

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Lahjontakulttuuri leviää Pohjoismaihin: Satojen autojen katsastus järjestyi yhdellä tekstarilla ja mobiilimaksulla
Korruptiota on pitkään pidetty ilmiönä, joka ei pohjoismaiseen pirtaan istu. Maailma on muuttumassa siltäkin osin. Jos nykyinen meno jatkuu ja vielä yltyy, edessä on hyvästijättö luottamukseen perustuvalle yhteiskuntajärjestykselle.
Digitaalimaailmassa katsastus järjestyy Dagens Nyheterin mukaan helposti. Pelkkä auton rekisterinumeroilla varustettu tekstari hämärähenkilölle, maksu mobiilisovelluksen kautta ja se on siinä.
Pian viranomaiselta saapuu kuittaus: autonne on katsastettu. Koko homman hinta 5 000 kruunua ja säästyy aikaa vievä käynti katsastusasemalla.
Satoja tapauksia yhdessä firmassa
Välikäsi ottaa kolme tonnia ja katsastushenkilö kaksi. Esimerkki on Etelä-Ruotsista, jossa neljä miestä tuomittiin kymmenistä lahjusten ottamisista ja katsastustodistusten väärennöksistä. Kaikki tuomitut olivat Ruotsin toiseksi suurimman katsastusketjun palveluksessa.
Firman omassa selvityksessä mahdollisia lahjontatapauksia havaittiin satoja. Viranomaiset ottivat käsittelyyn kuitenkin ainoastaan ne, joissa näyttö oli selkein. Vastaavia rikoksia on tullut ilmi muuallakin maassa, muun muassa Uppsalassa.
Korruptiokulttuuri leviää
Lahjontaa tutkiva Institutet mot mutor (IMM) on tehnyt vuodesta 2017 kartoitusta lahjonnan laajuudesta Ruotsissa. Vuosi 2023 on ollut toistaiseksi vilkkain. Eniten lahjontaa esiintyy ajoneuvoihin ja liikenteeseen liittyvässä liiketoiminnassa.
– Kyseessä on laajalle levinnyt ongelma monilla asemilla. Kyse on pienistä summista mutta samalla vakavista rikoksista, toteaa valtion korruption vastaisen viraston konttoripäällikkö Martin Bresman.
– Katsastamattomat autot ovat riski liikenteessä, ja yhteiskunnalle on vaarallista puolestaan se, jos tänne leviää muista maista tuttu lahjontakulttuuri.
Näin Suomessa
Ensin Iltalehden kuvaus ajokortin hankkimisesta, jossa inssiajolla ei ole enää merkitystä ja tulkin avulla on mahdollisesti päässyt läpi kirjallisesta kokeesta:
– Iltalehden tietojen mukaan epäillyt hyötyjät eli lahjuksen antajat ovat valtaosaltaan ulkomaalaistaustaisia henkilöitä. Sana on kiirinyt tietyissä etnisissä piireissä siitä, miten ajotutkinto ”onnistuu” ja keneltä voi hyväksynnän ostaa.
Ja vielä pätkä poliisin tiedotteesta, jossa kerrotaan väärennetyistä hygienapasseista:
– Epäilty oli järjestänyt muutamia uusille maahanmuuttajille suunnattuja koulutustilaisuuksia, joihin hän oli tilannut oikeita kouluttajia. Heillä ei ollut tietoa siitä, että tilaisuuden järjestäjä aikoi myydä väärennettyjä tuotteita. Epäilty myi kortteja, vaikka ostaja ei olisi osallistunut koulutukseen tai menestynyt kokeissa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- työturvallisuuskortti Martin Bresman kirjallinen ajokorttikoe insinööriajo hygieniapassi elintarviketurvallisuus katsastustodistusten väärentäminen lahjusten ottaminen auton katsastus Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta ajokortti liikenneturvallisuus lahjonta Luottamus korruptio
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Joka kolmas jengirikollinen omistaa Ruotsissa yrityksen tai istuu sen hallituksessa

EU:n elvytysrahat rikollisten liiveihin Italiassa – mafian apuna häärivät parhaat tukiasiantuntijat sekä tekoäly

100 000 venäläistä ovat Ruotsin vaiettu varjoyhteiskunta – kuplaa hallitsee mafia ja lonkerot ulottuvat Kremliin asti, väittää kirjailija

Tutkijat: Suomessa on useita ulkomailta johdettuja rikollisorganisaatioita

Oikeusministeriö päivittää korruptionvastaisen toimenpideohjelman

Kulttuurierot käyvät kalliiksi – lahjonta ja vilppi lamauttavat luottamukseen perustuvan yhteiskunnan

EU ajaa ylikansallista omaisuusrekisteriä – kansalaiset pelkäävät sen avaavan suoran tien heidän lompakkoonsa
Viikon suosituimmat

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa
Helsingin Kaivopuistossa tapahtui vakava väkivallanteko elokuussa 2025 koulujen alkamiseen liittyvän nuorten juhlinnan yhteydessä. Joukkopahoinpitelyn kohteeksi päätynyttä 15-vuotiasta epäilty puukotti vatsaan vielä sen jälkeen, kun vartija oli puuttunut tilanteeseen. Käräjäoikeus tuomitsi puukottajan toukokuussa 2026 myös törkeästä huumausainerikoksesta osana laajaa rikoskokonaisuutta, jolla oli poliisin mukaan yhteyksiä kansainväliseen Foxtrot-rikollisverkostoon.

Kappalainen kritisoi kirkon toimintaa: ”Kirkon pitäisi olla poliittisesti neutraali”
Antti Kruus on tullut tunnetuksi värikkäistä mielipiteistään. Hän sanoo, että kirkon kannat muistuttavat liikaa vasemmistolaista ajattelua, vaikka suuri osa seurakuntalaisista edustaa oikeistoa.

Lääkäriliiton Pride-yhteistyö närästää erikoislääkäriä: ”Yhdenvertaisuus ei edellytä Pride-kumppanuutta”
Silmätautien erikoislääkäri Riku Koivusalo arvostelee Lääkäriliiton Pride-yhteistyötä Lääkärilehdessä julkaistussa mielipidekirjoituksessaan. Hänen mukaansa yhdenvertaisuuden edistäminen ei edellytä sitoutumista Pride-liikkeeseen, jonka tavoitteet ulottuvat hänen mielestään lääketieteen perustehtävän ulkopuolelle. Koivusalo ehdottaa yhteistyön lopettamista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














