

LEHTIKUVA
Mäkynen: Ulosottolaitos vie tuhkatkin pesästä
Kansanedustaja Jukka Mäkynen jätti eilen hallituksen ministerin vastattavaksi kirjallisen kysymyksen kevytyrittäjän asemasta ulosoton asiakkaana.
Jukka Mäkynen kertoo tapauksesta, jossa ulosotto vie vain muutamia satoja euroja kuukaudessa tienaavalta kevytyrittäjältä kolmasosan tuloista joka kuukausi. Mäkyselle toimitetuista tiliotteista käy ilmi, että viimeiseltä neljältä kuukaudelta henkilölle on jäänyt ulosoton perinnän jälkeen vain muutamia satoja euroja tuloja kuukaudessa.
Henkilö ei saa mitään sosiaalitukia tai avustuksia, joten kyseiset perintätoimet ovat lainvastaisia.
Laki takaa suojaisan
Suomen laki takaa jokaiselle ulosoton kohteena olevalle henkilölle niin sanotun suojaosan. Se tarkoittaa sitä, että yksinasuvalle ja ilman elatusvelvollisia olevalle ulosottovelalliselle on jäätävä ulosoton jälkeen rahaa kuukaudessa 681,30 euroa. Suojaosan suuruuteen ei vaikuta velallisen omat tulot.
Mäkynen on tyrmistynyt ulosottolaitoksen toiminnasta.
– Ulosoton asiakkaana oleva henkilö kysyi ensimmäisen kerran lainvastaisesta ulosoton perinnästä ulosottolaitokselta 4.5.2021. Tämän lisäksi henkilö laittoi useita muitakin tiedusteluja ulosottolaitokseen koskien maksujärjestelyitä. Hän sai vastauksen kysymyksiinsä vasta 29.6.2021. Ulosottolaitoksen ulosottotarkastajan mukaan henkilön asiaa ei voida käsitellä, koska hänet katsotaan yrittäjäksi. Hänen asiansa vastuu siirretään ulosottolaitoksessa laajaan perintään ulosottoylitarkastajalle, johon hänen kehotettiin olemaan yhteydessä, Mäkynen kertoo.
Hän on aikaisemmin toimittanut kaikki tarvittavat asiakirjat sähköpostilla ulosottolaitokseen, eikä hän saanut vastausta kohtuullisessa ajassa, vaan henkilön 4.5.2021 aloitettuun kyselyyn ulosottolaitokselle tuli vastaus vasta 29.6.2021, joten henkilö joutuu aloittamaan saman kyselykierroksen uudestaan alusta alkaen.
Ei kannusta yrittämään
Mäkysen mukaan tilanne on todella huolestuttava.
– Maassamme on paljon ulosoton asiakkaina olevia henkilöitä, ja määrä kasvaa korona-pandemiasta aiheutuvien konkurssien myötä. Minuun tietooni tullut tapaus osoittaa, että ulosottolaitos rikkoo ulosoton suojaosaa koskevaa lakia periessään maksuja tilanteessa, jossa vain muutamia satoja euroja kuukaudessa tienaavalta kevytyrittäjältä peritään ulosottomaksuja joka kuukausi.
– Tämän lisäksi on täysin käsittämätöntä, että ulosottolaitos ei pysty tarjoamaan maksujärjestelyjä tilanteessa, jossa kevytyrittäjä itse on toimittanut tarvittavat asiakirjat ulosottolaitokseen, jotka osoittavat jo neljä kuukautta kestäneen lainvastaisen perinnän. En enää ihmettele, miksi suomalaiset eivät lähde enää yrittämään. Kannustus pienyrittämiselle tuhotaan ihan täysin tällaisilla toimenpiteillä, Mäkynen jyrähtää
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Elomaa ja Peltokangas eivät hyväksy ulosottomiesten tulospalkkausta

Koponen huolissaan väliaikaisen pikavippiä säätelevän lain raukeamisesta: ”Velkaongelmat tulevat räjähtämään käsiin”

Elomaa: Maksuhäiriömerkintöjen poistuminen pian velan maksun jälkeen olisi oikeudenmukaisuuden erävoitto

Tavio ja Meri: Ulosoton maksujärjestystä muutettava

Yli 380 000 suomalaisella on maksuhäiriömerkintä – Elomaa: ”Velallisia rahastetaan surutta, tähän on tultava loppu”

Juuso vaatii muutosta lasten vuoroasumisen kustannusten ja tukien jakautumiseen: Vuoroviikkovanhemmille saatava molempia vanhempia tasapuolisesti kohteleva malli

PS:n lakimiesedustajat Meri ja Tavio jättivät lakialoitteen ulosottokaaren muuttamiseksi – korkoja perimällä ulosottosumma vain kasvaa lyhentämisestä huolimatta

Elomaa: Ulosoton suojaosuutta korotettava

Hallituspuolue esittämässä ulosoton suojaosuuden väliaikaista korottamista – Koponen: ”Tämän ei kylläkään pitäisi olla vain väliaikainen toimi”
Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.

Lähes joka neljäs vanki on ulkomaalainen – Vigelius vaatii automaattisia karkotuksia
Ulkomaalaisten vankien määrä on kasvanut 76 prosenttia kymmenessä vuodessa, kertoo oikeusministeriö. Ulkomaalaisten vankien määrän kasvu selittää koko vankimäärän kasvusta jopa neljä viidesosaa. Suomen 3 900 vangista nyt 950 eli joka neljäs on ulkomaalainen.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää













