

LEHTIKUVA
Packalén: Eurooppaa saattaa kohdata massiivinen sarja terrori-iskuja
Perussuomalaisten kansanedustaja, poliisi Tom Packalén on huolissaan siitä, että ymmärretäänkö Suomessa tarpeeksi hyvin terroristijärjestö Isisin luoma uhka. Packalén muistuttaa, että myös Suomi voi olla Isisin kohde.
– Kuinka ajan tasalla suojelupoliisi on, jos se toteaa, että Suomi ei ole ensisijainen kohde? Packalén kysyy.
Supo on todennut, ettei Suomi ole terrori-iskujen ensisijainen kohdemaa vaan rekrytointimaa. Packalénin mielestä ongelmana on se, että Isisin luonnetta ei ole täysin ymmärretty.
– Se nähdään liian paljon al-Qaidan kaltaisena toimijana, joka on hakenut terrori-iskuille suuren luokan kohteita. Isis on kuitenkin tehnyt hyökkäyksiä siellä täällä. Sillä ei ole pääkohdetta. Se iskee, jos sillä on ihmisten surmaamiseen valmis tekijä. Siinä mielessä Isis on myös meille merkittävä uhka, Packalén perustelee.
Tiedustelulla estetty iskuja
Suomi kulkee Packalénin mukaan terrorismintorjunnassa jälkijunassa Ranskaan, Isoon-Britanniaan, Tanskaan tai Ruotsiin verrattuna.
– Tiedustelulaki on välttämätön, koska tiedustelun avulla on estetty valtava määrä iskuja.
Packalén pitää esimerkkinä onnistuneesta tiedustelusta terroristien pommijuonien paljastamista.
– Tiedustelun avulla estettiin yli kymmenen Ison-Britannian ja Yhdysvaltojen välillä lentävän matkustajalentokoneen räjäyttäminen.
Eurooppaan yhä enemmän taistelijoita
Turvallisuusviranomaisten työkalut ja resurssit tulee saada Packalénin mielestä riittävälle tasolle Suomessa.
– Terroristijärjestö Isisin johtaja Abu Bakr al-Bagdadi on ajettu nurkkaan. Parikymmentätuhatta Isisin taistelijaa on kuollut pommituksissa ja mikäli Mosuli kaatuu Irakissa, saattaa Eurooppaa kohdata massiivinen sarja terrori-iskuja.
Eurooppaan tulee Packalénin mukaan mahdollisesti yhä enemmän Isisin taistelijoita.
– Isisin peli ei ole pelattu, vaan paineen kasvaessa tänne voi tulla monenlaista väkeä. Kaikki eivät ole välttämättä fanaatikkoja, sillä joukossa on myös pikkurikollisia. Siellä voi olla radikalisoituneita ja traumatisoituneita, jotka eivät näe muuta ulospääsyä kuin itsemurhaiskun.
Terroristeille kovat rangaistukset
Terrorismi on Packalénin mukaan rikollisuuden muoto, jota varten tarvitaan kovat rangaistukset.
– Terrorismiin kouluttautuneet pitää tuomita pitkään vankeusrangaistukseen. Valvottu pantarangaistus voisi tulla kyseeseen, jos henkilö osallistuu kuntoutusohjelmaan sekä irtisanoutuu terrorismista ja tuomitsee sen julkisesti.
Suomalaisten kannalta Packalén pitää lohdullisena maamme sijaintia, joka vaikeuttaa terroristien toimintaa.
– Sarjatuliaseita eivät saa tänne oikein mistään. Niitä löytyy Balkanin-Jugoslavian alueelta, mutta Baltian suunnalla on useita rajoja vastassa.
Itsemurhaliivejä tehdään Keski-Euroopassa
Lisäksi pakolaiskriisin seurauksena Tanskan ja Ruotsin sekä Ruotsin ja Suomen rajaa tarkkaillaan tavallista voimakkaammin. Poliisikansanedustaja kuitenkin korostaa, ettei Suomi ole mikään lintukoto.
– Itsemurhaliivintekijöitä ei ole montaa ja he ovat Keski-Euroopassa. Jos täällä olisi materiaalia, olisi iskuja voinut tapahtua meilläkin, Packalén toteaa.
Terrorismiin ja sen torjuntaan liittyvässä keskustelussa tarvitaan Packalénin mielestä enemmän asiapohjaista analyysia.
– Yksinkertaisia vastauksia ei ole. Elämme tulevaisuudessa epäsymmetrisen uhan alla. Uuden asian ennustaminen on tutkijoillekin vaikeaa, Packalén luonnehtii.
Pienen solun iskuja
Terrorismin tutkija Leena Malkki Helsingin yliopistosta arvioi, että varautuminen terrorismiin ei ole Suomessa muiden länsimaiden tasolla.
– Suomalaisten viranomaisten resurssit ovat terrorismin torjunnassa pienemmällä puolella muihin Länsi-Euroopan maihin verrattuna. Toisaalta Suomen uhkataso ei ole ollut samalla tasolla kuin muissa maissa, Malkki toteaa.
Malkki kertoo, että suojelupoliisin arviossa suurin Suomeen kohdistuva uhka on yksittäisen pienen solun tai henkilön suorittama isku.
– Sitä on vaikea paljastaa etukäteen. Al-Qaida on pyrkinyt kannustamaan soluja ja yksittäisiä ihmisiä iskuihin, mutta Isis on onnistunut siinä.
Uhka ei rajoitu Malkin mukaan pelkästään jihadistien toimintaan.
– Iskuja voi tulla muualtakin. Siitä on esimerkkinä Helsingin yliopistoon kohdistunut joukkosurmasuunnitelma tai turvapaikanhakijoiden asuin- ja koulutustiloihin tehdyt iskut.
Tutkija: Perussuomalaiset pitää asiaa esillä
Malkki kummastelee miksi poliitikot ovat yllättävän vähän kiinnostuneita terrorismista, perussuomalaisia lukuun ottamatta. Malkin mukaan mikään puolue ei halunnut tarttua terrorismintorjuntaan vielä viisi vuotta sitten, mutta asiasta keskustelu on lisääntynyt sen jälkeen.
– Perussuomalaiset pitää asiaa eniten esillä ja samoin presidentti Sauli Niinistö, mutta kunnon keskustelua Suomen linjasta ei ole syntynyt.
Pitkään terrorismia tutkinut Malkki haluaa laajempaa julkista keskustelua miten perusoikeuksista halutaan tinkiä terrorismintorjunnassa ja kuinka paljon resursseja siihen halutaan laittaa.
– Nyt julkista keskustelua käydään vain perussuomalaisten näkökulmasta. Muilla puolueilla ei ole varmaankaan tietoista vaikenemista asiasta vaan arkuutta julkiseen keskusteluun.
Harkintaa lainsäädäntötyöhön
Tiedustelulakiin ja muuhun terrorismiin liittyvään lainsäädäntötyöhön Malkki toivoo perusteellista harkintaa, sillä lait vaikuttavat kymmeniä vuosia.
– Suomessa on käytetty maltillisesti lainsäädäntöä terrorismintorjuntaan. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on menty paljon pidemmälle, kun ihmisiä voidaan pitää pitkiäkin aikoja pidätettynä. Meillä tilanne voisi kehittyä pahimmillaan siihen, että lain sallimia poliittisia protesteja alettaisiin pitää uhkana, Malkki sanoo.
MIKA RINNE
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Käykö ”punahilkkasatu” toteen? – Ruotsia varoitetaan terroristiryhmästä

