

MATTI MATIKAINEN
Johan oli keskustelu – PS esitti rikkaiden säätiöiden ja yhdistysten verollepanoa, Petteri Orpo turvautui karkeaan ivaan
Ryhmänjohtaja Leena Meri kertasi Tuumaustunnilla torstain kyselytunnilla tapahtunutta hämmentävää sananvaihtoa. Asia koski perussuomalaisten vaihtoehtobudjettiinsa nostamaa suursäätiöiden ja varakkaiden yhdistysten verotusta.
– Vaihtoehtobudjetissamme on kohta, että suursäätiöt ja varakkaat yhdistykset joutuisivat jatkossa maksamaan pääomaveroa, mikäli pääomatulot ylittävät 100 000 euroa. Esimerkkinä oli se, että VVO maksaa ammattiyhdistyksille miljoonia verottomina vuokratuloja, Leena Meri kertasi.
Asiaa on käsitelty mediassa paljon. Muun muassa Iltalehti kirjoitti 2017 maaliskuussa jättituloksen tehneestä VVO:sta, jonka osingoista huljahti valtava veroton summa ammattiyhdistyksille.
– Tein asiasta vuosi sitten kirjallisen kysymyksen. Tuolloin sanottiin, että asiaa selvitellään ja siihen palataan. Meillä on tähän asiaan ehdotus, mutta emme ole nähneet tästä juurikaan keskustelua. Eilen kyselytunnilla nostimme asian esille, mutta siihen ei tullut kunnollista vastausta, Meri kertoi.
Orpo kummallinen iva
Kun Meri kysyi asiasta torstaina Eduskunnassa, hän sai Petteri Orpolta vastaukseksi karkeaa ivaa siitä, että aina on mennyt perussuomalaisten veneveron kanssa.
Orpo kommentoi: ”Meillä on hallitusohjelman mukaisesti valtava määrä verohankkeita, verouudistuksia, lainsäädäntöhankkeita. Muun muassa täällä on Valmis-laki, joka on valtava veropaketti. Sen lisäksi me olemme joutuneet käyttämään aikaa muun muassa perussuomalaisten keksimään veneveroon, joka sitten upposikin Airistoon.”
Moitteet olivat varsin outoja, koska veneveron idea on kansanedustaja Martti Mölsän (sin.) ja sitä on puskenut eteenpäin erityisen voimakkaasti Orpon hallitustoveri Timo Soini (sin.).
Orpo jatkoi: ”Palaamme siihen, kun me saamme selvityksen valmiiksi. Mutta se ei ole ollut prioriteettilistalla kieltämättä ihan kärkipaikoilla.”
Leena Meren mukaan Orpon kommentti osoittaa, että silloin kun ei ole vastauksia, niin heitetään viisasteleva vastaus.
– Sanotaan, ettei ole aikaa. Jos halutaan ottaa huomioon se, mitä eduskuntaryhmät tuovat ideoina, niin tässä olisi esimerkiksi yksi idea rahan keräämiseen. Varmaankaan kukaan ei kokisi tätä epäoikeudenmukaisena, Meri pohdiskeli tuumaustunnilla.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Jäikö aamupäivän Tuumaustunti näkemättä? Katso se täältä

Ryhmänjohtaja Leena Meri vakuutuslääkäriasiasta: ”Asiat jäävät silleen ja ihminen jää tyhjän päälle”, ratkaisuksi käännetty todistustaakka

Halla-aho pitää Antti Rinteen (sd.) lupausta nigerialaishuijauksena: ”Demarit eivät tule korottamaan kenenkään eläkkeitä”
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajat riehuvat kaduilla – Seppänen: Ranskan tilanne on katastrofi
Ranskan kadut ovat toimineet toistuvasti maahanmuuttajien väkivaltaisuuksien ja rettelöinnin näyttämönä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen pitää Ranskan tilannetta vakavana varoituksena Suomelle, joka on otettava vakavasti ennen kuin ongelmat ovat täälläkin hallitsemattomia.

Riikka Purra varoittaa Suomea Ranskan kaksoiskatastrofista: Finanssikriisi ja epäonnistuneen massamaahanmuuton seuraukset
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa Facebook-päivityksessään Suomea Ranskan kaltaisesta kaksoiskatastrofista. Hänen mukaansa Ranskan talousvaikeudet ja yhteiskunnalliset jännitteet voivat kärjistyä yhtä aikaa.

Perussuomalaiset kokoontuvat Vantaalla – katso kuvat
Reipas joukko perussuomalaisia kokoontuu Vantaalla puolueen kokoontumisajoihin. Viikonlopun tilaisuudessa keskitytään yhdessäoloon ja toiminnan kehittämiseen. Kokoontumisajot järjestetään nyt kolmatta kertaa.

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Sateenkaarihypetys hiipuu – Helsinki Priden rahoitus sakkaa
Kiinnostus Pride-yhteistyöhön näyttää hiipuvan eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Helsinki Pride -yhteisön kumppanuusmyynnin romahdus on heikentänyt yhdistyksen taloustilannetta. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman pitää yritysten vetäytymistä ideologisista tukikampanjoista tervetulleena kehityksenä.

Kehitysjärjestö Fingo ryhtyi kielipoliisiksi – haluaa kieltää toistakymmentä vakiintunutta sanaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo kehottaa uudessa oppaassaan luopumaan sanoista kehitysapu ja kehitysmaa. Ohje koskee kieltä, jota käyttävät myös toimittajat ja poliitikot. Fingon toiminta on pääosin ulkoministeriön rahoituksen varassa.

Tynkkynen varoittaa vasemmiston klaanikytköksistä: ”Kyse on todellisuudesta, jota meidän on turha katsoa sormien läpi”
Perussuomalainen europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen jyrähtää Facebookissa Berliinin osavaltiovaalien jälkipuinnista ja Euroopan vasemmiston suunnasta. Tynkkynen nostaa esiin saksalaisen vasemmistopuolue Die Linken yhteydet rikollisklaaneihin ja terroristijärjestö Hamasin tukijoihin sekä vaatii Suomea ottamaan Saksan ja Ruotsin tapahtumat vakavana varoituksena.

Ranskan koululaisprotestit levisivät maahanmuuttajalähiöistä valtakunnalliseksi väkivallaksi – tuhansia otettu kiinni, satoja loukkaantunut
Ranskan ”koululaismellakat” ovat levinneet koko valtakuntaa koskevaksi kriisiksi. Poliisi on ottanut kiinni yli 5 000 valtaosin alaikäistä mellakoitsijaa. 600 poliisia on loukkaantunut yhteenotoissa. Äärivasemmistolaiset ryhmät pyrkivät käyttämään mellakointia hyväkseen. Ranska kipuilee yleiseurooppalaisen taudin kourissa.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää











