

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset tyrmäsivät työehtojen heikennykset jo 2015: ”Hallitus pelleilee vakavilla asioilla – sen on loputtava”
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri piti eduskunnassa perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron hallituksen työllisyyspolitiikasta ja työehtojen heikennyksistä.
Kansanedustaja Leena Meri muistutti, että kun perussuomalaiset aloitti hallitustaipaleen, Suomen tilanne oli katastrofaalinen edellisen hallituksen jäljiltä.
– Talouden luvut syöksyivät, velka kasvoi ja työttömyys lisääntyi. EU-komissio varoitteli Suomea Kreikan tiestä eli olimme lähellä joutua komission valvontaan ja siihen, että EU sanelee meille, mistä leikataan ja mitä me täällä voimme tehdä. Oma päätösvaltamme olisi otettu pois.
– Perussuomalaisten eduskuntaryhmä tyrmäsi vuoden 2015 hallitusohjelmaneuvotteluissa kaikki keskustan ja kokoomuksen esitykset irtisanomissuojan heikennyksistä. Perussuomalaisten kanta irtisanomissuojan heikennyksiin on muuttumaton. Nykyisin perussuomalaiset ei ole enää hallituksessa, ja sen kyllä huomaa!
Työvoiman saatavuusharkinnasta pidettävä kiinni
Perussuomalaiset haluaa vastuullisena ja järkeviin ratkaisuehdotuksiin perustavana puolueena vauhdittaa talouskasvua ja varmistaa, että talouskasvusta pääsevät nauttimaan kaikki Suomen kansalaiset.
– Perussuomalaiset haluaa yhä pitää kiinni myös työvoiman saatavuusharkinnan säilyttämisestä. Perussuomalaiset ei halua luoda maahamme halpatyömarkkinoita, orjatyömarkkinoista puhumattakaan.
Työllisyysaste nostettava vähintään 75 prosenttiin
Meri muistutti, että työllisyyspolitiikasta puhuttaessa Suomessa ei voida ohittaa teollisuus- ja ilmastopolitiikkaa.
– Ilmastopolitiikan varjolla ajetaan kotimaista tuotantoa sellaisiin maihin, joissa päästörajoituksista ei välitetä. Tämä heikentää maamme teollisuuden kilpailukykyä ja johtaa siihen, että tuotannon ympäristörasitukset ovat suuremmat kuin jos tuotteet olisi valmistettu Suomessa.
– Perussuomalaiset näkevät, että työ tuo tekijälleen paitsi taloudellista itsenäisyyttä, myös tunteen yhteiskuntaan kuulumisesta. Perussuomalaisten tavoitteena onkin nostaa työllisyysasteemme muiden Pohjoismaiden tasolle, vähintään 75 prosenttiin, sekä parantaa pk-yritysten asemaa. Meidän voimavaramme on ammattitaitoinen ja osaava työvoima. Haluamme panostaa koulutukseen, jotta osaavaa työvoimaa on jatkossakin tarjolla, Meri painotti.
Yhteistyötä ei paranneta työehtoja polkemalla
Perussuomalaiset haluaa, että suomalaisille pk-yrityksille annetaan parhaat edellytykset kasvaa, investoida ja työllistää suomalaisia.
– Tavoitetta työllisyyden kasvamisesta ei saavuteta työehtoja polkemalla, vaan luomalla yrityksille vakaa ja ennakoitava toimintaympäristö. Perussuomalaiset ovat vaihtoehtobudjetissaan esittäneet useita eri ehdotuksia, jotka tähtäävät siihen, että yritykset voivat kasvaa ja työllistää.
