

LEHTIKUVA
Kathimerini: Ihmissalakuljetus Kreikkaan kasvanut merkittävästi
Laiton maahanmuutto Kreikkaan on rajussa kasvussa. Kreikkalainen sanomalehti Kathimerini kertoo verkkosivuillaan, että vuoden alusta syyskuun puoliväliin maahan on salakuljetettu maan hallituksen mukaan 46 100 ihmistä. Vuoden takaiseen ajanjaksoon kasvu on 24 prosenttia.
Pelkästään syyskuun ensimmäisen ja viidennentoista päivän välillä Kreikkaan on saapunut 12 000 turvapaikanhakijaa.
Kreikan hallitus on aikeissa tehostaa turvapaikanhakujärjestelmäänsä, koska maan vastaanottokyky natisee liitoksistaan. Hallituksen keinovalikoimaan kuuluvat hakemusten lyhyemmät käsittelyajat, päätösten valitusoikeuksien osittainen rajaaminen ja palautusten tehostaminen.
Lakiesitykset on määrä käsitellä maan parlamentissa vielä tällä viikolla. Sitä ennen hallitus aikoo siirtää monen saaren vastaanottokeskuksilta ihmisiä mantereen puolelle ylikuormituksen vuoksi.
Lähes 400 tulijaa päivässä
Tiistain ja keskiviikon aikana maan saarille ilmestyi 795 uutta turvapaikanhakijaa. Vastaanottokeskusten kapasiteetti on jo ennen kasvanutta tulijavirtaa ollut tiukoilla.
Lesbosin saarella, jossa sijaitsee surullisenkuuluisa Morian vastaanottokeskus, turvapaikanhakijat levittäytyvät jo läheisiin oliivipuulehtoihin keskuksen käytyä ahtaaksi.
Ihmisoikeusjärjestöt hiilenä
Ihmisoikeusjärjestöt Human Rights Watch ja Amnesty International eivät niele Kreikan hallituksen perusteluja turvapaikkajärjestelmän uudistustarpeesta ylikuormituksen vuoksi. Järjestöt vetoavat hallitukseen, jotta se vetäisi lakiesityksensä takaisin. Järjestöjen mukaan hallitus vain estäisi turvapaikanhakijoiden mahdollisuuksia hakea suojelua.
HRW pitää lakiesitystä vain viimeaikaisten tulijamäärien kasvua keppihevosena sille, että oikeus suojeluun torpataan ja palautuksia vauhditetaan. AI:n mukaan lakiesitys vain heijastaa kasvanutta ”myrkyllistä” ilmapiiriä. Järjestön mukaan julkisissa keskusteluissa turvapaikanhakijat leimataan valloittajiksi.
Kolmen maanosan taakka
Hallitus syyttää aiempaa vasemmistohallitusta maahanmuuttopolitiikan löysäilystä. Hallituksen mukaan tämä on johtanut hakijoiden kasaantumiseen ja ongelmien kasvuun.
– Yksi maa ei voi keskenään kantaa kolmen maanosan ongelmia harteillaan. Olen suorapuheinen: maani on erityisesti viime kuukausina kokenut kokoonsa nähden suhteettoman suuren maahanmuuttajien tulovirran, pääministeri Kyriakos Mitsotakis totesi.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Jatkaako Italia Välimeren ihmissalakuljettajien torjumista?

Tavio: Hallituksen linja on täysin vastuuton – ”Ihmiset hukkuvat Välimereen, koska heitä houkutellaan lähtemään Afrikasta kohti Eurooppaa”

Turtiainen: Maahamme ”turvaa” kyselemään ohjatut elintasopakolaiset eivät osoittautuneetkaan moniosaajiksi – ”Ulkomaalaiset rikolliset karkotettava välittömästi”

Ronkainen Erdoganin uhkauksesta lähettää pakolaiset Eurooppaan: ”Suomella pahin mahdollinen hallitus, pahimpaan mahdolliseen aikaan”

Vuoden 2015 pakolaiset Ruotsissa: 85 000 saanut oleskeluluvan – 50 000 kadoksissa

Halla-aho: Euroopan tehtävä on suojella omia yhteiskuntiaan haitalliselta maahanmuutolta – ”Turvapaikanhakijoiden liikkuminen EU:n sisällä mieleiseensä valtioon on katkaistava”

Tutkimus: Pakolaiset ja maahanmuutto saksalaisten suurimmat pelot

Kreikka muutti turvapaikkalakejaan – kansalaiset estivät maihinnousun Kosilla

Junnila onnittelee Kreikkaa turvapaikkajärjestelmänsä uudistamisesta: ”Lihapatojen perässä tulleet onnenonkijat lähetetään takaisin”
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

Aino-jäänmurtaja rakennetaan Suomessa – ministeri Ranne: ”Ilouutinen koko Suomelle!”
Väylävirasto kertoi tänään, että Suomen uusi jäänmurtaja rakennetaan Suomessa joko Rauman tai Helsingin telakalla. Suomen omista kahdeksasta jäänmurtajasta useampi on jo käyttöikänsä päässä, ja hallitus onkin liikenne- viestintäministeriön johdolla uudistamassa vanhenevaa jäänmurtolaivastoa sekä jäänmurron järjestämistapaa.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.















