

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset: Mitä Helen ja Helsinki aikovat tehdä energian hinnannousun hillitsemiseksi?
Suomen hallitus piti eilen budjettiriihen tiedotustilaisuuden, jossa linjattiin muun muassa energiapolitiikasta. Linjaukset eivät kuitenkaan perussuomalaisten Helsingin valtuustoryhmän mielestä näy Helsingissä Helenin toiminnassa.
Budjettiriihen tiedotustilaisuudessa kerrottiin, että hallitus suosittaa kuntia ohjaamaan omistamiaan energiayhtiöitä hillitsemään hintojen nostoa. Mutta mitä tekee Helen? Nostaa toistaiseksi voimassa olevien sähkösopimusten hintoja 58 prosentilla.
– Eilen saimme myös lukea, että Helen nostaa kaukolämmön hintaa ensin 22 prosentilla lokakuun alusta, vuodenvaihteessa 23 prosentilla ja vielä maaliskuussa 22 prosentilla, perussuomalaisten Helsingin valtuustoryhmän varapuheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu Nuutti Hyttinen ihmettelee.
– Helen ja yhtiön hallituksen vihreä puheenjohtaja Osmo Soininvaara, miten meni niin kuin omasta mielestä?
Helen ilmoittanut useista hinnankorotuksista
Helen on Helsingin kaupungin omistama energiayhtiö, jonka hallituksessa istuu puolueiden edustajina Osmo Soininvaaran lisäksi Tiina Rytky (sd.), Atte Kaleva (kok.) ja Mai Kivelä (vas.).
– Kun yhtiön hallituksessa istuu peräti kolme hallituspuolueiden edustajaa toteuttamassa kaupungin omistajaohjausta, on käsittämätöntä, ettei yhtiön hallitus edellytä yhtiöltä budjettiriihen energiapoliittisten linjausten noudattamista. Sen sijaan yhtiö on viime päivinä ilmoittanut useista hinnankorotuksista.
– Viimeisimpänä Helen lopetti kuun vaihteessa edullisten, kiinteähintaisten perussähkösopimusten myynnin ja yrittää nyt kaupitella kuluttajille pörssisähkösopimuksia, joissa sähkön hinta on moninkertainen, Hyttinen moittii.
Omistajaohjauksen olisi aika puuttua asiaan
Hallituksen budjettiriihen henki ei siis toteudu, ei myöskään sähkömarkkinalain henki.
– Helen on pääkaupunkiseudulla huomattavassa markkina-asemassa. Sähkömarkkinalaki edellyttää huomattavassa markkina-asemassa olevia yhtiöitä toimittamaan vastuualueellaan asuville kuluttajille sähköä kohtuulliseen hintaan.
– Esimerkiksi Seinäjoen Energia myy omistajakuntiensa asiakkaille yleissähköä hintaan 10,20 c/kWh. Helenin kaupitteleman pörssisähkön keskihinta viime kuussa oli noin 35 c/kWh, kun vielä elokuussa tarjolla olleen perussähkösopimuksen hinta oli 13,99 c/kWh. Kun sähkön hinta kuluttajille yli kaksinkertaistuu, olisi omistajaohjauksen aika puuttua asiaan, Hyttinen kiteyttää.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Tiina Rytky pörssisähkösopimus energiayhtiöt Mai Kivelä Helen Perussuomalaisten Helsingin valtuustoryhmä sähkömarkkinalaki sähkön hinta Atte Kaleva Osmo Soininvaara Nuutti Hyttinen Omistajaohjaus budjettiriihi Energiapolitiikka Helsinki
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Norja tukee kansalaisiaan korvaamalla 90 prosenttia ylisuuresta sähkölaskusta

Sähkön hinta räjähtää käsiin – perussuomalaiset vaatii välittömiä toimia ja hallitusta hätäkokoukseen

Perussuomalaiset: Helenin vastattava kriisiin tarjoamalla sähköä helsinkiläisille kohtuulliseen hintaan

Purra ja Tavio: Hallitukselta veronmaksajien selkänahasta revittävä vaalibudjetti – itse sähkön hintaan ei vaikutusta eikä edes haitallisista valtion menoista tingitä

”Eat or heat” – miljoonat britit joutuvat energian hintahelvetissä valitsemaan lämmittämisen ja syömisen välillä

Perussuomalaiset: Helsingin hiilivoimaloiden alasajo edesvastuutonta

Perussuomalaisille näytettiin ovea Helsingin budjettineuvotteluista: Helsinki-lisän palauttaminen oli liikaa vaadittu

Perussuomalaisten Helsingin valtuustoryhmä: Kaupungin rahankäyttö holtitonta ja palkanmaksu sekaisin

Perussuomalaisten Helsingin valtuustoryhmän puheenjohtajisto ja kaupunginhallituksen jäsenet vaihtuivat
Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa
Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa
Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

Nämä mepit äänestivät EU-parlamentissa turvapaikkaturismin kiristämistä vastaan
EU-parlamentti äänesti viime viikolla paluuasetuksesta, joka mahdollistaa kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden palauttamisen lähtö- tai kauttakulkumaan sijasta kolmanteen maahan, jonka kanssa on tehty kahdenvälinen tai EU-tason sopimus palautuskeskuksesta.

Kokoomus puolustaa järjestörälssiä – syy löytyy vallasta ja palkintoviroista
Kokoomusnaiset tyrmistyivät sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esityksestä säätää järjestöpomoille palkkakatto. Se uhkaa horjuttaa maan tapaa, jossa poliittinen eliitti on hallinnut veronmaksajien rahoilla pyöriviä järjestöjä.

Jopa 1,57 miljardia Suomesta ulkomaille: Maahanmuuttajien rahalähetykset kasvussa, epäviralliset siirrot jäävät piiloon
Maahanmuuttajien rahalähetykset kotimaihinsa ovat kasvaneet merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Tilastot kertovat tosin vain osan totuudesta, sillä epävirallisia kanavia pitkin kulkeva valuutta jää virallisten lukujen ulkopuolelle. Romahtaneessa valtiossa siirtorahalla voi olla ratkaiseva merkitys arjen selviämistaistelussa.

Kansanedustaja Eveliina Heinäluoma omistaa useita Hitas-asuntoja – samaan aikaan SDP vaatii omistuksille rajoituksia
Sosialidemokraattien kansanedustaja ja Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Eveliina Heinäluoma omistaa kolme hintasäänneltyä Hitas-asuntoa Helsingissä. Samaan aikaan SDP ajaa usean Hitas-asunnon omistusrajoituksia.

Teemu Keskisarja: ”Antirasistinen teollisuus syntyi vaurastumisen myötä”
Suvaitsevaisuuden ja antirasismin edistämisestä on tullut Suomeen oma teollisuudenhaaransa, jota enimmäkseen julkinen sektori rahoittaa.

Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas menetti Facebook-tilinsä – epäilee poliittista motiivia
Perussuomalaisten poliitikko Aki Mäkipernaa kertoo, että Facebook poisti hänen tilinsä viime viikonloppuna. Hän arvioi, että taustalla voi olla poliittisesti motivoituneita ilmoituksia.
Uusimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää









