Kiemunki valittaa tuomiostaan hovioikeuteen

01.12.2016 |20:19

Tampereen Perussuomalaisten puheenjohtaja Terhi Kiemunki tuomittiin sakkorangaistukseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan Pirkanmaan käräjäoikeudessa.

– Käräjäoikeus on tehnyt päätöksen, joka on muodostettu kovan julkisuuspaineen alla, eikä ole sinänsä yllätys. Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että tilastollisten tosiasioiden toteamisesta tai edes mielipiteen kertomisesta ei tule rikollista, jos joku ei pidä niistä, Kiemunki toteaa tiedotteessaan.

– Kirjoituksessani en ole tietoisesti pyrkinyt solvaamaan tai loukkaamaan ketään, sitä ei myöskään ole kohdistettu ihmisiin, yksilöihin, vaan olen kirjoittanut, että en halua maahamme leviävän väkivaltaisen, suvaitsemattoman ja alistavan uskonnon mukaisen kulttuurin ja lain.

Blogikirjoituksestaan tuomittu Kiemunki aikoo valittaa tuomiostaan hovioikeuteen.

– Tässä maassa – ja koko Euroopassa – leviää valtavalla vauhdilla kulttuuri, josta ei saa kertoa mielipidettään. Tässä on kyse periaatteesta, nyt ollaan määrittelemässä mitä mieltä Suomessa saa olla. Suunta on huolestuttava.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

SDP:n Tuppuraisen mielestä massasiirtolaisuus kehitysmaista on eurooppalaisten arvojen mukaista – Purra: ”Ei pysty käsittämään tuota sokeuden ja naiiviuden määrää”

15.02.2026 |18:50
8.
Suomen uutiset logo

Sääntöjen rajoja venytetään Helsingissä: Voiko uskonto oikeuttaa uima-asun käyttöön julkisessa saunassa?

16.02.2026 |12:59

Uusimmat

Tule freelance-toimittajaksi Suomen Uutisiin

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää