

PS ARKISTO
Peltokangas: Ihminen saa kokea olevansa vaikka taisteluhelikopteri, kunhan kustantaa propellit itse
Alfa-TV:n kanavalla käytiin torstai-iltana mielenkiintoinen keskustelu aiheesta ”voiko mies synnyttää?” Peruskoulujen elämänkatsomustiedon oppikirjan aiheuttamaa kohua kommentoimassa olivat kansanedustaja, opetusneuvos, professori ja sukupuolenkorjaustaan katuva transmies.
AlfaStudion Tapani Ruokasen vieraina olivat kansanedustaja Mauri Peltokangas, opetusneuvos Satu Honkala opetushallituksesta, kasvatustieteen professori Tapio Puolimatka ja kokemusasiantuntija Sametti.
Opetusministeri Li Andersson oli kutsuttu paikalle, mutta hän ei valitettavasti päässyt. Myöskään Peltokankaalle räväkän videovastineen lähettänyt ja Peltokankaan julkiseen väittelyyn haastanut Jaakko Lindfors ei päässyt paikalle suoraan lähetykseen. Hän vetosi siihen, että hänellä on jokin vasemmistoliiton kokous Turussa samaan aikaan.
Keskustelun aluksi opetusneuvos Satu Honkala korosti, että oppikirjat ovat kustantajan tekemiä tuotteita, jotka on tarkoitettu opettajien työvälineiksi. Oppikirjojen sisältöä ei Suomessa säädellä, mutta opetuksen on noudatettava opetussuunnitelman perusteita, eli opetuksen sisältö on säädelty.
Honkalan mukaan opetushallitus ei ole saanut palautevyöryä miesten synnytyksiin liittyen.
– Ehkä lauseen tarkoitus oli herättää keskustelua, kysymyksiä, joita opettaja lähtee oppilaiden kanssa yhdessä pohtimaan, Honkala arveli.
Oppimateriaalia vai ideologisia mainoslauseita?
Kasvatustieteen professori Tapio Puolimatka on kirjoittanut kirjan Sukupuoli muutoksessa. Hän kysyi, minkälaisia yhteiskunnallisia seurauksia on sillä, jos sukupuolikäsitys muutetaan ihmisen omaan tuntemukseen perustuvaksi.
– Toivoisin, että oppikirja ei tukisi vallitsevaa mytologiaa mainoslauseiden tasolla, Puolimatka sanoi.
Kansanedustaja Mauri Peltokangas piti täysin käsittämättömänä ”tällaisen harhauttavan opetusmateriaalin” läpi päästämistä.
Kokemusasiantuntijana studioon oli kutsuttu Sametti, joka kertoi olevansa biologinen nainen, joka aiemmin piti itseään miehenä ja on käynyt läpi ”transprosessin” naisesta mieheksi niin juridisesti kuin lääketieteellisestikin. Nykyään Sametti kuitenkin pitää läpikäymiään transhoitoja virheenä ja kertoo haluavansa palata takaisin naiseksi.
Hänen mielestään on syytä pohtia, miksi jokin asia päätyy opetussuunnitelmaan.
– Ei ole ideologinen kysymys, jos kysytään, voiko mies synnyttää, Sametti sanoi. Kuu ei ole juustoa, mutta jos sanotaan, että kuu on juustoa, se on ideologiaa.
Jos ihmisellä on kohtu, hän voi synnyttää
Oppikirjaa kirjoittamassa mukana ollut Jaakko Lindfors kommentoi kohua videoinsertissä, jossa hän lähinnä toisteli samoja asioita kuin aiemmassakin videovastineessaan.
– Sellainen ihminen, joka on syntynyt naiseksi, mutta kokee itsensä mieheksi, voi korjata sukupuolensa, jolloin hänestä tulee biologisesti mies, Lindfors selitti.
– Tällöin mies voi synnyttää.
Lindfors veti yhtäläisyysmerkit sukupuolensa korjanneen henkilön ja normaalin miehen välille.
– Biologisesti transmies on mies. On tieteellinen fakta, että tällainen ihminen, jolla on kohtu jäljellä voi synnyttää, Lindfors sanoi.
Peltokangas oli yhdestä asiasta Lindforsin kanssa samaa mieltä.
– Jos henkilöllä on kohtu, hän voi synnyttää. Mutta miehellä ei ole kohtua, joten mies ei voi synnyttää, Peltokangas täsmensi.
Transhoidot ongelmallisia
Professori Puolimatka otti esille testosteronihoitojen ongelmat.
– Nainen ei muutu mieheksi ottamalla testosterihoitoja, Puolimatka totesi.
Puolimatka korosti, että vaikka tytölle annetaan testosteronia 10-40-kertaa suositustason yläpuolella, hänen kehonsa ei silti reagoi siihen kuten miehen keho.
Sametti kertoi kokeneensa ”kaikki testosterihoitojen haitat”, kuten kaljuuntumisen. Matalammaksi muuttunut ääni ei katoa koskaan. Parrankasvun lisäksi testosteroni vaikuttaa myös psyykkisesti. Sametti koki, että mieheksi muuttumista yrittäessä hänen tunne-elämänsä latistui.
– Ei pysty itkemään. Musta tuli perinteinen putkiaivo, minkä työkaveritkin huomasivat, Sametti sanoi.
Leikkausten seurauksena hänellä ei ole enää rintoja, kohtua eikä munasarjoja. Sametti kertoi, että transhoitojen läpikäyminen kaduttaa häntä nyt.
