
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Jengi hakkasi ruotsalaisisän – kukaan ei uskaltanut todistaa
Johan Falkenberg oli perheineen vastaanottamassa vappua yhdessä sadan muun lähiön asukkaan kanssa. Hän yritti keskeyttää naisen pahoinpitelyn ja saikin kimppuunsa hakkaavan ja potkivan nuorisojengin. Kukaan läsnäolijoista ei nähnyt mitään. Video kuitenkin todistaa tapahtumien kulun.
Vappuilta oli meneillään Tukholman kyljessä Upplands Bron lähiössä. Nuorisojengi ei pitänyt koiraansa ulkoiluttavasta naisesta ja alkoi töniä tätä. Pikkulastensa ja vaimonsa kanssa paikalla ollut perheenisä koki nuorisojengin touhut uhkaavana ja meni väliin rauhoittamaan tilannetta. Käsi kädessä neljävuotiaan tyttärensä kanssa.
Yhtäkkiä Johan tunsi olevansa yksin vihamielisen jengin ympäröimänä. Kolme jengiläistä alkoi hakata häntä. Iskuja tuli edestä sekä takaa ja pikkutyttö tietysti paniikissa. Sitten Johan kaatui maahan. Videosta käy kiistatta selville, että pahoinpitelyn ympärillä oli kymmeniä ihmisiä, jotka näkivät tapahtuman läheltä ja selvästi.
Kukaan ei nähnyt mitään
Poliisille pahoinpitelyn selvittäminen oli hankalaa, vaikka paikalla oli joukoittain ihmisiä ja jengi poliisin tiedossa.
– Lähiössä kaikki tällä alueella tuntevat toisensa, sanoo poliisin tutkinnanjohtaja.
– Huhut leviävät jengistä, he pieksevät kaikki ja parasta on vain pitää turpansa tukossa, ettei itse ole seuraava uhri. Tämä on valtava ongelma.
Vaikenemisen kulttuuri koskee kaikkia rikoksia, pahoinpitelyt eivät siis ole poikkeus.
– Mielestäni tämä on enemmistön perusasenne näillä tanhuvilla, ”me hoidamme omat asiamme emmekä ole nähneet tai kuulleet mitään”, poliisi kertoo.
Lopulta Johanin pahoinpitely kuivui kokoon, koska ainoat todistajat olivat uhri itse sekä hänen perheensä.
Hakkaajat pääsivät helpolla
Tapahtumat saivat yllättävän käänteen, kun poliisi löysi Johanin pahoinpitelystä kuvatun videon toisen rikoksen yhteydessä takavarikoidusta autosta. Kaksi pahoinpitelyyn osallistunutta jengiläistä pystyttiin tunnistamaan videon perusteella. Tutkinta avattiin uudelleen.
Todistusaineisto perustui nyt videoon ja poliisin paikallistuntemukseen. Poliisi tunnisti rikolliset. Kaksi nuorisorikollista tuomittiin kuukaudeksi vankeuteen ja kolmas, uhria takaapäin hakannut jätettiin tuomitsematta näytön puuttuessa.
Lyhentämätön video: YouTube.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Valtamedian vaalivaikuttaminen osoittautui valepropagandaksi – Göteborgin autopalot eivät olleet ruotsidemokraattien sytyttämiä

Tulitus jatkuu Tukholmassa – jengiväkivaltaa ei näytä pysäyttävän kukaan

Olisiko poliitikkojen jo aika puhua selkokieltä jengiväkivallan syistä?
Viikon suosituimmat

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan
Vihreiden puheenjohtajalle Sofia Virralle tuli tänään lähtö TPS:n hallituksesta. Taustalla on Virran eilinen yritys hiillostaa epäsuorasti TPS:n hyökkääjää Veli-Matti Savinaista, joka kieltäytyi käyttämästä Pride-paitaa kiekkokaukalossa. Sofia Virran painostusyritys johti kuitenkin siihen, että TPS ensin julkaisi eilen illalla julkisen anteeksipyynnön Savinaiselle. Tänään aamupäivällä TPS tiedotti, että Sofia Virta ei enää jatka TPS:n hallituksessa.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Ex-valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes: Maahanmuuttajilla liian helppo tie Kelan eläkkeille
Työeläkevakuuttajien etujärjestön Telan väistyvä toimitusjohtaja, valtiovarainministerinäkin toiminut Suvi-Anne Siimes moittii Helsingin Sanomien haastattelussa että maahanmuuttajat pääsevät liian helposti Kelan eläkejärjestelmän piiriin. Hän näkee tämän ongelmana, joka rasittaa Suomen sosiaaliturvajärjestelmää ja uhkaa sen kestävyyttä pitkällä aikavälillä.

Koposelta aloite eduskunnassa: Kansaneläke ja takuueläke poistettava maahanmuuttajilta
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa esitetään kansaneläkkeen ja takuueläkkeen poistamista maahanmuuttajilta.

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula arvostelee jyrkästi helsinkiläisvaltuutettu Jenny Kasongon Facebook-päivitystä, jossa tämä syyttää poliisia vallan väärinkäytöstä, väkivallasta, äärioikeistolaisuudesta ja etnisestä profiloinnista ja päättää tekstinsä alamaailman käyttämään lyhenteeseen "acab", mikä tarkoittaa "kaikki kytät ovat sikoja". Simulan mielestä vasemmistopoliitikkojen kannattaisi jättää tunteisiin ja ideologiaan perustuva poliisia vastaan hyökkääminen vähemmälle, sillä Suomen poliisi on syystäkin arvioitu maailman luotettavimmaksi.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Helsingin Sanomat julkaisi hämmentävän fanikirjeen Espanjan vasemmistohallitukselle
Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.
















