

LEHTIKUVA
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä: Lähilukiot ja pääsykokeiden arvostus turvattava – kiusaamiseen puututtava lailla
Eduskunta äänesti tänään lukiouudistuksen sisällöstä. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä pitää uudistusta suurelta osin tarpeellisena, mutta korostaa että lukioissa laajasti esiintyvään kiusaamiseen on puututtava tulevassa lainsäädännössä nyt esitettyä tiukemmin.
Perussuomalaiset kokevat ongelmalliseksi myös sen, että korkeakoulujen pääsykoejärjestelmän merkitystä aiotaan kaventaa selvästi tulevaisuudessa. Perussuomalaiset vaativat lisäksi lähilukioiden aseman säilyttämistä.
Lähilukioilla turvataan yhdenvertaisuus ja yhteisöllisyys
Perussuomalaiset korostavat, että pienten lukioiden toimintaedellytykset on turvattava. Pienten lukioiden toiminta on heidän mukaansa erittäin tärkeää alueellisen yhdenvertaisuuden toteutumisen kannalta.
– Opiskelu pienessä lukiossa voi myös lisätä opiskelijoiden yhteenkuuluvuutta ja yhteisöllisyyttä sekä parantaa turvallisuuden tunnetta, kansanedustaja Sami Savio lisää.
Kiusaamiseen puututtava tiukasti
Erityisesti perussuomalaiset haluavat puuttua lukioissa ilmeneviin kiusaamistapauksiin ajoissa ja huomattavasti nykyistä tehokkaammin.
– Lukion rehtorin ja opettajien tulisi olla velvoitettuja puuttumaan koulussa tai koulumatkalla tapahtuvaan kiusaamiseen, väkivaltaan ja häirintään sekä ilmoittaa tästä niihin syyllistyneen ja niiden kohteena olevan alaikäisen opiskelijan huoltajalle. Tätä näkökulmaa ei hallituksen esityksessä ole riittävässä määrin huomioitu. Perussuomalaisten mielestä niin olisi pitänyt tehdä, kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa huomauttaa.
Perussuomalaiset olisivat kirjanneet lakiin lukion opettajakuntaa velvoittavan vastuun kiusaamisen kitkemiseksi, mutta esitys hävisi äänestyksessä.
Pääsykokeiden merkitys säilytettävä
Perussuomalaisten mukaan on varmistettava, että mahdollisuus hakeutua jatko-opintoihin pääsykokeiden kautta säilyy merkittävänä korkeakoulujen sisäänpääsyväylänä.
– Pääsykokeilla on edelleen oma tehtävänsä niin alalle soveltuvuuden kuin motivaation mittaajana myös hieman varttuneemmalla iällä. Emme halua sulkea ovea jatko-opintoihin yhdeltäkään opiskeluun motivoituneelta kansalaiselta supistamalla pääsykokeiden painoarvoa, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri toteaa.
Koulutuksen kautta nopeasti työelämään
Ylioppilastutkinnon suorittanut henkilö voisi uusia hyväksyttyjä ja hylättyjä kokeita jatkossa rajoituksetta. Perussuomalaisten ryhmä ei pidä tarkoituksenmukaisena, että ylioppilastutkinnon arvosanoja olisi mahdollista korottaa jatkossa täysin rajattomasti.
– Asiantuntijalausuntojen mukaan vain noin viisi prosenttia hyväksytyn kokeen uusijoista onnistuu arvosanansa korottamisessa. Riskinä on, että nuoret päätyvät loputtomaan ylioppilastutkintoarvosanojen korotuskierteeseen, mikä hidastaisi heidän pääsyään jatko-opintoihin. Perussuomalaiset haluavat varmistaa nuorille mahdollisuuden siirtyä nopeasti koulutuksen kautta työelämään, perussuomalaiset muistuttavat.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Lehto: Oppisopimuskoulutuksen väärinkäytökset estettävä

PS: Koulutuksesta on leikattu liikaa – ”Tämä kehitys ei saa enää jatkua”

PS: Teknologia- ja koulutuspanostukset on tehtävä oikeisiin kohteisiin
Viikon suosituimmat

Työpaikkalähteet: Tytti Tuppurainen huutaa ja nöyryyttää – eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho: ”Tilanne on karmea”
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Tytti Tuppuraista syytellään toistuvasta epäasiallisesta käytöksestä, joka kohdistuu hänen avustajiinsa ja muihin kansanedustajiin. Väitteiden mukaan Tuppuraisen käytös on huutamista, nöyryyttämistä, nolaamista julkisesti sekä tylyä ja käskyttävää johtamistyyliä.

Ilmari Nurmisen huoleton rahankäyttö puhututtaa tamperelaisia: Pormestarimenot paisuvat – samaan aikaan kaupunki leikkaa ankarasti
Uuden edustusauton käyttöönsä juuri saanut Tampereen pormestari Ilmari Nurminen teetti äskettäin itsestään uudet edustuskuvat, joiden hintalappu nousee selkeästi tavanomaista korkeammalle. Nuoren pormestarin rahankäyttö herättää keskustelua, kun samaan aikaan Tampere kärvistelee talousahdingossa.

Eerola ihmettelee somaliperheiden ristiriitaista toimintaa: Turvaan tulleet lähettävät omia lapsiaan vaaraan
Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola kommentoi Facebookissa Ylen MOT-dokumenttia, joka paljastaa somalialaisten perheiden lähettävän lapsiaan ankariin kurinpitolaitoksiin Somaliaan. Eerola kysyy, miksi turvaa hakeneet vanhemmat altistavat jälkeläisensä samalle vaaralle, josta itse pakenivat.

Antikainen syyttää Tuppuraista huomion ohjaamisesta pois SDP:n kiusaamiskulttuurista – myös Lindtman saa täystyrmäyksen johtajuuden puutteestaan
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee Tytti Tuppuraista siitä, että tämä hänen mukaansa yritti laajentaa demariryhmän kiusaamiskulttuurin koko eduskuntaa koskevaksi. Antikainen moittii myös SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmania tämän hiljaisuudesta ja katsoo, että tapaus paljastaa vakavia johtamisongelmia oppositiopuolueen sisällä.

Riikka Purra ja Björn Wahlroos harvinaisessa yhteishaastattelussa

Trump antaa tonnin ”pesämunan” jokaiselle lapselle – osakesäästötilin tuoton saa haltuunsa 18-vuotiaana
Presidentti Trump on luonut lapsille uuden osakesäästötilin, johon valtio lahjoittaa tuhat dollaria pesämunaksi jokaiselle Trumpin toisen kauden aikana syntyneelle Yhdysvaltain kansalaiselle. Monet sijoittajat ja suuryritykset ovat lähteneet mukaan tukemaan Amerikan lasten tulevaisuutta. Myös rap-artisti Nicki Minaj aikoo lahjoittaa rahaa faniensa lasten Trump-tileille.

Toimeentulotuen muutokset voimaan tänään – Purra esittää myös jatkouudistusta – ”Harva lähtee yövuoroihin siivoamaan, jos saman rahan saa tekemättä mitään”
Toimeentulotuen uudistus tulee tänään voimaan maltillisella leikkauksella. Valtiovarainministeri Riikka Purra esittää samalla jo uudistuksen jatkamista, sillä Suomi ei kestä enää avokätisyyttä, joka pitää etenkin integroitumattomia maahanmuuttajia tuen varassa.

Valtiovarainministeri Purralta kova vastaus Lindtmanille, joka vastusti säästöjä vuosikausia, mutta nyt vaatii enemmän – ”Pupu mennyt pöksyyn”
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman myöntää viimein EU-paineen alla, että hallituksen pitää tehdä tarvittaessa lisää sopeutusta julkiseen talouteen. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa nyt SDP:ta ja oppositiota epäjohdonmukaisuudesta.

Sahateollisuus varoittaa miljardipommista – Tynkkynen varoitti jo aiemmin: Ilmastokiimassa unohtuvat talous ja huoltovarmuus
Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto varoittaa Kauppalehden Talousaamussa, että ilmasto‑ ja luontopaneelien esittämät hakkuuvähennykset iskisivät suomalaiselle metsäsektorille rajusti. Aallon mukaan kymmenen prosentin leikkaus puunkäyttöön merkitsisi jopa kymmenien sahojen sulkemisia, miljardiluokan talousmenetyksiä ja tuhansien työpaikkojen menetystä.

Strandman varoittaa tuulivoiman haavoittuvuudesta: ”Lavat jäässä ja sähkön hinta pilvissä”
Tuulivoiman tuotanto on romahtanut Suomessa poikkeuksellisen pitkän jäätymisjakson vuoksi, ja sähkön hinta on noussut jyrkästi. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman kommentoi tilannetta Facebookissa ja vaatii tuulivoimahankkeisiin enemmän realismia sekä alueiden asukkaiden kuulemista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää














