

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Poliisilta järkyttävä arvio ulkomaisen työvoiman hyväksikäytöstä – hallituksen maahanmuuttopolitiikka tukee ihmiskauppaa, riistoa ja ihmisoikeuksien polkemista
Eduskunnan hallintovaliokunta sai poliisilta karun lausunnon työperäisen maahanmuuton todellisuudesta käsitellessään ulkomaalaislain muutosta. Käytännössä kaikki kehitysmaista Suomeen tulevat joutuvat maksamaan tänne päästäkseen Suomessa jo oleskeleville maanmiehilleen keskimäärin 15 000 euron ”kynnysrahan”. Perussuomalaiset vastustaa hallituksen siunaamaa ihmiskauppaa.
– Tehtäköön selväksi: perussuomalaiset toivottaa tervetulleiksi Suomeen työllään toimeentulevia ja suomalaiseen yhteiskuntaan sopeutuvia työntekijöitä. Hallitus sen sijaan toivottaa tervetulleiksi veronmaksajien lompakolla elävät työntekijät, ja tässä on se ero, perussuomalaisten kansanedustaja Mari Rantanen aloitti eduskunnan kyselytunnin tänään.
Perussuomaiset kysyi nykyään harjoitetun työperäisen maahanmuuttopolitiikan ongelmista ja lieveilmiöistä. On käynyt ilmi, että jopa ihmiskauppa liittyy vahvasti työvoiman hankkimiseen matalapalkka-aloille.
– Työperäinen maahanmuutto, jota hallitus edistää, kohdistuu ennätysmäärin matalapalkka-aloille. Nämä henkilöt saavat yhteiskunnan tukia pärjätäkseen. Lisäksi heidän työllisyysasteensa laskee nopeasti alle kantaväestön. Kaiken tämän voi todeta tilastoista. Esimerkiksi Vantaalla työttömyysetuuksista 48,5 prosenttia maksettiin viime vuonna vieraskielisille, Rantanen luetteli.
Poliisi varoitti
Rantanen muistutti, että hallintovaliokunta sai juuri käsitellessään ulkomaalaislain muutosta asiantuntijoilta karun kuvan työperäisen maahanmuuton todellisuudesta.
– Poliisin mukaan käytännössä kaikki kehitysmaista tulevat joutuvat maksamaan kynnysrahan pääsääntöisesti jo Suomessa olevalle maanmiehelleen työsopimuksesta tai yleensä tänne päästäkseen. Keskimäärin tällainen oleskelulupa Suomeen maksaa 15 000 euroa, Rantanen kertoi.
Tarkalleen poliisi kirjoittaa lausunnossaan näin:
”Työvoiman rekrytointiin ulkomailta ja erityisesti kehitysmaista liittyy erittäin merkittävissä määrin kynnysrahan, eli vastikkeettoman, tai vastikkeeltaan täysin epäsuhtaisen, rekrytointimaksun keräämistä vastineena työpaikan usein näennäisestä järjestämisestä Suomessa. Kynnysrahaa maksavat käytännössä kaikki kehitysmaista töihin pyrkivät maailman laajuisesti, ja sen perimisessä ovat keskeisessä asemassa oman maan kansalaiset, jotka ovat jo asettuneet kohdemaahan.”
”Kela-money”
Lisäksi poliisin mukaan on viitteitä siitä, että kynnysraha liittyy suomalaisen sosiaaliturvan piiriin pääsyyn.
– Eräässäkin tapauksessa palkka hoidettiin niin, että ensin nostettiin Kelasta sosiaalituet osana palkkaa ja päälle maksettiin vähän – ilmeisen pimeänä. Epäillyt kutsuivat tätä järjestelyä poliisin mukaan nimellä ”Kela-money”, Rantanen totesi.
– Arvoisa työministeri, miltä kuulostaa? Kynnysraha maksettava, Kelasta ”palkka” ja vähän ruokarahaa pimeänä – miksi te omalla politiikallanne edistätte tällaista ihmiskauppaa, riistoa, ihmisoikeuksien polkemista? Haluatteko luoda Suomeen etnisen luokkayhteiskunnan? Rantanen kysyi.
Uusi ”taikaseinä”
Työministeri Tuula Haatainen (sd.) luonnollisesti kielsi, että hallituksen toimilla olisi luotu luokkayhteiskuntaa tai että hallituksen politiikka edesauttaisi ihmisten hyväksikäyttöä työmarkkinoilla.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio totesikin, että työperäisestä maahanmuutosta on käsitteenä tullut eräänlainen uusi ”taikaseinä”, jonka väitetään ratkovan kaikki ongelmat.
– Älkää unohtako oman maan työntekijöitä ja työttömiä. Älkää unohtako, miten paljon ulkomaalaisia asuu jo nyt työttöminä. Helsingissä yli puolet toimeentulotuen saajista on vieraskielisiä! Tavio muistutti.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- etninen luokkayhteiskunta Kela-money matalapalkkamaahanmuutto pimeästi maksettu palkka ulkomaisen työvoiman hyväksikäyttö kynnysraha hallintovaliokunta matalapalkka-alat Tuula Haatainen Työperäinen maahanmuutto Toimeentulotuki Ulkomaalaislaki Maahanmuuttopolitiikka Ville Tavio Mari Rantanen Ihmiskauppa Sosiaaliturva Ihmisoikeudet Poliisi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Maanantain Tuumaustunnilla Riikka Purra ja Mikael Lith: Maahanmuuttopoliittisen ohjelman julkaisu (suora lähetys)

Perussuomalaisilta uusi maahanmuuttopoliittinen ohjelma: Suomen on lopetettava vastaanottamasta sellaista maahanmuuttoa, joka kuormittaa julkista taloutta

Työperäiseen maahanmuuttoon palautettava kontrolli – ratkaisu työvoimapulaan löytyy kotimaisesta reservistä ja EU-alueella olevasta työvoimasta

Kokoomus ailahtelee eikä osaa päättää, kuinka monta miljardia leikkaisi ensi kaudella valtion menoista – puoluejohdon puheissa numerot vaihtelevat kuin huutokaupassa

Kokoomuskansanedustaja Kauma puhui puuta heinää perussuomalaisten linjasta työperäiseen maahanmuuttoon ja työnsi sanat suuhun puoluejohtaja Riikka Purralle – Purra korjaa: ”Säälittävä yritys”

Kokoomuksen mielestä nyt on huutava työvoimapula – Leena Meri huomauttaa, että Suomessa on satoja tuhansia työttömiä työnhakijoita ja päälle vajaatyöllistetyt: ”Mitäs heille tehdään?”

Etlan maahanmuuttoselvityksessä pahoja puutteita – matalan osaamistason maahanmuutto rasittaa julkista taloutta

Lääninhallitukselta selkeä linjaus: Maahanmuuttajien korkea työttömyys johtuu rakenteellisesta rasismista Ruotsissa

Tukiviidakko torppaa työnteon – 725 000 Ruotsin työikäistä veronmaksajien varassa
Viikon suosituimmat

Antikainen ja Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista: Ministereiksi vain Suomen kansalaisia
Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Mauri Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista. He ovat jättäneet eduskunnassa toimenpidealoitteen, jonka mukaan ministerinä voisi toimia vain henkilö, jolla on yksinomaan Suomen kansalaisuus.

Koposelta ehdotus: ”Jokainen voisi itse päättää, haluaako maksaa tuloistaan kehitysapua”
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ehdottaa, että suomalaiset veronmaksajat voisivat itse valita veroilmoituksessaan, maksavatko he osuutensa kehitysavusta tuloistaan vai eivät.

Vasemmisto käy jo kuntoilunkin kimppuun – Aittakumpu: ”Kaikki ei tule valmiina yhteiskunnalta – sosialismi, se vain ei toimi”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu arvostelee vihervasemmiston näkemyksiä, joissa liikkumista ja itsestä huolehtimista pidetään merkkinä haitallisesta oikeistolaistumisesta. Aittakummun mukaan liikuntaharrastukset opettavat ihmiselle kärsivällisyyttä sekä tavoitteellisuutta, ja hän kannustaa suomalaisia ottamaan itse vastuuta omasta hyvinvoinnistaan valtion jatkuvan holhouksen sijaan.

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Purra: Ruotsin vasemmiston voitto nojasi maahanmuuttajaääniin, antisemitismiin ja terrorismin tukemiseen
Valtiovarainministeri Riikka Purra kritisoi voimakkaasti Ruotsin vasemmistopuolueen vaalimenestystä ja europarlamentaarikko Li Anderssonin suhtautumista siihen. Purra kuvaa, että vasemmiston vaalimenestys nojasi maahanmuuttajaääniin, moskeijoiden kannustukseen sekä ehdokkaiden antisemitismiin ja Hamas-myönteisyyteen.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää











