on lisännyt omille internetsivuilleen vanhemmille tarkoitetut lomakepohjat, joilla äidit ja isät voivat kieltää lapsensa osallistumisen sateenkaari-ideologiseen opetukseen ja ohjelmaan koulussa tai varhaiskasvatuksessa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













