

LEHTIKUVA
Maa- ja metsätalousvaliokunnassa poikkeuksellinen erävoitto vihervasemmiston ulosmarssista huolimatta – Simula: Susipykälä etenee sittenkin
Demareiden ja vasemmiston eilinen ulosmarssi maa- ja metsätalousvaliokunnasta näytti uhkaavan johtaa niin sanotun susipykälän raukeamiseen. Tänään perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula esitti kuitenkin valiokunnassa kristillisdemokraattien Peter Östmanin kannattamana asian ottamista käsittelyyn valiokunnan tämänpäiväiseen kokoukseen.
Susipykälä eli metsästyslain pykälän muuttaminen on osa toimenpiteitä, joita eduskunta edellytti hallituksen vievän eteenpäin, kun eduskunta aiemmin hyväksyi kansalaisaloitteen suden kannanhoidollisesta metsästyksestä. Tavoitteena on luoda edellytykset sudenmetsästykselle.
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simulan mukaan vihervasemmisto yritti viimeiseen asti vesittää asian etenemisen, vaikka se oli jo eduskunnassa linjattu.
– Hallituspuolueista vasemmisto, vihreät ja demarit yrittivät käytännössä estää eduskunnan tahdon toteutumista. Asia on mielenkiintoinen, sillä taustalla on jo hyväksytty kansalaisaloite, ei normaali hallituksen esitys, Simula kommentoi.
Metsästäjiä tarvitaan jatkossakin Arkadianmäellä
Valiokunta otti äänin 11-2 asian käsittelyyn, ja samoin äänin pohjana ollut mietintö etenee nyt myös eduskunnan täysistuntoon. Perussuomalaiset, kokoomus, keskusta, kristilliset ja RKP kannattivat yhteisenä rintamana asiaa, vihreät esittivät siihen muutoksia ja demarit äänestivät lopulta tyhjää.
– On kansalaisaloitteen hengen mukaista, että asia oikeasti nyt etenee. Tämä on erävoitto, Simula iloitsee, mutta muistuttaa työn jatkuvan myös tulevalla kaudella.
– Metsästysvastaisuutta on liikkeellä todella paljon, ja metsästäjiä tarvitaan jatkossakin Arkadianmäellä, jotta pystytään yhdessä torppaamaan tällaiset yritykset vaikeuttaa metsästystä.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sudenmetsästys susipykälä suden kannanhoidollinen metsästys metsästäjät Peter Östman metsästyslaki maa- ja metsätalousvaliokunta vihervasemmisto Jenna Simula kansalaisaloite Metsästys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Demarit vesittivät sudenmetsästyksen – Simula syyttää demokratian halventamisesta

Pitkä uurastus valiokunnassa tuotti tulosta – Simula: Suden kannanhoidollisen metsästyksen eteen otettu suuria harppauksia

Vihreiden jarrutus suden kannanhoidollisessa metsästyksessä tulossa tiensä päähän – ”Maalaisjärki näyttää lopulta voittavan”

Susivahingot kasvussa, tilalliset jätetty oman onnensa nojaan – Antikainen: ”Susi ei kuulu pihapiiriin”

Suomen Perusta: Suomen rooli EU:n mallioppilaana ja vihreä virkamiesvalta uhkaavat suomalaista metsästystä

Hakkarainen viimeaikaisista susihyökkäyksistä: Lammastarhassa tällainen eläin on tappokone

PS-kansanedustajat vaativat toimia suden kannanhoidollisen metsästyksen aloittamiseksi

Simula iloitsee susiasetuksen etenemisestä: ”Kaikki keinot käyttöön, jotta metsästys helpottuu ja susiongelmia voidaan ennaltaehkäistä”
Viikon suosituimmat

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Kolumni: Seta on totalitaarinen järjestö
Jääkiekkoilija Veli-Matti Savinainen kieltäytyi pukemasta Pride-paitaa TPS:n pelissä, koska ei halua julkisesti tukea Pride-ideologiaa. Turun Setan paikallisjohto ilmoitti, että Savinaisen ei olisi pitänyt edes pelata, kun hän ei suostunut käyttämään Pride-paitaa. Samalla Seta julkaisussaan valitti sitä, että Suomen syrjintälainsäädäntö estää tällaisen sivuuttamisen. Ajatus on pysäyttävä. Ihminen pitäisi sulkea ulos työtehtävästään siksi, että hän ei suostu julkisesti osoittamaan ideologista uskollisuutta Pridelle, kirjoittaa Perussuomalaisen Nuorison 1. varapuheenjohtaja Jyri Tallgren.

