Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Meri: Kritiikki kuuluu demokratiaan – ”Onko Suomi Pohjois-Korean tiellä?”

30.04.2020 |13:13

Kansanedustaja Leena Meri syyttää kovasanaisesti hallitusta vastuun väittelemisestä ja sekavasta toiminnasta.


– Ministerit ja muut hallituspuolueiden edustajat toisensa perään vastaavat, että ”ei ole minun vastuulla, kehysriihi käytiin epätietoisuuden vallassa, rahat jaetaan kiireessä, tuomioistuin tulee sitten myöhemmin”, Leena Meri ihmettelee.

– Oudot maskikaupat, epäselvät hankinnat ja viimeisimpänä yritysten tukipaketit. Kukaan ei tiedä mitään ja mikään ei ole kenenkään vastuulla. Eikö hallitus ymmärrä, kuinka sekavalta ja epäselvältä sen toiminta näyttää kansalaisten silmin?

Toimia ei saisi kyseenalaistaa

Meren mielestä hallituspuolueet kestävät huonosti kritiikkiä ja vähättelevät ongelmien vakavuutta. Meri muistuttaa myös, että hallituksen vapaa arvostelu on osa demokratiaa.

– Miten te voitte väittää, että kritiikki ei olisi kohdillaan? Demokratiaan kuuluu se, että hallitusta ja päättäjiä saa arvostella vapaasti. Kuitenkin jopa pääministeri Marin on sanonut, että kriisin aikana ei saisi kyseenalaistaa toimivaltaisia viranomaisia. Pitäisikö opposition ja kansalaisten sokeasti hurrata maan johdolle, kuten Pohjois-Koreassa?

Hallitus rämpii sotkusta toiseen

Sdp:n ja keskustan edustajat ihmettelevät, että miksi hallitusta kritisoidaan, kun sillä on omasta mielestään homma hallussa.

– Talous sakkaa ja ihmiset ovat lomautettuina ja elävät epätietoisuuden vallassa. Monet sairastelevat ja ihmisiä kuolee. Ja samaan aikaan hallitus rämpii sotkusta toiseen. Miten te voitte väittää, että kaiken tämän keskellä homma on hanskassa? Meri kysyy.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
2.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
6.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
7.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11
10.
Suomen uutiset logo

Palestiinan lipusta on tullut yleisen länsivastaisuuden vihasymboli – aktivistit lietsovat länsimaihin sairaalloista häpeää ja itseinhoa

26.10.2026 |16:30

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi