

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Kielitaidoton kotiavustaja on vanhuksen painajainen: ”Pyysin päästä vessaan, hoitaja toi lasin vettä”
Vanhusten määrä kasvaa Suomessakin ja pula hoitajista sekä kotiavustajista pahenee. Lääkkeeksi tarjotaan vieraskielisen työvoiman massiivista palkkaamista. Ruotsissa näin on toimittu ja jäljet pelottavat.
Hirveä hätä, ihan pakko päästä vessaan! Mutta kun et vaan pysty, koska olet vanha ja raihnainen…sanalla sanoen liikuntakyvytön. Viimein kotiavustaja tulee ja pyydät välittömästi apua. Kahdeskymmenes tai kolmaskymmenes avustaja muutaman viikon sisällä niiaa nätisti ja poistuu – ja palaa kantaen juomalasia.
Tämä tarina on tosi mutta vielä toistaiseksi Ruotsista, jossa kotiavustajiksi on tietoisesti päätynyt hurja määrä maahanmuuttajia. Näin lataa Expressen pääkirjoitussivullaan:
”Maan kieltä taitamattoman kotiavustajan lähettäminen kotikäynnille on puhdasta välinpitämättömyyttä, se on kunnan tai palveluyrityksen tahallinen laiminlyönti. Jos kielitaidottomuus johtaa erehdyksiin, on turha syyttää onnettomia olosuhteita. Kyseessä on riski, jonka työnantaja on valmis ottamaan.”
Sama kaiku on askelten
– Tulevaisuudessa palveluiden laatu uhkaa romahtaa, ja hyvällä suomella saatava laadukas palvelu jää monelle julkisia palveluita käyttävälle haaveeksi, toteaa Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroos.
Grönroos pitää ulkomaista työvoimaa hoitoalalla pikemminkin uhkana kuin mahdollisuutena ja uskoo, että hoitajapula olisi ratkaistavissa korjaamalla hoitajien palkkausta ja työoloja.
– Ulkomainen työvoima hoitoalalla on siis enemmän uhka kuin mahdollisuus. Poliitikot voivat vaikuttaa hoitajien työoloihin ja palkkatasoon. Ja myös työmarkkinoilla vallitsee kysynnän ja tarjonnan laki: kun tarjottu palkka ja työolot ovat kohdillaan, niin kyllä tekijäkin löytyy, Grönroos kirjoittaa ajatuspajan sivuilla.
”He vievät minulta hengen”
Ruotsin kunnallisalan työntekijäliiton (Kommunal, 570 000 jäsentä) haastattelututkimuksessa kävi ilmi, että 73 prosenttia vastaajista koki kielitaidon puutteen johtavan ongelmiin hoidon laadussa tai potilasturvallisuudessa.
Vaativaan mutta heikosti palkattuun työhön on vaikeaa löytää osaajia. Tukalassa tilanteessa voi olla houkuttelevaa palkata ontuvan kielitaidon omaava henkilö. Ja ajatella, että ehkä hän oppii kielen siinä työn ohessa. Samalla unohtuu se, että apua kaipaava vanhus saattaa tarvita myös ihan vaan omankielistään juttuseuraa totaalisessa yksinäisyydessään.
Jutun alussa mainittu 81-vuotias Gert sai tarinan julkaisemisen jälkeen vieraakseen korkeasti tituleeratun sosiaalipampun. Tämä lupasi kohennusta ja parannusta vanhuksen tilanteeseen. Näin ei sitten kuitenkaan tapahtunut:
– He vievät minulta hengen, Gert itki kertoessaan voinnistaan toimittajalle.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Gert Kommunal palveluyritys kielitaidottomuus kotiavustaja lähihoitaja suuret ikäluokat vanhusten hyvinvointi kielitaitovaatimus hoivapalvelut palkkaus kunta ajatuspaja hoitotakuu hoitajamitoitus ulkomainen työvoima kotihoito vanhustenhoito Suomen Perusta Simo Grönroos
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Reijonen: Sote-uudistuksessa on tiedostettava vanhuspalveluiden muutos

Vihreät, kepu ja kokoomus himoitsevat Suomeen töihin ulkomaalaisia hoitajia, perussuomalaiset torppaa – Purra: ”Meidän pitää kyetä houkuttelemaan takaisin hoitoalalta lähteneitä henkilöitä”

Hoitoalalla on osattava kotimainen kielitaito – työperäinen maahanmuutto ei ole vastaus hoitajapulaan

Jopa 72 000 koulutettua sote-ammattilaista vaihtanut alaa heikon palkan ja huonojen työolojen vuoksi – hallituksen vastaus: Haetaan osaajat ulkomailta

Purra: Sote-sektorille ei ole laittaa enempää resursseja, jos niitä ei oteta ensin jostain muualta pois – ”Suomessa on rahaa, se vain menee tällä hetkellä vääriin kohteisiin”

Maahanmuuttajille ikuinen tulkkauspalvelu, vanhuksille kielitaidoton hoitaja – Purra: ”Irvokasta”

Palkka, arvostuksen puute ja rokotuspakko ajavat työntekijöitä pois hoitoalalta – myös valmiuslaki pelottaa

Alzheimerin taudista kärsivä 89-vuotias Helena häädetään yksityisestä hoivasta vuokra-asuntoon: ”Vain kaikkein huonokuntoisimmat pääsevät kaupungin hoivakotiin”

Suomen Perustan tutkimus osoittaa: Maahanmuutto rasittaa entistä enemmän Suomen kuntien taloutta
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajat riehuvat kaduilla – Seppänen: Ranskan tilanne on katastrofi
Ranskan kadut ovat toimineet toistuvasti maahanmuuttajien väkivaltaisuuksien ja rettelöinnin näyttämönä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen pitää Ranskan tilannetta vakavana varoituksena Suomelle, joka on otettava vakavasti ennen kuin ongelmat ovat täälläkin hallitsemattomia.

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Ranskan koululaisprotestit levisivät maahanmuuttajalähiöistä valtakunnalliseksi väkivallaksi – tuhansia otettu kiinni, satoja loukkaantunut
Ranskan ”koululaismellakat” ovat levinneet koko valtakuntaa koskevaksi kriisiksi. Poliisi on ottanut kiinni yli 5 000 valtaosin alaikäistä mellakoitsijaa. 600 poliisia on loukkaantunut yhteenotoissa. Äärivasemmistolaiset ryhmät pyrkivät käyttämään mellakointia hyväkseen. Ranska kipuilee yleiseurooppalaisen taudin kourissa.

Sateenkaarihypetys hiipuu – Helsinki Priden rahoitus sakkaa
Kiinnostus Pride-yhteistyöhön näyttää hiipuvan eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Helsinki Pride -yhteisön kumppanuusmyynnin romahdus on heikentänyt yhdistyksen taloustilannetta. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman pitää yritysten vetäytymistä ideologisista tukikampanjoista tervetulleena kehityksenä.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












