

LEHTIKUVA
Päivän Pointti: Stubbin ja Haaviston maahanmuuttopoliittiset kannat ailahtelevat – Halla-ahon linja pysyy vakaana vuosikymmenestä toiseen
PÄIVÄN POINTTI | Vaalitaistelun loppusuoralla yhteishaastatteluissa kolmelta kärkipään presidenttiehdokkaalta on kuultu näkemyksiä myös maahanmuuttopolitiikasta. Alexander Stubbin ja Pekka Haaviston laidasta toiseen vaihtelevissa lausunnoissa on hivenen opportunismin makua. Jussi Halla-ahon sen sijaan ei ole tarvinnut hypätä sivuun johdonmukaiselta linjaltaan.
Kansanliikkeen ehdokkaan Pekka Haaviston ja kokoomuksen Alexander Stubbin maahanmuuttopoliittiset linjaukset ovat vaihdelleet ja toisinaan kannanotto on ollut herroille vaikeaa.
Vuonna 2015 Stubb kertoi olleensa huolissaan siitä, että maahanmuutto ei ole hallittua sekä että suomalaisten pelot on otettava vakavasti. Sittemmin Stubb on palannut sallivammalle linjalle, ja esimerkiksi joulun alla Stubb suhtautui melko hyväuskoisesti Venäjän Suomen rajalle lähettämiin tulijoihin, joiden taustoista ei tiedetä mitään.
Stubbin mielestä itärajan yli pyrkiviin ihmisiin tulee soveltaa ”humaania tulokulmaa”, jolloin rajalle saapuvien ihmisten kohdalla Stubb uskoo rajaviranomaisten heltyvän.
Takavuosina Stubb on myös harmitellut kansanedustajien ”russofobiaa” ja arvellut, että Venäjä-pelkoa lietsotaan turhaan.
Kolmatta kertaa presidentiksi pyrkivän Haaviston tuoreissa puheissa haiskahtaa opportunismi. Viime marraskuussa Haavisto yllättäen patisteli Suomen hallitusta sulkemaan itärajan, ettei Suomi jäisi altavastaajaksi Venäjän työntäessä Suomen rajalle ihmisiä. Lausunto oli outo siihen nähden, että aiemmin Haavisto on esimerkiksi linjannut, että Suomi ei voi asettaa ylärajaa sille, kuinka paljon maamme vastaanottaa turvapaikanhakijoita.
Haaviston taustapuolue vihreät myös tunnetaan löperön rajat auki -maahanmuuttopolitiikan edistäjänä.
Perussuomalaisten ehdokkaan Jussi Halla-ahon sen sijaan ei ole tarvinnut hypätä sivuun johdonmukaiselta linjaltaan presidentinvaalien alla. Maahanmuuttopolitiikassa ja maahanmuuton haittojen esille tuomisessa Halla-aho on ollut jo vuosikymmeniä edelläkävijän roolissa. Politiikassa Halla-aho on saanut omalle linjalleen ja näkemyksilleen seuraajia yli puoluerajojen.
Kaikki tämä näkyy myös Halla-ahon presidentinvaalikampanjassa, jonka tunnuslause on: Suomen on oltava suomalaisille turvallinen tila.
Päivän pointti -sarjassa julkaistaan Suomen Uutisten kokoamia kommentteja ajankohtaisista poliittisista aiheista.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Päivän pointti opportunismi laittomat rajanylittäjät itäraja Maahanmuuttopolitiikka Pekka Haavisto Alexander Stubb Turvallisuus Venäjä Jussi Halla-aho
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Professori Markku Jokisipilä: Jussi Halla-aho voi voittaa toisen kierroksen

Ylen presidenttitentissä Stubbilta ja Haavistolta löysää maahanmuuttopuhetta, Urpilainen vaati globaalia vastuunkantoa – Halla-aho: ”Ihmisten vastaanottaminen ei ratkaise ongelmia”

Stubb ottaisi itärajan yli lisää ihmisiä Suomeen – Halla-aholta naseva kuitti: ”Nyt pitäisi pystyä ajattelemaan nenäänsä pidemmälle”

Rostila: Onko Stubb ottanut etäisyyttä aiempiin maahanmuuttokantoihinsa?

Urpilainen ja Haavisto jatkaisivat miljardien kippaamista velaksi Afrikkaan, Halla-aho tyrmää: Ulkomaille maksettava kehitysapu ei voi olla kuin pyhä lehmä, johon ei saa koskea
Viikon suosituimmat

Järjestörahoitus on rikki: Somalijärjestön toiminnanjohtaja maksatti veronmaksajilla jopa peruuttamattoman hammaslääkärikäyntinsä
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin uudet avustuskriteerit herättivät poliittisen myrskyn. Verorahahanojen sulkeminen uhkaa saavutettuja etuja sekä kyseenalaista hyväveliverkostoa.

Juutalaisseurakuntien johtaja teki rikosilmoituksen Helsinki Pridestä: ”Muodostaa Suomen lain näkökulmasta vakavan syrjintäriskin”
Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbonik epäilee Helsinki Prideen liittyvän tapahtuman osallistumislinjauksen olevan syrjivä ja lainvastainen. Hän on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Pride-marssilla maalitettiin lääkäreitä ja tutkijoita – ”Tavoitteena on pelotella”
Helsinki Pride markkinoi toimintaansa yhdenvertaisuuden ja turvallisuuden edistämisellä, mutta todellisuus on toisenlaista. Viikonloppuna Helsingissä Pride-marssilla nähtiin useita plakaatteja, joissa yksittäisiä lääkäreitä ja tutkijoita maalitettiin aggressiivisesti. Nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala on yksi maalituksen kohteeksi joutuneista. Hän paheksuu Pride Helsinkiä ja SETA ry:tä siitä, että ne sallivat henkilöön kohdistuvan hyökkäyksen ja painostuksen tapahtumassaan.

Islamilainen rukouskutsu hiljenee Tanskassa – vasemmistokin sai jo tarpeekseen minareettijoikusta
Tanskan maahanmuuttoministeri Morten Bødskov on ilmoittanut suunnitelmista kieltää islamilainen rukouskutsu. Ministerin mukaan osa Tanskasta on alkanut muistuttaa Islamabadin esikaupunkia.

Purra varoittaa SDP:n strategiasta: Islamisteja Suomeen vaalimenestyksen takia
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa islamismin kasvavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsin hallituksen jo aloittaman selvityksen kanssa samanaikaisesti Purra moittiikin eräitä pohjoismaisia puolueita, jotka tietoisesti suosivat islamistisia ryhmiä äänestäjäkannan kasvattamiseksi. Suomessa SDP:n vaalimainosten kieli on nykyään yhä useammin arabia, Purra muistuttaa.

Seksikeinu Helsinki Priden puistojuhlassa – Antikainen: ”Onko liikaa pyydetty, että lapset säästetään julkisilta seksuaalisilta esityksiltä?”
Kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Helsinki Priden järjestäjiä kantamaan vastuunsa sen jälkeen, kun puolialastomat aikuiset esiintyivät seksikeinussa Priden puistojuhlassa keskellä päivää ja Helsinkiä lasten läsnä ollessa. Antikainen myös ihmettelee poliisin tapausta vähätteleviä kommentteja.

Vasemmiston pelikirja: kouluta aktivistit, rakenna konflikti, lietso eripuraa, soluttaudu, painosta instituutioita, ”sulata” yhteiskunta
Chicagolainen kansalaisaktivisti Saul Alinsky kirjoitti 1970-luvun kynnyksellä modernin vasemmistoaktivismin käsikirjan Rules for Radicals, jonka perintö elää yhä modernien aktivistien asenteissa ja menetelmissä. Alinsky ei haaveillut paremmasta maailmasta, vaan hän keskittyi nokkeliin keinoihin tavoitella valtaa. Moraalilla, totuudella tai periaatteilla ei ole tuolloin itseisarvoa – ne ovat korkeintaan pelkkiä välineitä. Kirja opettaa mm. sen, miten vastustajaa horjutetaan, miten instituutioiden heikkoudet käännetään omaksi eduksi, ja miten oma valta rakennetaan myös järjestelmän sisältä käsin. Konfliktien lietsominen, julkiset painostuskampanja, herjaaminen ja soluttautuminen ovat osa tätä kuuluisaa työkalupakkia. Jokaisen, joka haluaa ymmärtää yhteiskunnallisen vaikuttamisen taktiikoita, tulisi tutustua tähän poliittisten pelikirjojen klassikkoon.

Pääministeri Sipilälle ikänsä valehdellut turvapaikanhakija tuomittiin halvaantuneen naisen raiskauksesta
Helsingin hovioikeus tuomitsi kolmen vuoden ja kuuden kuukauden vankeuteen miehen, joka nousi julkisuuteen syyskuussa 2015 valehdeltuaan ikänsä silloiselle keskustan pääministerille Juha Sipilälle. Nyt hänet tuomittiin osittain halvaantuneen naisen raiskaamisesta.

Loppu ilmaisille lounaille Britanniassa: Turvapaikanhakijat joutuvat pulittamaan takaisin ”kansan osoittaman anteliaisuuden”
Britannian sisäministeriö suunnittelee uudistusta, jonka mukaan tilapäisen turvapaikan saaneet joutuisivat maksamaan takaisin majoitus- ja elinkustannuksensa, jahka ovat päässeet työn syrjään kiinni. Muutoin pysyvä oleskelulupa jää maahantulijalta haaveeksi.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