Tutkija Ylellä: terrorismin torjunta kiinnostanut ainoastaan perussuomalaisia ja tasavallan presidenttiä

Packalén: Jäitä hattuun Helsingin suurmoskeijahankkeelle

Meri: Terroristit käyttävät suvaitsevaisuutta hyväksi

Kansanedustaja Mika Niikko: Kansallinen etu terrorismin torjunnan kärkeen

Leena Meri: Perheenyhdistämisellä ei torjuta terrorismia – juuret ovat kalifaattijulistuksessa

Miksi Suomi hyväksyy lähes kaikki irakilaisten ja somalialaisten turvapaikkahakemukset – maahanmuuttovirasto vastaa

Eduskunta kannatti terrorismiturismin kieltämistä – ”Suomi on osa kansainvälisen terrorismin toimintakenttää”

Rap-artisti kääntyi muslimiksi – nyt epäillään terrorismirikoksista
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Oikeusministeri Meri: Islannin malli Suomeen – perussuomalaisten on oltava seuraavassa hallituksessa viemässä asia maaliin
Oikeusministeri Leena Meri haluaa Suomeen kesällä Islannissa käyttöön otetun mallin, jossa karkotettava ulkomaalainen vanki voisi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan kolmanneksen rangaistuksestaan ja poistuisi sen jälkeen maasta. Hänelle määrättäisiin maahantulokielto, joka voisi koskea koko Schengen-aluetta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














