

LEHTIKUVA
Lulu Ranne: Kun Nato-läksyt on tehty, on talouden laiskanläksyjen aika
Eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Lulu Ranne totesi eduskunnan Nato-keskustelussa taloudellisen turvan ja omavaraisuuden olevan kokonaisturvallisuuden kannalta yhtä tärkeää kuin sotilaallinen turvallisuus. Kun Nato-läksyt nyt on tehty, on Suomen korkea aika aloittaa nopeasti talouden laiskanläksyjen suorittaminen.
– Yksilöiden, jotka eivät ole itse kokeneet sotaa, voi olla vaikeaa ymmärtää sodan mahdollisuutta. Sota tapahtuu tv:ssä toisille. Yhteistä eri maista kuulemilleni näkemyksille eri mielipidevirtauksista on, ettei osattu koskaan kuvitella sodan vielä palaavan Eurooppaan, sanoi kansanedustaja Lulu Ranne.
Karmea herätys
Helmikuun 24. päivä 2022 oli karmea herätys.
– Kuten puheenjohtaja Purra totesi perussuomalaisten ryhmäpuheessa, kannatamme Nato-jäsenyyttä. Hän myös muistutti, että vastuu Suomen alueellisesta ja toiminnallisesta koskemattomuudesta on aina vahvasti meillä itsellämme ja ylläpitämillämme kansallisilla puolustusvoimilla. Se asia ei muutu mihinkään Nato-jäsenyyden myötä, vaan päinvastoin korostuu.
– Koska Venäjä ei ole kyennyt tai edes halunnut omaksua länsimaisia arvoja, Suomi on länsimaiden etuvartio itään, haluamme sitä tai emme. Suomen oma kyky puolustaa omaa lohkoaan on tärkeämpää kuin koskaan. Yhteistyö Nato-yhteisön kanssa jatkuu ja tiivistyy, mutta nyt Naton todellisella avulla, jos joskus joudumme hyökkäyksen kohteeksi.
– Puolustusliiton jäsenyyden hakeminen voidaankin nähdä luonnollisena jatkumona Suomen kokonaisturvallisuuden rakentamiseksi muuttuvassa maailmassa. Nato-jäsenyys on silti vain yksi osa kokonaisturvallisuuttamme, Ranne totesi.
Pelkkä Nato-jäsenyys ei ole hopealuoti kaikkiin ongelmiin
Suomessa voidaan spekuloida sillä, johtuiko Venäjän järjetön hyökkäys Ukrainaan Vladimir Putinin joutumisesta kuplaan, joka eristi hänet todellisuudesta.
– Se, mitä meidän tulee varoa, on joutumista omiin kupliimme ja kuvitella Nato-jäsenyyden olevan hopealuoti kaikkiin ongelmiin.
– On houkuttelevaa ajatella, että länsimaiset pakotteet purevat ja Venäjä jää sekoilussaan lopulta yksin. Tai että edustamamme länsimaiset arvot koettaisiin jotenkin universaaleina hyveinä, joita kaikki järkevästi ajattelevat ihmiset tai demokraattisesti johdetut valtiot automaattisesti kannattavat.
– Aiemmin mainitsemani eri maista kuullut havainnot mielipidevirtauksista kertovat nimittäin myös, että vaikka Venäjän nimenomaista hyökkäystä ei hyväksyttäisikään, Venäjän yleinen tuomitseminen ja eristäminen sekä Ukrainan puolustaminen eivät ole maailmassa, EU:ssa tai edes Naton sisällä kaikkialla mitenkään itsestäänselvyyksiä, vaikka me suomalaiset ajattelemme niin.
Taloudellisesta turvasta ja omavaraisuudesta huolehdittava
Suomi ei välttämättä edusta edes maailman enemmistöä, sillä monet maat, kuten Kiina, Intia, Brasilia, Etelä-Afrikka ja useat muut Aasian, Etelä-Amerikan ja Afrikan valtiot eivät lopulta eristä Venäjää Suomen haluamalla tavalla.
– Saatoimme luulla globalismin tekevän maailman taloudelliset etupiirit merkityksettömiksi, mutta toisin on käymässä.
– Kuten Eurooppa on nyt saanut havaita olevansa riippuvainen väärän etupiirin energiasta, huomaamme pian olevamme riippuvaisia väärän etupiirin valmistusvoimasta, mikropiireistä tai vihreän siirtymän vaatimien resurssien maasta kaivamisesta ja jalostamisesta. Esimerkkeinä vaikkapa grafiitti ja litium.
– Taloudellinen turva ja omavaraisuus ovat yhtä tärkeitä osia kokonaisturvallisuudessa kuin sotilaallinen turvallisuus. Nyt Nato-läksyt tehtyämme meidän tulee nopeasti aloittaa talouden laiskanläksyjen suorittaminen, Ranne vaati.
Suomen maanpuolustustahto maailman korkeimpia
Tällaisessa maailmassa suomalaiset voivat Ranteen mukaan olla tyytyväisiä siihen, että suomalaisten yhteinen tahto puolustaa maataan on maailman korkeimpia.
– Edelleen kuitenkin kuulee myös väitettävän, ettei suomalaisuutta tai suomalaista yhtenäiskulttuuria ole olemassa eikä ole koskaan ollutkaan.
– Jotakin suomalaisuudessa ja Suomessa kuitenkin on, jota tällaisten väitteiden esittäjät eivät ole tavoittaneet, Ranne totesi tyytyväisenä.
Jatkossa meno vain kovenee
Suomalaiset eivät ole unohtaneet yhteistä historiaansa, jota valtaosa nyt elävistä ei ole ollut itse kokemassa, mutta joka näkymättömänä voimana velvoittaa suomalaisia huolehtimaan maastaan kaikin mahdollisin tavoin.
– Jatkossa meno vain kovenee, mutta Suomi paranee ja pärjää, kun teemme yhteistyötä terveellä itsetunnolla ja asiat tärkeysjärjestyksessä.
– Suomi ja suomalainen ensin.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sotilaallinen turvallisuus taloudellinen turva Nato-jäsenyys Ukrainan sota maanpuolustustahto länsimaiset arvot vihreä siirtymä omavaraisuus tärkeysjärjestys Venäjä-pakotteet Aasia Euroopan unioni globalismi Puolustusvoimat Riikka Purra Eurooppa Vladimir Putin Afrikka Lulu Ranne Kiina Suomi Venäjä talous Energia
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset kannattaa Nato-jäsenyyttä: ”Kalliin isänmaamme suojaksi, ei ketään uhkaamaan”

Leena Meri: Venäjän toimet pakottavat Suomenkin reagoimaan

Suomi on yhtenäisempi kuin aikoihin

Packalén: Venäläisestä näkökulmasta hyökkäys tulee aina lännestä, meille idästä

Slunga-Poutsalo: Meillä on jo pitkään ollut vähintään toinen jalka Natossa

Mäenpää: ”Kannatan nykyisessä tilanteessa Suomen Nato-jäsenyyttä”

Koskela: Venäjä hyökkäyssodan takia onneksi silmät ovat auenneet – Nato-jäsenyydessä on kyse ennaltaehkäisystä

Juuso puoltaa Natoon liittymistä: Suomen turvallisuuden vahvistaminen ei ole uhka kenellekään

Perussuomalaiset: Nato-jäsenyys vähentäisi Suomen riippuvuutta EU:sta
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Taksiraiskaukset kasvussa: Helsingin Sanomat pyrkii peittelemään sitä, että tekijät ovat pääosin maahanmuuttajataustaisia
Helsingin Sanomat uutisoi taksikuskien seksuaalirikosten räjähdysmäisestä kasvusta Helsingissä. Otsikko ja juttu pyrkivät vierittämään vastuuta vuoden 2018 taksiuudistukselle, vaikka lehden läpi käymässä aineistossa jokainen tuomittu tekijä oli maahanmuuttajataustainen.

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan
Somalitaustaiseen kansanedustajaan kohdistuu useita rikostutkintoja ja kohuväitteitä. Rikosepäilyjen todistaminen todeksi voi olla vaikeaa, koska Ilhan Omarin virallista syntymäaikaa ei tiedetä ja koska tutkintaan liittyvien henkilöiden mahdollisten sukulaisuussuhteiden todistaminen vaatisi DNA-testejä. Omasta mielestään Ilhan Oman on viaton eikä "tietääkseen" ole mennyt naimisiin oman veljensä kanssa.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää











