Kehitysmaista katoaa vuosittain poliittisen eliitin pankkitileille moninkertainen rahamäärä saatuun kehitysapuun verrattuna. Esimerkiksi Afrikan valtavan vesivoimapotentiaalin hyödyntämiseen pääomia ei ole riittänyt. Tämä on yksi syy siihen, että mantereella elää yli 600 miljoonaa ihmistä ilman sähköä. Pääomia riittäisi investointeihin, jos poliitikoilla olisi tahtoa valtioidensa kehittämiseen, mutta nyt rahoitusta joudutaan usein hankkimaan Kiinasta. Kiinalla on kuitenkin suuriin investointeihin omat intressinsä. Kestävän kehityksen asiantuntijatehtävissä toimiva Matti Hukari kirjoittaa Afrikan energiantuotannon kiperistä kysymyksistä.
Saharan eteläpuolisen Afrikan sähköntuotantokapasiteetti on noin 30 gigawattia ja asukkaita 860 miljoonaa. Saman verran sähköntuotantoa löytyy esimerkiksi vajaan 7 miljoonan asukkaan Arizonasta. Barack Obaman presidenttiyden aikana Yhdysvaltain hallinnon ajamat Maailmanpankin ”vihreät” rahoituskriteerit estivät kivihiilivoimaloiden rahoituksen Afrikassa. Se on yksi syy sähköpulaan sekä Kiinan poliittisen vaikutuksen ja investointien rahoituksen kasvuun Afrikassa. Kiinalaiset yritykset rakentavat paraikaa kolmeasataa kivihiilivoimalaa oman maansa ulkopuolelle, niistä osan Afrikan maihin, kuten Egyptiin ja Mosambikiin. Vesivoimakin tekee paluuta ja tällä hetkellä maailman suurimmat vesivoimalat ovat rakenteilla ja suunnitteilla Afrikassa mantereen kahteen suurimpaan jokeen eli Niiliin ja Kongoon.
Niilin vesivoimalat
Egyptiin Niilin yläjuoksulle 1960-1970 rakennettu Assuanin pato ja voimala saatiin aikaiseksi brittien suunnittelulla ja neuvostoliittolaisten työllä. Patoaltaan täyttö vei noin kuusi vuotta ja sähköntuotanto alkoi 1976 täysimääräisesti 2,1 gigawatin teholla. Etiopian Siniselle Niilille parhaillaan valmistuva vesivoimala The Grand Ethiopian Renaissance Dam on Afrikan historian suurimpia rakennusprojekteja. Sen 5 miljardin dollarin rahoituksesta on kerätty 20 % kansalaisille myydyillä osakkeilla ja loput 80% veroilla (CNN 21.10.2018). Rakennustyö on myöhässä noin kolme vuotta. Paikallinen valtio-omisteinen METEC ei ole kyennyt seitsemässä vuodessa valmistamaan turbiineja ja nyt ne päätetty tilata kiinalaisilta valmistajilta. Rakennuttajan eli The Ethiopian Electric Power -sähköyhtiön kiinalaiset sopimuskumppanit ovat China Gezhouba Group Co. Ltd ja Voith Hydro Shanghai. Voimalan arvioidaan valmistuvan vuoden 2020 kuluessa (The East Afrikan Monitor 20.2.2019) ja tehon on määrä olla 6,5 gigawattia eli kolminkertainen Assuaniin verrattuna. Lisäksi kyseisen padon alapuolelle luodaan kastelualueiden avulla yli 500 000 hehtaaria uutta viljelysmaata.
Kongojoen vesivoimaloiden vaiheet ja tulevaisuus
Huolimatta maansa runsaista luonnonrikkauksista on Kongon väestö pysynyt köyhyydessä ja ilman sähköä. Vuonna 2018 Kongossa noin 19 % kaupunkilaisista ja vain 1 % maaseudun asukkaista asui sähköverkon piirissä. Kongossa runsaimmin sähköä kuluttava kaivostoiminta on nykyisin pääosin kiinalaisten yritysten hallussa. Kuparin, timanttien, koltaanin ja uraanin lisäksi Kongon kaivostoimintaa on viime vuosina kasvattanut sähköautojen litium-ioniakkuihin tarvittavan koboltin kaivaminen. Yli 70% maailman koboltista kaivetaan Kongosta ja kiinalaiset yhtiöt hallitsevat 90 % maailman koboltin jalostuksesta (The Wall Street Journal 6.8.2019). Sähköautojen yleistymistä rajoittava tekijä on lähivuosina se, kuinka akkujen valmistukseen tarvittavan koboltin kaivostoimintaan riittää sähköä. Siksi Kiinan intressissä on huolehtia myös Kongon sähköntuotannosta.