– Toivon, että minun ei olisi täytynyt käydä tätä läpi, että olisi löytynyt toinen tie.
– Minulla on ollut sukupuolidysforia niin kauan kuin olen ollut olemassa. Olen oppikirjaesimerkki siitä, miltä tuntuu olla väärässä kehossa, Samtti kertoi.
Levitetäänkö transideologiaa tarkoituksella?
Sametti on kirjoittanut Musta orkidea -blogissaan muun muassa transideologian leviämisestä yhteiskunnassa. Hänen mielestään transideologiaa pyritään järjestelmällisesti levittämään, ja tämä oppikirja erittäin hyvä esimerkki siitä.
Professori Puolimatka on huolissaan oppikirjan viestistä, että biologinen muutos voisi olla mahdollinen. Sukupuoliahdistuneisiin nuoriin vetoaa, kun heille esitetään helppo, lääketieteellinen ratkaisu murrosiän identiteettikysymyksiin. Puolimatkan mukaan sukupuolenkorjaus on muodikas, kaunisteltu, kapinallisuutta edustava vaihtoehto, jonka kautta nuoresta voi tulla jopa ”sankari”.
– Sametti uskoi, että hoidot auttaisivat häntä. Ei ole kuitenkaan olemassa tieteellistä evidenssiä siitä, että nämä hoidot auttaisivat nuoria.
Puolimatka vertaa sukupuolenkorjausleikkauksia lobotomiaan, jonka keksijä sai aikoinaan Nobel-palkinnon.
– Nuoria ohjataan sellaisiin lääketieteellisiin hoitoihin, jotka vahingoittavat heidän terveyttään, mutta eivät ratkaise ongelmia, Puolimatka kiteytti.
– Ihmisiä ei pidä koulussa kannustaa epätietoisuuteen omasta seksuaali-identiteetistään, Peltokangas komppasi.
Sametti kommentoi myös Lindforsin väitettä, että sukupuolensa korjannut nainen on mies.
– Mä olen käynyt nämä hoidot läpi, olenko minä muka mies? Sametti kysyi.
Tarttuuko poliittinen transideologia?
Professori Puolimatka huomautti, että kun transideologia tuli kouluihin ja sitä alettiin propagoida medioissa, sukupuoliklinikoille lähetteen saaneiden nuorten määrä kasvoi räjähdysmäisesti. Puolimatka vertaa tätä ”sosiaaliseen tartuntaan”.
Kansanedustaja Peltokangas on huolissaan opetuksen politisoitumisesta.
– Huolestun todella, koska oppikirjan kirjoittaja on Vasemmistoliiton poliitikko ja saman puolueen opetusministeri haluaa laajentaa tällaisen opetuksen koskemaan kaikkia koululaisia.
Peltokankaan oma näkemys on ”järkkymättömän konservatiivinen”.
– Tällainen materiaali pitää poistaa kokonaan kouluista.
– Ihminen saa minun puolestani tuntea olevansa vaikka taisteluhelikopteri, kunhan kustantaa propellit itse, Peltokangas jyrähti.
Sametti yhtyi Peltokankaan näkemykseen, että oppikirja on poistettava.
– Mitä vikaa oli vanhassa koulusysteemissä? Ei siellä leikitty, ettei homoja ja transsukupuolisia ei ole olemassa, mutta siihen ei menty sen enempää. Miksi näitä asioita pitäisi ylikorostaa? Sametti kysyi.
Kustantaja on luvannut korjata kirjan
Otavan kustannusjohtaja Teuvo Sankila kertoi Helsingin Uutisille, että kirjan saama kritiikki on ymmärrettävää ja myös aiheellista. Kustantamo on päättänyt jatkossa tarkentaa ”Nykyään mieskin voi synnyttää” -kuvatekstin väitettä.
– Asia ei ole niin yksioikoinen, että kuvatekstille löytyisi riittävää perustetta. Tulemme korjaamaan sen kirjan seuraaviin painoksiin, kustannusjohtaja Sankila lupasi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Tapani Ruokanen AlfaStudio oppikirjat Musta orkidea Teuvo Sankila Jaakko Lindfors Otava opetusministeri Tapio Puolimatka opetushallitus Mauri Peltokangas Li Andersson
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Vallin: Hallituksen pelisilmä pettää taas – sukupuolineutraali henkilötunnus keskellä pandemiaa?

Junnila kehottaa Turkua palauttamaan Pride-suojatien tieliikennelain tiemerkintöjen mukaiseksi

Entinen mies on masentavan ylivoimainen naisten uinnissa
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Hekan johto vähättelee Airbnb-huijausta: ”Tullut ilmi tapauksia” – tilastot ja toimet vasta ensi viikolla
“Supermajoittaja” on vuokrannut eteenpäin kaupungin tuettua vuokra-asuntoa Airbnb-palvelussa kertoi Verkkouutiset, perustaen uutisensa kaupunginvaltuutettu Otto Meren havaintoihin. Hekan asuntojen jälleenvuokraus on kielletty, joten kohu oli valmis. Vasta ensi viikolla Heka julkistaa omat tilastonsa mahdollisista väärinkäytöksistä sekä toimenpiteensä.

















