

MATTI MATIKAINEN
Purra moittii mediaa laiskasta talousjournalismista
Mikäli kansalaisille olisi säännöllisesti kerrottu viimeiset 16 vuotta, kuinka veronmaksajan kustantamat menot kasvavat koko ajan nopeammin kuin tulot, ehkä he olisivat osanneet vaatia poliitikoilta suurempaa vastuuta, Riikka Purra sanoo mediakritiikissään.
Perussuomalaisten puoluevaltuuston kokouksessa sunnuntaina puhunut puoluejohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra huomauttaa suomalaisen talousjournalismin tasosta – tai paremminkin siitä, ettei talousjournalismia juuri edes ole.
– Viime viikolla Helsingin Sanomissa ilmestyi kolumni, jonka idea ja otsikko oli, että talouden näkökulma lävistää nykyjournalismissa kaiken, ja tämä on ongelma. Itse näen, että Suomessa talouden näkökulma ei politiikassa lävistä juuri mitään. Yhteiskunnallinen ja poliittinen keskustelu keskittyy lyhyeen hetkeen, yllättävään ja provosoivaan, tunteisiin ja tunnepitoiseen asioiden kehystämiseen, yksilön arvioon hänen omista, henkilökohtaisista lähtökohdistaan, hänen oikeuksiinsa. Yksilö ja tämän tunteet nostetaan kaiken yläpuolelle, hänen mahdollinen mielipahansa, hänen tarpeensa ja oikeutensa, hänen valintansa
– Se, kenellä on velvollisuus taata nuo yksilön oikeudet ja hänen elämänvalintojensa seuraukset, jätetään lähes aina konkretisoimatta, mutta kohde on helppo päätellä, sillä vaihtoehdot ovat vähissä: velvollisuus on valtiolla, jota kaikissa oloissa rahoittaa veronmaksaja. Yksilöä ei ole sidottu kansalaiseen tai suomalaiseen, vaan sama koskee käytännössä kaikkia, Purra sanoo.
Median analyyseissä rehottaa sosialismi
Valtiovarainministeri Purra toteaa, että median analyysit pohjaavat valtion eli veronmaksajien kaikkinaiseen vastuuseen huolehtia yksilöiden ja ryhmien saavutettujen etujen jatkumisesta, oikeuksien rahoittamisesta, velvollisuudesta yli muiden instituutioiden, kuten perheen, puhumattakaan yksilön omasta vastuusta omien elämänvalintojensa lähtökohtien ja seurauksien suhteen.
Purra toteaa, että veronmaksajien kaikkinaiseen vastuuseen pohjautuva ajattelutapa on läpeensä vasemmistolainen, suorastaan sosialistinen.
– Politiikan taloudesta viestiminen menee yleensä aina saman kaavan mukaisesti: Hallitus säästää jostakin kohteesta. Oppositio kritisoi hallitusta tästä. Media uutisoi kritiikin. Tämän jälkeen mediassa äänen saa päätöstä vastustava yksilö tai verorahoitteinen etujärjestö. Oppositiosta kannustetaan yksilöä tai verorahoitteista etujärjestöä. Media uutisoi kannustuksen. Hallitus vastaa kritiikkiin. Media uutisoi vastauksen, ja kertoo opposition ryöpyttäneen hallitusta. Totta kai ryöpyttää, jos ainoa hyväksytty hyvä on antaa lisää rahaa tai pitää kaikki ennallaan. Säästötoimen tarvetta ei välttämättä taustoiteta lainkaan; fokus ei irtoa yksilötasolta.
– Ministeri tai poliitikko, joka puolustaa toimenpidettä ja hallitusohjelmaa ja seisoo linjan takana anteeksipyytelemättä ja järkähtämättä, analysoidaan kylmäksi ja ylimieliseksi.
– Sama toistuu käytännössä jokaisen toimen kohdalla. Välillä yksilöiltä kysäistään, kuinka tyytymättömiä he ovat, kun hallitus nyt näin julmasti toimii. Tämän jälkeen mikrofoni osoittaa taas ministerin suuntaan, jolta kysytään, miltä tuntuu saada kritiikkiä, Purra sanoo.
Julkisesta taloudesta ymmärtäviä toimittajia vähän
Purra huomauttaa, että toisin kuin Helsingin Sanomien kolumnissa väitettiin, talous ei lävistä journalismissa tai julkisessa keskustelussa mitään.
– Tosiasiassa Suomessa ei juuri edes ole talouspolitiikan journalismia. Ne toimittajat, jotka sekä ymmärtävät julkisen talouden yksityiskohtia että kirjoittavat niistä, voitaneen laskea yhden käden sormin.
– Julkisesta taloudesta ja rakenteista kirjoittaminen ei ole seksikästä. Yksilö ja sen tunteet ovat seksikästä. Kolmekymmentä euroa pienemmästä sosiaalietuudesta ja sen aiheuttamasta kiukusta uutisoiminen toteuttaa median logiikkaa. Irrotettuna yksilöstä talouspuhe ei sitä tee. Miljoonat, sadat miljoonat, miljardit, whatever. Valtiolle poimittu euro ei rakasta eikä vihaa. Toisaalta hallituspoliitikko, joka yritetään saada pyytelemään anteeksi säästötoimia, on myös seksikästä. Jos hän ei pyydä, hän on julma, jos pyytää, hän on hävinnyt.
Rahaa sylkevää taikaseinää ei ole olemassa
Rahaa järjestelmään tulee ainoastaan veroista, ei taikaseinistä, Purra muistuttaa.
– Perussuomalainen maksaa kohtuullisia veroja mielellään, kunhan ne käytetään oikein ja järkevästi ja kunhan hän kokee itse hyötyvänsä työstään ja maksamistaan veroista. Tähän suuntaan hallitus todella kulkee. Mutta matka on pitkä.
– Mikäli Suomessa olisi julkista taloutta ja talouden ilmiöitä käsittelevää populaaria keskustelua ja journalismia, tilanne edessämme tuskin olisi näin paha. Mikäli kansalaisille olisi säännöllisesti kerrottu viimeiset 16 vuotta, kuinka veronmaksajan kustantamat menot kasvavat koko ajan nopeammin kuin tulot, ehkä he olisivat osanneet vaatia poliitikoilta suurempaa vastuuta.
Purra toteaa, että 9 miljardia euroa sopeuttavan hallituksen toimien arvostelu on jo liiankin helppoa.
– Mutta miksi suomalainen julkisuus on tällaista, niin sosialistista? Nimittäin kun kansa ei lainkaan samassa mittakaavassa ole. Miksi kansalaisten ja äänestäjien parissa paljon yleisempi työn, ahkeruuden, yksilön vastuun, kestävän talouden ja maalaisjärjen korostaminen näkyy julkisessa keskustelussa niin vähän? Mitä ihmeen individualismia sitä paitsi on se, joka nojaa kuitenkin kaikessa kollektiiviin, veronmaksajiin?
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- yhteiskunnallinen keskustelu poliitikot veronmaksajat oppositio Julkinen talous Riikka Purra Sosialismi Talouspolitiikka hallitus media
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset on kansallismielinen ja isänmaallinen puolue – myös EU:ssa – ”Haluamme suojella Suomea ja suomalaisuutta, huolehtia siitä, että saamme itse päättää asioistamme”

Valtiovarainministeri Purra: Omillaan toimeen tuleva ihminen on vasemmiston kauhu

Talouden suhdanne on paranemassa – palkansaajan ostovoima parantunut

Helsingin Sanomat pitää Geneven pakolaissopimusta esteenä turvapaikanhakijatulvan lopettamiselle – Suomen Perustan toiminnanjohtaja tyrmää Hesarin väitteet

Koskela: Suomalaisten talousosaamista parannettava
Viikon suosituimmat

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Kolumni: Seta on totalitaarinen järjestö
Jääkiekkoilija Veli-Matti Savinainen kieltäytyi pukemasta Pride-paitaa TPS:n pelissä, koska ei halua julkisesti tukea Pride-ideologiaa. Turun Setan paikallisjohto ilmoitti, että Savinaisen ei olisi pitänyt edes pelata, kun hän ei suostunut käyttämään Pride-paitaa. Samalla Seta julkaisussaan valitti sitä, että Suomen syrjintälainsäädäntö estää tällaisen sivuuttamisen. Ajatus on pysäyttävä. Ihminen pitäisi sulkea ulos työtehtävästään siksi, että hän ei suostu julkisesti osoittamaan ideologista uskollisuutta Pridelle, kirjoittaa Perussuomalaisen Nuorison 1. varapuheenjohtaja Jyri Tallgren.

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan
Vihreiden puheenjohtajalle Sofia Virralle tuli tänään lähtö TPS:n hallituksesta. Taustalla on Virran eilinen yritys hiillostaa epäsuorasti TPS:n hyökkääjää Veli-Matti Savinaista, joka kieltäytyi käyttämästä Pride-paitaa kiekkokaukalossa. Sofia Virran painostusyritys johti kuitenkin siihen, että TPS ensin julkaisi eilen illalla julkisen anteeksipyynnön Savinaiselle. Tänään aamupäivällä TPS tiedotti, että Sofia Virta ei enää jatka TPS:n hallituksessa.

Turun Seta väläyttää lakimuutosta vastatoimena jääkiekkoilijalle, joka kieltäytyi pelaamasta Pride-väreissä
Pride-teemapelipaidasta henkilökohtaisen vakaumuksensa vuoksi kieltäytyneen jääkiekkoilija Veli-Matti Savinaisen tapaus on ollut viikonlopun keskustelunaihe. Savinaisen Pride-nihkeys poiki saman tien voimakkaan reaktion Setalta, cancelointiyrityksen ja jopa vihjailua lakimuutoksista. Vihreän puolueen puheenjohtajalla Sofia Virralla näyttäisi myös olevan oma roolinsa tapahtumien taustalla.

Bergbom TPS:n kohuottelusta: ”Seta ja Sofia Virta, jättäkää Veli-Matti Savinainen rauhaan”
TPS:n SM-liigaottelussa syntyi viikonloppuna kohu, kun kokenut hyökkääjä Veli-Matti Savinainen kieltäytyi pelaamasta Pride-teemapelipaidassa. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom muistuttaa, että työntekijällä on Suomessa oikeus kieltäytyä poliittisesta tai ideologisesta toiminnasta työpaikallaan.

Rostila pöyristyi vaatimuksista syrjiä kultaleijonaa: Yrittääkö Seta tehdä toisinajattelijoista lainsuojattomia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila tyrmää Turun seudun Setan kommentin Veli-Matti Savinaisen pelipaitakohusta.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Ex-valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes: Maahanmuuttajilla liian helppo tie Kelan eläkkeille
Työeläkevakuuttajien etujärjestön Telan väistyvä toimitusjohtaja, valtiovarainministerinäkin toiminut Suvi-Anne Siimes moittii Helsingin Sanomien haastattelussa että maahanmuuttajat pääsevät liian helposti Kelan eläkejärjestelmän piiriin. Hän näkee tämän ongelmana, joka rasittaa Suomen sosiaaliturvajärjestelmää ja uhkaa sen kestävyyttä pitkällä aikavälillä.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Koposelta aloite eduskunnassa: Kansaneläke ja takuueläke poistettava maahanmuuttajilta
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa esitetään kansaneläkkeen ja takuueläkkeen poistamista maahanmuuttajilta.















