Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Perussuomalaiset kyselytunnilla: Tuhat uutta poliisia, Ruotsin virheet on vältettävä

24.10.2019 |17:58

Perussuomalaiset vaativat tänään eduskunnan suullisella kyselytunnilla, että vähintään tuhat uutta poliisia on koulutettava ja rekrytoitava peruspoliisityöhön.

Perussuomalaiset huomauttivat, että poliisin toimintaympäristö on muuttunut entistä haastavammaksi samaan aikaan, kun Suomessa on ylivoimaisesti vähiten poliiseja per asukas Pohjoismaissa ja jopa vähiten koko Euroopassa.

– Hallitus on nostamassa poliisien määrää noin 300:lla, mutta tämä on täysin riittämätöntä. On huomattava, että hallituksen päätöksen myötä poliisien määrä silti laskee vuonna 2022 jopa alle nykyisen tason noin 7 100 poliisiin, ellei rahoitusta lisätä.

– Perussuomalaiset esittävätkin poliisin resurssien vahvistamista kouluttamalla ja palkkaamalla vähintään 1000 uutta poliisimiestä, perussuomalaisten kansanedustaja Mari Rantanen totesi.

– Arvoisa sisäministeri, voitteko perussuomalaisten tapaan vastata poliisin ja kansalaisten huutoon ja resursoida tuhanteen uuteen poliisiin? Rantanen kysyi.

Sisäministeri valitteli

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) valitteli vastauksessaan, että kun viime vuosina poliisin määrärahoja on lisätty, varat ovat valuneet paljolti ICT- ja kiinteistömenoihin, eikä kentälle ole saatu lisää poliiseja töihin.

Poliisien määrästä hän totesi, että hallitusohjelman mukaisesti tavoite on nostaa neljässä vuodessa poliisien määrä 7 500:aan. Perussuomalaisten esityksen mukaan määrä nousisi reilusti yli 8 000:een.

Ruotsin virheet on vältettävä

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho huomautti, että yksi tekijä poliisin toimintaympäristön vaikeutumiseen on nopeasti kasvava ja heikosti integroituva maahanmuuttajaväestö lieveilmiöineen.

– Ruotsi on pelottava osoitus siitä, mitä tapahtuu, kun alimiehitetty poliisi jätetään painimaan mahdottomien ongelmien kanssa. Rikoksia ei selvitetä, poliisiammatin houkuttelevuus on romahtanut, valtalähiöissä on luovutettu jengeille, Halla-aho luetteli.

– Suomi on maahanmuuton ja sisäisen turvallisuuden alueella toistanut uskollisesti kaikki Ruotsin tekemät virheet. Mitä te aiotte tehdä tämän huolestuttavan kehityksen kääntämiseksi? Halla-aho kysyi ministeri Ohisalolta.

Luvassa selontekoa

Ohisalo totesi, että hallitus käynnistää sisäisen turvallisuuden selontekotyön näinä hetkinä.

– Selontekotyössä tulemme käymään läpi ensi vuoden aikana muun muassa näitä resurssikysymyksiä. Samaan aikaan käymme läpi sitä, kuinka kansalaisten turvallisuudentunne on kehittynyt.

Ohisalo korosti eurooppalaista yhteistyötä esimerkiksi Interpolin kanssa järjestäytyneen rikollisuuden osalta sen torjumiseksi.

Yhteiskunnan perusinstituutio säröilee

Perussuomalaisten kansanedustaja Riikka Purra nosti ministerin tavoin esille poliisin toimitila- ja ICT-kustannukset.

– Vanhat, huonokuntoiset toimitilat ja hallitsematon ICT-kustannusten kasvu vievät niin paljon, ettei rahaa jää henkilöstöön ja toimintaan. Pelkästään poliisilla lasketaan olevan tällä hetkellä sisäilmaongelmista kärsiviä kohteita yli 20, Purra totesi.

Purran mukaan siitä, että poliisin tehtävien hoito ei monin osin enää onnistu seuraa se, että maamme sisäinen turvallisuus on uhattuna.

– Kiire, kuormittavuus, tehtävien tekemättä jättäminen, sisäilmahaasteet ynnä muut näkyvät jo henkilöstön hyvinvoinnin heikkenemisenä. Yhteiskunnan perusinstituutio säröilee, Purra arvioi.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
3.
Suomen uutiset logo

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan

26.10.2026 |10:07
5.
Suomen uutiset logo

Työeläkkeet ovat lakisääteistä vakuutuspohjaista sosiaaliturvaa ja kuuluvat julkiseen talouteen – siksi ne kuuluvat myös perussuomalaiseen säästöpakettiin

24.10.2026 |12:00
8.
Suomen uutiset logo

Junnila lataa suorat sanat ay-ekonomistille: ”Eivät kai ulkomaiset osaajat sosiaaliturvan vuoksi Suomeen tule?”

23.10.2026 |17:29
9.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
10.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi