Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Paatero keräsi poliittisia irtopisteitä ja Rinne uhkui olevansa postilaisten puolella – PS: Nyt pakoillaan vastuuta ja kierrellään tosiasioita

21.11.2019 |18:47

Perussuomalaiset hiillostivat tänään hallitusta ja erityisesti valtion omistajaohjausministeri Sirpa Paateroa (sd.) kriisiytyneestä Postin tilanteesta.

Perussuomalaiset syyttävät ministeriä ja hallitusta vastuun pakoilusta ja tosiasioiden kiertelystä.

– Syyskuun alussa, kun Postin pitkään jatkunut kriisi alkoi avautua julkisuuteen, valtion omistajaohjausministeri Sirpa Paatero keräsi poliittiset irtopisteet ottamalla Postin tuntuviin palkanalennussuunnitelmiin aikalisän. Myös pääministeri Antti Rinne (sd.) uhkui, ettei palkanalennuksia tulla hyväksymään. Sitten tuli hetkeksi hiljaista, perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää aloitti.

Pallo heitettiin työmarkkinajärjestöille

Mäenpää totesi, että todellisuudessa mikään ei kuitenkaan muuttunut, vaan yhä 700 postilaisen palkkoja ollaan heikentämässä jopa 30-50 prosenttia siirtämällä heidät halvemman työehtosopimuksen piiriin.

– Sittemmin edellä mainitut ministerit ovatkin olleet vähemmän rehvakkaita. STT:n tietojen mukaan omistajaohjaisministeri Paatero tiesi palkanalennuksista hyvissä ajoi ja jopa antoi tukensa niille. Arvoisa ministeri, kuka tässä on siunannut ja mitä? Mitä peittelette, kun ette ole vastanneet suoraan? Mäenpää kysyi.

Paatero on tiennyt suunnitelmista

Ministeri Paatero myönsi vastauksessaan, että työehtokiista on todella hankala.

– Ratkaisun avaimet ovat nyt työmarkkinajärjestöillä niin kuin normaalistikin työehtosopimuskysymyksissä.

Paatero totesi, että Posti on informoinut häntä ”erilaisista suunnitelmista”, mutta korosti, että päätökset tekee Postin hallitus.

Pääministeri Rinne puolestaan kertoi hallituksen linjaksi, että postin palvelut tulevat jokaiselle suomalaiselle tulevaisuudessa parempana kuin tällä hetkellä ja että postilaisten työehdot turvataan.

Lakko on helppo ymmärtää

Mäenpää totesi, että kansalaisten on helppo ymmärtää lakko, sillä lakossa ole kyse palkankorotusvaatimuksista vaan siitä, että edes nykyinen palkkataso säilyisi. Mäenpää epäili, että palkanalennusten hyväksyminen johtaisi laajempaan työehtosopimusten ”shoppailuun”.

– Kai te, arvoisa hallitus, ymmärrätte, minkä Pandoran lippaan avaatte, jos valtio suostuu omistajana Postin valtaviin palkkaleikkauksiin? Postin, jonka voidaan katsoa tuottavan yhteiskunnan pyörimisen kannalta kriittistä palvelua, Mäenpää kyseli.

– Oletteko valmiit tekemään rajujakin ratkaisuja, että postilaiset saavat jatkossakin edes säädyllistä palkkaa työstään ja nämä myös yritysten kannalta kriittiset toiminnat turvataan?

Paatero vastasi, että kaikkien tavoite ja tahtotila on se, että työntekijöiden palkat turvataan.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”

17.03.2026 |14:10
3.
Suomen uutiset logo

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean

13.03.2026 |12:32
4.
Suomen uutiset logo

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea

17.03.2026 |17:17
6.
Suomen uutiset logo

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan

14.03.2026 |11:00
7.
Suomen uutiset logo

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin

12.03.2026 |18:51

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää