

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset esittää toimenpiteitä sähkön hinnan alentamiseen – Päästökauppa tauolle, turve takaisin ja uusiutuvaksi, uusi sähkökauppamalli
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kuvaa, kuinka monen suomalaisen lomaa varjostaa tulevan syksyn ja talven tilanne, epätietoisuus siitä, mitä heidän hyväkseen ollaan tekemässä. Monien perheiden sähkölaskut uhkaavat nousta useita tuhansia euroja vuodessa.
”Millä pieni- ja keskituloinen palkansaaja maksaa lisää tuhansia euroja sähkölaskua vuodessa, samaan aikaan kun kaikki muukin, kuten liikkuminen ja ruoka ja asuntolainat, maksavat yhä enemmän?”
– Millä pieni- ja keskituloinen palkansaaja maksaa lisää tuhansia euroja sähkölaskua vuodessa, samaan aikaan kun kaikki muukin, kuten liikkuminen ja ruoka ja asuntolainat, maksavat yhä enemmän, Purra kysyy.
– Hallituksen on syytä mitä pikimmin ottaa lusikka kauniiseen käteen ja valmistella suomalaisia auttava pelastuspaketti ja lopettaa pakenemasta EU:n, ilmastokurjistamisen, vihreän siirtymän tai muun taakse.
Päästökauppa tauolle
EU:n päästökauppa nostaa merkittävästi kivihiilellä tuotetun sähkön kustannuksia, ja päästöoikeuden hinta siirtyy kaikkeen sähkön hintaan.
– On epäoikeudenmukaista, että päästökauppa nostaa merkittävästi myös esimerkiksi ydin- ja vesivoimalla tuotetun sähkön hintaa, vaikka ne eivät tuota päästöjä, Purra sanoo.
Perussuomalaiset on aiemmin esittänyt, että Suomen ei pidä antaa voimakkaasti nousseita päästökauppatulojaan EU:lle, vaan käyttää niitä ilmastopolitiikasta kärsivien ihmisten ja alojen tukemiseen. Samoin puolue on vaatinut jo pitkään päästöoikeuksien lisäämistä.
– Nämä ovat edelleen varteenotettavia parannuksia tilanteeseen. Vakavan energiakriisin ja tähtitieteellisen hintatason uhatessa esitämme kuitenkin väliaikaiseksi toimeksi koko päästökaupan keskeyttämistä., Purra linjaa.
”Vakavan energiakriisin ja tähtitieteellisen hintatason uhatessa esitämme kuitenkin väliaikaiseksi toimeksi koko päästökaupan keskeyttämistä.”
– Euroopassa on sota. Se on peruste, jolla koko päästökauppajärjestelmä voidaan keskeyttää, ainakin muutamaksi vuodeksi. Päästökaupan keskeyttämisellä voidaan laskea sähkön hintaa, arviolta jopa 30-50 prosenttia. EU-tason päästökaupan keskeyttämisellä olisi siis mahdollista jopa puolittaa sähkön hinta.
– Kyseessä olisi välttämätön kriisiaikojen toimi, jota todennäköisesti suuret EU-maat alkavat kylmän talven yhteydessä kannattaa. Suomen pitää alkaa ajaa tätä perussuomalaisten esitystä voimakkaasti, Purra uskoo.
Hiilineutraalisuustavoitteen lykkääminen
Perussuomalaiset vaatii hiilineutraalisuustavoitetta siirrettäväksi vuodesta 2035 vuoteen 2050.
– EU:n tavoitevuosi 2050 lipuu sekin vähitellen yhä kauemmaksi, koska Saksan ja muun Keski-Euroopan on pakko lisätä kivihiilen tuotantoa. Perussuomalaisten jo viime syksynä esittämä hiilineutraalisuustavoitteen maltillistaminen tulee väistämättä toteutettavaksi, mikäli kansakunta halutaan pelastaa inflaatiolta ja energiakriisiltä. Demarit, keskusta ja kokoomus ovat asian edessä ennemmin tai myöhemmin – ja niiden on siirryttävä perussuomalaiselle linjalle, Purra sanoo.
– Energiapoliittiset ratkaisut täytyy tehdä järki ja kansallinen etu edellä. Mahdollisimman turvallinen, omavarainen ja huoltovarma politiikka – ei niin, että sidomme itsemme puhtaasti poliittisiin ja typeriin tavoitevuosiin.
Turve takaisin
Turve täytyy perussuomalaisten mukaan palauttaa oleelliseksi osaksi energiapalettia.
– Turve on Suomessa arvalla määritetty uusiutumattomaksi, toisin kuin Ruotsissa, ja se on mukana päästökaupassa, toisin kuin Ruotsissa. Eli toisin sanoen kyseessä on tahallisesti valtavan kalliiksi määritetty energiamuoto, Purra sanoo.
”..on väärin ja epäoikeudenmukaista, että ruotsalainen turvevoimalan sähkö on määritelty uusiutuvaksi, mutta Suomessa turvevoimalaita rankaistaan päästökaupalla”
Purran mukaan pohjoismaiden ja Euroopan yhteismarkkinoilla on väärin ja epäoikeudenmukaista, että ruotsalainen turvevoimalan sähkö on määritelty uusiutuvaksi, mutta Suomessa turvevoimalaita rankaistaan päästökaupalla, samoilla yhteismarkkinoilla.
– Turve on ainoa kotimainen, huoltovarma, säävarma, helposti varastoitava energiamuoto ja jota kannattaa polttaa puun kanssa, joten sen merkityksen on syytä korostua tällaisina aikoina. Turve täytyy palauttaa uusiutuvaksi, ja sen käyttämisen kannustimet täytyy korjata, Purra toteaa.
Sähköveron alennus
Perussuomalaiset uudistaa vaatimuksensa veronalennuksista. Kotitalouksien sähkövero voidaan laskea EU:n sallimaan minimiin. Myös siirtomaksuja on syytä kohtuullistaa. Samoin autoilun kustannuksia on saatava alemmaksi, ja veronalennus on jakeluvelvoitteen poiston ohella mahdollinen.
– Nämä toimet ovat mahdollisia muissakin maissa, ne ovat mahdollisia myös Suomessa. Jos suhtautuminen polttomoottoriautoiluun on lähtökohtaisesti ideologisen negatiivinen ja kansalaisten pärjääminen nähdään toissijaisena ilmastokunnianhimoon verrattuna, helpotusta ei ole tulossa, Purra sanoo.
Sähkökauppamalli uudistettava
Sähkön hintaan vaikuttaa sähkömarkkinoiden ongelmallinen rakenne. Perussuomalaisten mukaan koko järjestelmä pitäisi rakentaa uudelleen, sillä nykymalli on luotu vihreän siirtymän nimissä tukemaan uusia energiamuotoja, mutta käytännössä tämän seuraus on, että sähköyhtiöt nettoavat yhä suurempia voittoja ja kuluttaja maksaa itsensä kipeäksi.
– Sähkön hinta määräytyy kalleimman energiamuodon mukaan eli yleensä fossiilisen kivihiilen. Sähkömarkkinoilla osto- ja myyntitarjoukset eivät kohtaa markkinaehtoisesti, vaan kaikki myyjät saavat tietyssä hetkessä saman hinnan. Riippuu voimakkaasti sääolosuhteista, mikä tuo hinta on. Jos tuulee paljon, on ylituotantoa ja sähkö voi olla käytännössä ilmaista. Liian halpa sähkö työntää markkinoilta pois muita tuotantomuotoja, jotka eivät kykene kilpailemaan niin alhaisilla hinnoilla. Mutta juuri näitä tuotantomuotoja tarvitaan, kun ei tuule tai paista. Kun ei tuule, sähkön hinta nousee kovaksi, ja mitä enemmän alituotantoa ja pulaa, sitä kovemmaksi, Purra selittää.
Mitä enemmän sähköstä on pulaa, sitä enemmän mukaan tulee hyvin kallista sähköä, ja se tekee osalle tuottajista satumaiset katteet. Tämän takia sähkö on niin kallista.
Suomalainen sähkö on jo yli 80-prosenttisesti päästötöntä. Tämä ei kuitenkaan näy kuluttajan maksamassa hinnassa. Kun sähkön markkinahinta ei ole määräytynyt todellisten tuotantokustannusten mukaan, kuluttaja ei pääse hyötymään päästöttömästä sähköntuotannosta.
– Tämä mädän järjestelmän epäkohta on korjattava. Se on mahdollista erottamalla sähköenergian ja päästöoikeuksien markkinat toisistaan. Sähkön hinta määräytyisi toteutuneiden päästöjen mukaan. Tästä hyötyisivät erityisesti kansalaiset ja teollisuus, Purra sanoo.
Perussuomalaiset valmistelee asiasta konkreettisia esityksiä ja toivoo saavansa tukea muilta puolueilta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Jari Ronkainen väitetystä sähkön hintavaikuttamisesta: ”Jos väite pitää paikkansa, päitä vaaditaan vadille Fortumin hallinnossa”