Sähköntuotanto ei ole Kongossa luonnonvaroista kiinni. Maan halki idästä länteen virtaava ja Atlantiin laskeva Kongojoki on Amazonin jälkeen vesimäärältään maailman toiseksi suurin. Maan pääkaupunki Kinshasan länsipuolella Kongojoki putoaa 96 metriä noin 14 kilometrin matkalla. Kyseisen putouskohdan pieneen sivuhaaraan vuonna 1972 valmistunut Inga ykkönen on teholtaan 351 megawattia. Vuonna 1982 valmistuneen Inga kakkosen teho on 1424 megawattia. Putousalueen päähaaroille suunnitellut voimalat ovatkin sitten suuruudeltaan aivan eri luokkaa.
Vuonna 2001 Kongossa valtaan tulleen presidentti Joseph Kabilan aikana on päästy voimalaprojekteissa hissukseen eteenpäin. Vuonna 2013 Kongo ja Etelä-Afrikka tekivät sopimuksen, jossa Etelä-Afrikka sitoutui ostamaan 2500 megawatin tehon osuuden, jos Inga kolmonen valmistuu.
Vuonna 2018 Kongon hallitus teki voimalan rakennussopimuksen, jolla 18 miljardin dollarin hintaisen projektin saivat espanjalaiset rakennusyhtiöt ACS ja Eurofinsa sekä kiinalaiset Three Gorges ja Sinohydro. Summasta 14 miljardia tarvitaan patoon ja tekniikkaan sekä 4 miljardia siirtolinjoihin. Rahat löytyvät Kiinan valtiolta. Inga kolmosen arvioidaan valmistuvan 2028 ja tuottavan sähköä 4800 GW teholla eli se kolminkertaistaisi Kongon sähköntuotannon. Kolmosvaihekaan ei ole viimeinen Ingan voimaloista. Mahdollisesti 2030-luvulla valmistuvan nelosvoimalan kustannukseksi arvioidaan 50-80 miljardia. Sen teho olisi 44 gigawattia ja sen tuottamaa sähköä siirrettäisiin Nigeriaan ja Egyptiin saakka.
Kehitysavulla on ostettu voimaloita, mutta harva on valmistunut
Kansainvälisen pääomapaon asiantuntija ja washingtonilaisen Global Financial Integrity –ajatushautomon perustaja Raymond Baker on selvittänyt, että pääomapaon takia kehitysmaista katosi rikkaisiin maihin pelkästään vuonna 2010 yli 859 miljardia dollaria. Kehitysrahoitukseen verrattuna – jota maksettiin 133,5 miljardia dollaria vuonna 2011 – summa on moninkertainen (Taloussanomat 4.2.2013).
Eräs tyypillinen tapaus paljastui jo vuosikymmenet Suomen kehitysavusta nauttineessa Tansaniassa vuonna 2008. Pääministeri Edward Lowassa ja kolme muuta ministeriä erosivat, kun huomattiin että hallitus oli ostanut Yhdysvaltalaiselta Richmond -yhtiöltä 100 megawatin voimalan 187 miljoonalla dollarilla. Voimalaa ei koskaan toimitettu, mutta rahat oli maksettu. Koko yhtiö toimi kyseisen projektin suhteen vain paperilla ja osa rahoista meni ministerien omille tileille (BBC News 7.2.2008). Tuon ”paperivoimalan” hinta oli viisi kertaa enemmän kuin Suomen kehitysapu Tansanialle vuonna 2010. Vuonna 2014 Tansanian budjetista 29 % tuli kehitysavusta (The Guardian 28.11.2014).
Auttamishalua riittää edelleen, karkeista väärinkäytöksistä huolimatta. Suomen valtion budjetissa vuodelle 2020 kehitysyhteistyömenot ovat yhteensä 1,030 miljardia euroa ja kasvavat noin 100 miljoonalla eurolla vuodesta 2019. Vastaavan suuruisen summan löytyminen tulevan hoitajamitoituksen rahoittamiseen näyttää olevan huomattavasti vaikeampaa. Suomen nykyisen hallituksen ohjelma on kuin Charles Dickensin romaanista Bleak House (suom. Kolea talo). Siinä sivuhenkilö Mrs. Jellyby huolehtii Afrikan pelastamisesta niin paljon, että jättää omat lapsensa heitteille.
Matti Hukari