– Ymmärrämme hyvin pienen yrittäjän arkea, mutta irtisanominen mielivaltaisesti pärstäkertoimen mukaan ei ole ratkaisu, eikä vastaa länsimaista ajattelua työnantajan ja työntekijän yhteistyöstä. Pienille yrityksille tulee antaa oikeudellista ja taloudellista apua, jos ongelmia kohdataan henkilöstön kanssa. Istutaan yhteiseen pöytään ja ratkotaan tilanne. Näillä keinoin saamme luotua työtä suomalaisille ja yrityksille hyvät edellytykset toimia hallituksen lietsoman vastakkainasettelun sijaan, Meri kertoi.
Ala-arvoinen temppu hallitukselta ja Sipilältä
Meri ihmetteli hallituksen ja erityisesti pääministeri Juha Sipilän (kesk.) yritystä juntata yksittäistä, huonoa lakiesitystä läpi verhoilemalla se hallituksen luottamuskysymykseksi.
– Tämä on ala-arvoinen temppu. Hallituksen toiminta työehtojen polkemisessa ja työntekijä- ja työnantajajärjestöjen välien tahallisessa tulehduttamisessa ei ole Suomen eikä kenenkään suomalaisen etu. On käsittämätöntä, että hallitus yrittää juntata läpi lain, joka mitä ilmeisimmin on ristiriidassa perustuslain yhdenvertaisen kohtelun vaatimuksen kanssa. Työministeri Jari Lindström (sin.) on itsekin tätä julkisuudessa epäillyt. Silti asiaa viedään eteenpäin ja provosoidaan tilannetta aina vain pahemmaksi.
– Yleislakkokaan ei taitaisi hallitusta hillitä. Hallituksen pelleily vakavilla asioilla ei osoita, että tämä hallitus voisi nauttia eduskunnan tai ainakaan kansan luottamusta. Tämä leikki on jatkunut liian kauan ja sen pitäisi loppua tähän, Meri toivoi.
”Uho päällä, järki sumentunut”
Perussuomalaiset katsoo, että hallituksen olisi tullut jo ajat sitten ilmoittaa, että irtisanomissuojan heikentämistä koskevan esityksen perustuslainmukaisuus tutkitaan huolella ja että hanke keskeytetään.
– Täksi ajaksi ammattiliitot olisivat varmuudella keskeyttäneet mielenilmaukset. Perussuomalaiset vetoavat hallitukseen, jotta se palauttaisi yhteiskuntaan työrauhan, mutta valitettavasti tämäkin toive taitaa kaikua kuuroille korville. Niin kova uho hallituksella on päällä, että järki on jo sumentunut. On hyvä muistaa vanha viisaus: ”Laiha sopu on parempi kuin lihava riita.”
– Edellä olevan perusteella ja perustuslain 44 §:ään viitaten esitän, että hallitus on viimeaikaisella toiminnallaan kärjistänyt työmarkkinatilannetta ja näin vaarantanut talouden ja työllisyyden kasvun jatkumisen, eikä siksi nauti eduskunnan luottamusta, Meri totesi puheenvuoronsa lopuksi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ryhmäpuheenvuoro irtisanomissuoja perussuomalaisten eduskuntaryhmä Leena Meri Juha Sipilä Pk-yritykset hallitus työllisyys Teollisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho epäilee kohutun irtisanomislain toimivuutta: Työttömyyden hoitamisessa keskeistä on yritysten kilpailukyvyn parantaminen – ”Onko hallitus tehnyt siinä kaikkensa?”

Puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo: Hallitus puhuu irtisanomissuojasta muunneltua totuutta

Tavio: Hallituksen irtisanomislaki rikkoisi oikeusvaltion

Irtisanomislakia vastaan lakkoilevan JHL:n pääluottamusmiehet: ”Hallitus on heittänyt pommin kentälle ja aiheuttanut sekasortoa”

Tuumaustunnilla: Saatavuusharkinnan poistolla olisi karut seuraukset duunarille – aihetta kommentoimassa Halla-aho, Salminen ja Purra

Suomesta matalien palkkojen maa? Saatavuusharkinnan poistolla olisi karut seuraukset

Perussuomalaisten vaihtoehtobudjetti panostaa yrittäjyyteen
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajataustaisessa perheessä kasvanut nainen kokee olonsa vieraaksi Helsingin Kontulassa: ”Tästä on tullut Lähi-itä”
Suomen Uutisten haastattelemat Kontulan alueella liikkuvat ihmiset kertovat huumeiden käytön näkyvän aiempaa enemmän katukuvassa. Monen mielestä myös alue on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa
Jason Arday on tällä hetkellä maailman kohutuin hahmo. Hän nousi 2020-luvun alussa kansainväliseksi akateemiseksi tähdeksi ja Cambridgen professoriksi elämäntarinansa, rotuaktivisminsa ja DEI-symboliarvonsa siivittämänä. Useat yliopistot jakoivat hänelle kilpaa kunniatohtorin titteleitä. Hiljattain hänen väitöskirjastaan ja tutkimusartikkeleistaan löytyi satoja selittämättömiä yhtäläisyyksiä muiden tutkijoiden aikaisempiin töihin. Lisäksi hänen kertomuksensa erilaisista urheilu- ja hyväntekeväisyysansioista paljastuivat liioitelluiksi tai jopa täysin katteettomiksi. Ensin Cambridgen yliopisto yritti pestä käsiään ja syyttää kriitikoita ajojahdista. Keskiviikkona yliopisto ilmoitti alkavansa sittenkin selvittämään tapausta, ja pian sen jälkeen Arday ilmoitti eroavansa virasta. Skandaalia on pidetty osoituksena laajemmasta instituutiomaailman mädännäisyydestä. Yliopisto halusi uskoa moraalisesti lumoavaan kertomukseen ja ryhtyi ensin puolustamaan sankariaan ennen kuin tarkisti tosiasiat.

22 EU-maata haastaa Espanjan löysän maahanmuuttolinjan – uppiniskainen sosialistipääministeri ei taivu
22 Euroopan unionin jäsenmaata, Suomi mukaan lukien, ilmaisi viikonloppuna lähettämässään kirjeessä epäluottamuksensa Espanjan maahanmuuttopolitiikkaan. EU-maiden sisäministerit kokoontuvat tiistaina kiireelliseen videopalaveriin.

Nizzan terroristi tappoi 86 ihmistä – pikkuveli rehenteli veriteolla ennen karkotustaan
Ranskassa vietettiin heinäkuun puolivälissä surujuhlaa, kun Nizzan tuhoisasta terrori-iskusta tuli kuluneeksi kymmenen vuotta. Harrasta tunnelmaa järkytti tieto terroristin veljen rikoksista tapahtumapaikan läheisyydessä.

Islamisaatiolle vauhtia Britanniassa – koko poliisikunta paastolle solidaarisuussyistä
Valtaväestölle vieraan uskonnon tavat ja rituaalit hiipivät Englannin arkeen ilmeisen hyvää tarkoittavien toimien myötä. Muslimipoliisit haluaisivat koko virkakunnan osallistuvan ramadanin paastoon, jotta työtoverit ymmärtäisivät uskonnon merkityksen muslimeille. Toisaalta kukaan ei tiettävästi ole vastavuoroisesti ehdottanut joulukinkun tarjoamista vieraan uskonnon edustajille vuoden pimeimpänä aikana kristittyjen tapoihin tutustumiseksi.

Käräjäoikeus katsoi pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehneen maahanmuuttajan alaikäiseksi – THL:n ikäarvio jäi ristiriitaiseksi
Pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehnyt Irakista kotoisin oleva mies sai tuomion törkeästä ryöstöstä. Hän pahoinpiteli uhria tämän kotona, vei veitsen uhrin kaulalle ja vaati rahaa sekä omaisuutta. Käräjäoikeus katsoi hänet kuitenkin rikosoikeudellisesti alaikäiseksi, koska THL:n oikeuslääketieteellinen ikäarvio jäi ristiriitaiseksi.

Oikeusministeri Meri vie eläimet rääkkääjiltä – eläintenpitokiellon rikkomisesta jatkossa jopa vankeutta
Oikeusministeriö vaatii tiukempaa eläintenpitokiellon käyttöä eläinsuojelurikoksissa ja ehdottaa kiellolle pidempää vähimmäiskestoa. Ministeriö linjaa myös, että kiellon rikkomisesta voi jatkossa seurata jopa vuoden vankeusrangaistus.

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle
Viides Kotkaniemi-foorumi järjestettiin keskiviikkona Luumäellä presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseon puutarhassa. Foorumin pääpaneelissa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustelivat pääministeri Petteri Orpo (kok.), perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sekä keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.

Talous kasvaa, alijäämä pienenee – opposition kritiikki menetti uskottavuutensa
Suomen talouskehitys on ollut EU:n kärkeä koko alkuvuoden: ensimmäisellä neljänneksellä Suomen kasvu oli EU-maiden nopeinta, ja toisella neljänneksellä Suomi oli edelleen yksi neljästä nopeimmin kasvaneesta EU-maasta.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