Kansanedustaja Lulu Ranne vaatii selvitystä Fortumin sähkön väitetystä suhmuroinnista: ”Eurooppalaiset energiamarkkinat alttiita hintamanipulaatiolle”

Leena Meri Ylen aamussa: ”Uhkana on, että ihmisillä tulee nälkä mahaan ja kylmä tupaan”

Purra vaatii pikaisia toimenpiteitä: ”Edessämme voi olla humanitaarinen kriisi omassa maassamme”

Perussuomalaiset vaatii turpeen takaisin osaksi energiapalettia – Purra: ”Energiapoliittiset ratkaisut täytyy tehdä järki ja kansallinen etu edellä”

Purra: Perussuomalaiset esitti jo viime syksynä päästöoikeuksien lisäämistä, demarihallitus kannattaa päinvastaista

Elomaa: Sähkön hinnannousu on romuttamassa monen suomalaisen talouden

Kepun Saarikolta outoja takinkääntösyytöksiä – Purra huomautti, että keskustan puheet ja teot hallituksessa ovat kaukana toisistaan

Sähkön hinta räjähtää käsiin – perussuomalaiset vaatii välittömiä toimia ja hallitusta hätäkokoukseen
Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa
Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa
Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

Kokoomus puolustaa järjestörälssiä – syy löytyy vallasta ja palkintoviroista
Kokoomusnaiset tyrmistyivät sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esityksestä säätää järjestöpomoille palkkakatto. Se uhkaa horjuttaa maan tapaa, jossa poliittinen eliitti on hallinnut veronmaksajien rahoilla pyöriviä järjestöjä.

Jopa 1,57 miljardia Suomesta ulkomaille: Maahanmuuttajien rahalähetykset kasvussa, epäviralliset siirrot jäävät piiloon
Maahanmuuttajien rahalähetykset kotimaihinsa ovat kasvaneet merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Tilastot kertovat tosin vain osan totuudesta, sillä epävirallisia kanavia pitkin kulkeva valuutta jää virallisten lukujen ulkopuolelle. Romahtaneessa valtiossa siirtorahalla voi olla ratkaiseva merkitys arjen selviämistaistelussa.

Kansanedustaja Eveliina Heinäluoma omistaa useita Hitas-asuntoja – samaan aikaan SDP vaatii omistuksille rajoituksia
Sosialidemokraattien kansanedustaja ja Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Eveliina Heinäluoma omistaa kolme hintasäänneltyä Hitas-asuntoa Helsingissä. Samaan aikaan SDP ajaa usean Hitas-asunnon omistusrajoituksia.

Teemu Keskisarja: ”Antirasistinen teollisuus syntyi vaurastumisen myötä”
Suvaitsevaisuuden ja antirasismin edistämisestä on tullut Suomeen oma teollisuudenhaaransa, jota enimmäkseen julkinen sektori rahoittaa.

Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas menetti Facebook-tilinsä – epäilee poliittista motiivia
Perussuomalaisten poliitikko Aki Mäkipernaa kertoo, että Facebook poisti hänen tilinsä viime viikonloppuna. Hän arvioi, että taustalla voi olla poliittisesti motivoituneita ilmoituksia.

Lehtinen iloitsee perussuomalaisten saavutuksista – laittomasti maassa olevien tukien maksu loppuu tänään
Kela julkaisi tänään tiedotteen, jossa se kertoi laittomasti maassa olevien asumisperusteisten etuuksien päättyvän tästä päivästä lähtien.
Uusimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää









