

MATTI MATIKAINEN
Lakivaliokunnan puheenjohtaja Leena Meri vaatii: Ministeri Henrikssonin selvitettävä vankeinhoidon järkyttävä tila välittömästi ja ryhdyttävä korjaustoimenpiteisiin
MTV uutisoi tänään vankilahenkilöstön erittäin huolestuttavasta tilanteesta. Merkittävä henkilöstöpuola ja huonontuneet työolot ovat ajaneet henkilöstön ja vankilaturvallisuuden lähelle kriisiä. Lakivaliokunnan puheenjohtaja Leena Meri luki järkyttyneenä tuoreita uutisia vankeinhoidon tilasta ja hän vaatii pikaisia toimenpiteitä oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonilta.
– Osa vartioista joutuu olemaan yksin jopa 50 vangin kanssa ja he kokevat, ettei heidän huoliaan kuunnella vankiloiden johdossa. Työ muuttuu koko ajan vaarallisemmaksi erityisesti lisääntyneen järjestäytyneen rikollisuuden vuoksi. On korkea aika kuunnella näitä huolia, Leena Meri vaatii.
Ministerin on herättävä
Meri huomauttaa, että eduskunnan lakivaliokunta on vuosia vakavasti varoittanut oikeusministeriön hallinnonalan jatkuvista resurssipuutteista ja vaatinut pysyvää riittävää rahoitusta. Meren mukaan näitä varoituksia ei selvästi ole otettu vakavasti.
– Vajaus johtaa yksin työskentelyyn ja vakaviin vaaratilanteisiin sekä siihen että ammatti-ihmiset vaihtavat lopulta uupumuksen vuoksi kokonaan alaa. Vakavia avunhuutoja on kuulunut poliisista, syyttäjiltä, tuomioistuimista ja nyt myös vankeinhoidosta.
– Nyt Henrikssonin on herättävä ja teetettävä välitön selvitys tilanteesta. Selvityksen jälkeen on tehtävä tarvittavat toimenpiteet vankilaturvallisuuden takaamiseksi. Tilanne on vakavampi kuin moni osasi ajatella, Meri huomauttaa.
Vartijat vaihtamassa alaa
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra on jättänyt ministerille tällä viikolla kirjallisen kysymyksen asiasta. Purra kysyy, mitä toimia hallitus aikoo tehdä korjatakseen vankeinhoitoalan henkilöstö-, hyvinvointi- ja turvallisuusongelmia.
Purra muistuttaa kysymyksessään, että Vankilavirkailijain liiton tekemän kyselyn mukaan peräti 60 prosenttia vanginvartijoista on harkinnut alan vaihtoa.
– Suomen vankilat ovat jääneet turvallisuudessa selvästi jälkeen muista Pohjoismaista, ja turvallisuusuhat työssä onkin työn kuormittavuuden lisäksi vartijoiden syy harkita alanvaihtoa. Suuria turvallisuusriskejä aiheuttavat esimerkiksi, että merkittävä määrä vartijakunnasta on kouluttautumatonta sijaistyövoimaa, ja vaarallisiakin vankeja sijoitetaan avolaitoksiin, Purra toteaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Koponen: Vanginvartijoiden tuvallisuus on vakavasti uhattuna

Oikeusministeri ei kannata vankeusrangaistusta törkeästä pahoinpitelystä – Koponen: ”Suomessa toisen voi siis pahoinpidellä julmasti henkihieveriin ilman, että tekijä joutuu teostaan vankilaan”

Meri: Kriminaalipolitiikkaan ja rangaistuksiin tarvitaan järkeä – ”Vakavista rikoksista tuomittujen tulee istua tuomiot loppuun asti”

Naisiin kohdistuva fyysinen väkivalta on yksi Suomen häpeäpilkuista – ”Suomessa toisen voi pahoinpidellä julmasti henkihieveriin ilman, että tekijä joutuu teostaan vankilaan”

Leena Mereltä kirjallinen kysymys vankiloiden järkyttävistä työoloista: Onko oikeusministeri kartalla edes ongelmien laajuudesta?

Suomessa vangeille maksetaan vankilassa olosta – Lehto: ”Tämä on väärä suunta eikä sovi kansalaisten oikeustajuun”
Viikon suosituimmat

Helsinki Pride järjestää penistyöpajan 13-vuotiaille – Aittakumpu: Kantaako Helsingin kaupunki vastuun nuorten mielenterveydestä?
Helsingin kaupungin nuorisopalvelut ja Helsinki Pride järjestävät yhdessä 13–17-vuotiaille tytöille työpajan, jossa on mahdollisuus ommella itselleen packer eli penistä esittävä lötkäle haaroväliin laitettavaksi.

Ulkomaalaisten rikollisten poistamista tehostetaan Helsingissä – poliisi lisää käännytyksiä ja maasta poistamisia satamissa
Helsingin poliisi on tehostanut rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten maasta poistamisia ja lisännyt käännytyksiä satamissa. Toimet kohdistuvat erityisesti henkilöihin, joiden epäillään liittyvän rikolliseen toimintaan tai vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

Pride-hype hiipuu – öykkäröivä politisoituminen ja woke-konkurssi karkottavat kannattajia
Männävuosien kiihkeä pridetys on hiipumaan päin. Yhä useammat organisaatiot ovat laittaneet sordiinon päälle skandaaleissa rypevän ja politisoituneen Priden suhteen.

Juutalaisseurakuntien johtaja teki rikosilmoituksen Helsinki Pridestä: ”Muodostaa Suomen lain näkökulmasta vakavan syrjintäriskin”
Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbonik epäilee Helsinki Prideen liittyvän tapahtuman osallistumislinjauksen olevan syrjivä ja lainvastainen. Hän on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Kepun takki kääntyi: Suorassa lähetyksessä Antti Kaikkonen perui puolueensa tavoitteen 40 000 uudesta maahanmuuttajasta
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä eilen käytiin tiukkaa debattia maahanmuutosta. Perussuomalaisten Joakim Vigelius puolusti hallituksen tiukkaa linjaa ja muistutti oppositiota siitä, kenen käsialaa ongelmat ovat. Keskustan Antti Kaikkonen joutui ensimmäistä kertaa tv-tentissä vastaamaan kysymykseen oman puolueensa tavoitteesta koskien 40 000 ihmisen nettomaahanmuuttoa vuosittain.

Vigelius haastoi vasemmisto-oppositiota SuomiAreenan puheenjohtajatentissä: ”Mikä Rydmanin kriteereistä ei teille käy?”
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä oppositio hyökkäsi järjestöavustuskriteerien uudistamista vastaan. Oppositiojohtajista kukaan ei pystynyt vastaamaan perussuomalaisten Joakim Vigeliuksen kysymykseen siitä, mikä tarkalleen kriteereissä on vialla.

Purra varoittaa SDP:n strategiasta: Islamisteja Suomeen vaalimenestyksen takia
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa islamismin kasvavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsin hallituksen jo aloittaman selvityksen kanssa samanaikaisesti Purra moittiikin eräitä pohjoismaisia puolueita, jotka tietoisesti suosivat islamistisia ryhmiä äänestäjäkannan kasvattamiseksi. Suomessa SDP:n vaalimainosten kieli on nykyään yhä useammin arabia, Purra muistuttaa.

Vigelius Rydman-äänestyksen jälkeen: ”Mikä nykyisissä kriteereissä ei kelpaa?”
Eduskunta äänesti tänään sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin luottamuksesta äänin 88–74. Vasemmistoliitto esitti ministerille epäluottamusta sen jälkeen, kun Rydman oli ilmoittanut, että järjestörahoitusta kohdennettaisiin jatkossa nykyistä enemmän varsinaiseen kohtaavaan työhön ja vähemmän hallintoon, vaikuttamiseen, varakkaille järjestöille sekä ei-terveysperusteiseen toimintaan

Vasemmiston pelikirja: kouluta aktivistit, rakenna konflikti, lietso eripuraa, soluttaudu, painosta instituutioita, ”sulata” yhteiskunta
Chicagolainen kansalaisaktivisti Saul Alinsky kirjoitti 1970-luvun kynnyksellä modernin vasemmistoaktivismin käsikirjan Rules for Radicals, jonka perintö elää yhä modernien aktivistien asenteissa ja menetelmissä. Alinsky ei haaveillut paremmasta maailmasta, vaan hän keskittyi nokkeliin keinoihin tavoitella valtaa. Moraalilla, totuudella tai periaatteilla ei ole tuolloin itseisarvoa – ne ovat korkeintaan pelkkiä välineitä. Kirja opettaa mm. sen, miten vastustajaa horjutetaan, miten instituutioiden heikkoudet käännetään omaksi eduksi, ja miten oma valta rakennetaan myös järjestelmän sisältä käsin. Konfliktien lietsominen, julkiset painostuskampanja, herjaaminen ja soluttautuminen ovat osa tätä kuuluisaa työkalupakkia. Jokaisen, joka haluaa ymmärtää yhteiskunnallisen vaikuttamisen taktiikoita, tulisi tutustua tähän poliittisten pelikirjojen klassikkoon.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