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan
Vihreiden puheenjohtajalle Sofia Virralle tuli tänään lähtö TPS:n hallituksesta. Taustalla on Virran eilinen yritys hiillostaa epäsuorasti TPS:n hyökkääjää Veli-Matti Savinaista, joka kieltäytyi käyttämästä Pride-paitaa kiekkokaukalossa. Sofia Virran painostusyritys johti kuitenkin siihen, että TPS ensin julkaisi eilen illalla julkisen anteeksipyynnön Savinaiselle. Tänään aamupäivällä TPS tiedotti, että Sofia Virta ei enää jatka TPS:n hallituksessa.

Turun Seta väläyttää lakimuutosta vastatoimena jääkiekkoilijalle, joka kieltäytyi pelaamasta Pride-väreissä
Pride-teemapelipaidasta henkilökohtaisen vakaumuksensa vuoksi kieltäytyneen jääkiekkoilija Veli-Matti Savinaisen tapaus on ollut viikonlopun keskustelunaihe. Savinaisen Pride-nihkeys poiki saman tien voimakkaan reaktion Setalta, cancelointiyrityksen ja jopa vihjailua lakimuutoksista. Vihreän puolueen puheenjohtajalla Sofia Virralla näyttäisi myös olevan oma roolinsa tapahtumien taustalla.

Lähihoitaja Mira: SDP:n ajatus vain yhdestä suomalaisesta hoitajasta hoivaosastolla on täysin järjetön
Lähihoitajana vajaat 10 vuotta toiminut Mira tyrmää SDP:n kansanedustaja Nasima Razmyarin ehdotuksen siitä, että hoivatyöpaikoilla riittäisi yksi suomalainen hoitaja ja muut voisivat olla ulkomaalaisia. Työssään ympärivuorokautisen tehostetun palvelun asumisyksiköissä Mira on nähnyt lukuisia vaaratilanteita johtuen ulkomaalaisten hoitajien puutteellisesta kielitaidosta.

Bergbom TPS:n kohuottelusta: ”Seta ja Sofia Virta, jättäkää Veli-Matti Savinainen rauhaan”
TPS:n SM-liigaottelussa syntyi viikonloppuna kohu, kun kokenut hyökkääjä Veli-Matti Savinainen kieltäytyi pelaamasta Pride-teemapelipaidassa. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom muistuttaa, että työntekijällä on Suomessa oikeus kieltäytyä poliittisesta tai ideologisesta toiminnasta työpaikallaan.

Rostila pöyristyi vaatimuksista syrjiä kultaleijonaa: Yrittääkö Seta tehdä toisinajattelijoista lainsuojattomia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila tyrmää Turun seudun Setan kommentin Veli-Matti Savinaisen pelipaitakohusta.

Ex-valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes: Maahanmuuttajilla liian helppo tie Kelan eläkkeille
Työeläkevakuuttajien etujärjestön Telan väistyvä toimitusjohtaja, valtiovarainministerinäkin toiminut Suvi-Anne Siimes moittii Helsingin Sanomien haastattelussa että maahanmuuttajat pääsevät liian helposti Kelan eläkejärjestelmän piiriin. Hän näkee tämän ongelmana, joka rasittaa Suomen sosiaaliturvajärjestelmää ja uhkaa sen kestävyyttä pitkällä aikavälillä.

Koposelta aloite eduskunnassa: Kansaneläke ja takuueläke poistettava maahanmuuttajilta
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa esitetään kansaneläkkeen ja takuueläkkeen poistamista maahanmuuttajilta.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.















