

PS ARKISTO
Kunnat tyrmäävät sote-uudistuksen – Kankaanniemi: Uudistus uhkaa alueiden elinvoiman ja asumiskelpoisuuden säilymistä
Suomen Kuntaliitto julkaisi 3.5.2021 kunnille ja kuntayhtymille tekemänsä kyselyn tulokset. Vastausmäärä oli suuri, yhteensä 213. Suurin osa kunnista ja kuntayhtymistä tyrmää hallituksen sote-uudistuksen, joka uhkaa monin paikoin elinvoiman ja asumiskelpoisuuden säilymistä ja investointikykyä.
Kunnissa ja kuntayhtymissä on paneuduttu sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen uudistukseen huolella, koska se koskettaa niitä voimakkaasti. Siksi kyselyn tulokset on syytä ottaa erityisen vakavasti.
– Kunnista ja kuntayhtymistä 56 prosenttia arvioi, että tavoite kustannusten kasvun hillitsemisestä toteutuu melko tai erittäin heikosti. Vain 16 prosenttia vastanneista arvioi tavoitteen toteutuvan melko tai erittäin hyvin. Palveluiden saatavuuden ja saavutettavuuden arvioi paranevan vain 14 prosenttia vastaajista, kertoo kansanedustaja Toimi Kankaanniemi.
Uudistus herättää aiheellista pelkoa
Erityisen heikkoja arvioita kunnat ja kuntayhtymät antoivat alueiden ja kuntien erityispiirteiden huomioimisesta. Melko tai erittäin huonon arvion antoi 60 prosenttia. Huoli kunnille jäävien tehtävien kuten opetuksen ja hoidon mahdollisuuksien säilymisestä on kunnissa suuri.
– Kuntaliiton hallituksen ja Jyväskylän kaupunginhallituksen jäsenenä yhdyn kuntien ja kuntayhtymien esittämiin huoliin sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen kustannusten kasvusta ja palveluiden heikkenemisestä. Erityisesti kasvavilla kaupunkiseuduilla ja taantuvilla maaseutualueilla koetaan aiheellista pelkoa. Uudistus uhkaa niiden elinvoiman ja asumiskelpoisuuden säilymistä ja investointikykyä.
– Voivatko aiemmat suuret kuntapuolueet, SDP ja keskusta, toteuttaa tällaisen uudistuksen? Kankaanniemi kysyy.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- asumiskelpoisuus kuntayhtymät Suomen Kuntaliitto hoitopalvelut elinvoimaisuus sosiaali- ja terveyspalvelut sote-uudistus Pelastustoimi Kunnat Toimi Kankaanniemi Opetus SDP Keskusta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset ja kokoomus suunnittelevat opposition yhteistä välikysymystä – Tavio: ”Kestävyysvaje ei katoa uudella hallintohimmelillä”

Oppositiolta välikysymys sotesta: Uudistus ei vastaa niihin ongelmiin, joiden varjolla sitä tehdään

Juuso estäisi Länsi-Pohjan keskussairaalan lakkauttamisen sote-uudistuksen yhteydessä: ”Kyky varautua tuleviin pandemioihin ja suuronnettomuuksiin heikkenisi huomattavasti”

Halla-aho: Kunnat eivät ole maailmanparannuskoneistoja, joissa leikitään veronmaksajien rahoilla – ”Turhat menot karsittava pois – asiat on pantava tärkeysjärjestykseen”

Hallitus pyrkii väkisin runnomaan läpi nykyistä huonomman sote-mallin – perussuomalaiset eivät hyväksy tilannetta, jossa hoitoon pääsy vaikeutuu ja sote-ammattilaisten työoloja heikennetään
Viikon suosituimmat

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Perussuomalaiset varoitti jo 2013 – Carunan tuotot menevät nyt Espanjaan
Espanjalainen energiajätti Iberdrola ostaa Suomen suurimman sähkönjakeluyhtiön Carunan noin viidellä miljardilla eurolla. Perussuomalaiset varoittivat jo 13 vuotta sitten, mitä seuraa kun kotimainen sähkönjakeluyhtiö myydään ulkomaille.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Kansa otti lain omiin käsiin Etelä-Afrikassa – kaikki laittomasti maassa olevat halutaan ulos
Maahanmuuttokriittiset ryhmät kehottivat laittomasti maassa olevia siirtolaisia ottamaan jalat alleen ja poistumaan Etelä-Afrikasta heinäkuun alkuun mennessä. Köyhät käyvät nyt köyhien kimppuun ja mustat toisten mustien kimppuun. Tuhannet muista Afrikan maista lähtöisin olevat ihmiset ovatkin jo paenneet takaisin kotiseudulleen.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Purra: SDP kannattaa kehitysmaamaahanmuuttoa – ”Tavoitteena on varmistaa, että maahan tulee riittävästi pienituloisia ihmisiä, jotka tarvitsevat sosiaalivaltiota ja äänestävät vasemmistoa”
SDP on suosituin puolue vieraskielisten keskuudessa, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä. Tulos viittaa demareiden harjoittamaan laskelmointiin, jolla puolue pyrkii kasvattamaan kannatustaan suosimalla löyhää maahanmuuttopolitiikkaa.

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

Laittomat maahanpyrkijät herättävät pelkoa ja huolta Kreikan lomaparatiisissa – ihmissalakuljettajien kumiveneet vyöryvät Libyasta Kreetalle
Kreetan saari on eräs tärkeimmistä maahantuloreiteistä läntisen hyvinvoinnin piiriin pyrkiville maailman ihmisille. Kreikkaan on tullut alkuvuonna laittomasti lähes 17 000 laitonta siirtolaista, joista yli puolet on rantautunut Kreetalle. Lähi-idästä, Intian niemimaalta ja Afrikasta lähtöisin olevat ihmiset lähtevät vaaralliselle merimatkalleen Libyan Tobrukista. He maksavat ihmissalakuljetusverkostoille tuhansia euroja päästäkseen EU:n alueelle.

Matkailu- ja ravintola-alan pomo hinkuu lisää ulkomaalaista halpatyövoimaa – perussuomalaisilta täystyrmäys
Matkailu- ja ravintola-alan etujärjestö MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi katsoo, että Suomi tarvitsee yhä enemmän ulkomaista työvoimaa. Perussuomalaiset torppaavat näkemyksen ja korostavat, että Suomessa on jo runsaasti työnhakijoita, jotka tulisi työllistää ennen uusien tulijoiden rekrytointia. Myös monet ravintola-alan työntekijät kyseenalaistavat halpatyövoiman maahantuonnin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











