

MATTI MATIKAINEN
Purra: Päästökauppatulot ohjattava sote-alan rahoitusvajeen korjaamiseen
Suomelle kertyi vuonna 2021 päästöoikeuksien huutokaupoista yhteensä noin 409 miljoonaa euroa tuloja. Päästöoikeuksien voimakkaasti nousseen hinnan vuoksi huutokauppatulot lähes kaksinkertaistuivat verrattuna edelliseen vuoteen, jolloin huutokauppatulot olivat 220 miljoonaa euroa. – Todennäköisesti päästökauppatulot ovat tänä vuonna pitkälti yli 600 miljoonaa, Riikka Purra sanoo.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra esittää, että lisääntyviä päästökauppatuloja pitää korvamerkitä hyvinvointialueille kompensoimaan päästökaupan aiheuttamaa energiakustannusten nousua ja paikkaamaan sote-alan rahoitusvajetta. Päästökauppatulot on ohjattava suomalaisten hyväksi eikä esimerkiksi EU:n ilmastososiaalirahastoon.
– Suomen hallitus peesaa Euroopan komissiota myös päästökaupan kovempaan kiristämiseen vetämällä oikeuksia pois markkinoilta. Päästöoikeuksien määrä vähenee 2,2 prosenttia vuodessa vuodesta 2021 alkaen. Tämä tietenkin osaltaan lisää nousupainetta päästöoikeuden hintaan – ja niinhän sen on tarkoituskin. Päästöoikeuksien lisääminen tai edes ennallaan pitäminen vaikuttaisi sähkön ja polttoaineiden hintaan alentavasti, ilman että EU:n tyylin mukaisesti pohjoisen maat pääsevät taas maksumiehiksi tukipakettien ja rahastojen kautta.
Vaalien jälkeen luvassa uusia ilmastotoimia
Purra muistuttaa, että Suomessa maailman kunnianhimoisimman ilmastokurjistamisen hallitus tekee toimia, joista ei ole ilmastolle mitään hyötyä.
– Mutta toimista on merkittävää haittaa sille ainoalle asialle, jota hallituksen pitäisi puolustaa, eli maallemme ja sen asukkaille.
Purra sanoo, että aluevaalien jälkeen suomalaisille tullaan esittelemään yhä uusia toimia, jotka lisäävät niin autoilun kuin suomalaisen maataloudenkin ahdinkoa.
– Yksikään muu puolue lisäksemme ei puhu näiden toimien kustannuksista, kokonaisuudesta ja konkreettisista seurauksista.
Ilmastopolitiikka kuuluu myös aluevaaleihin
Purra epäilee, että hallituksen mielestä ilmastopolitiikkakaan ei varmasti kuulu näiden vaalien asialistalle ja sallittujen puheenvuorojen joukkoon – paitsi ehkä silloin, kun aluevaltuustot pääsevät taas kirjaamaan teatraalisia ilmastoperiaatteitaan.
– Perussuomalaiset muistuttavat, että kyllä kuuluu. Samat puolueet, jopa samat henkilöt, päättävät suomalaisen elämisen mahdollisuuksista niin eduskunnassa, paikallistasolla kuin uusilla alueillakin. Aluevaaleissa ei ole kyse eri asiasta tai eri vaaleista vaan siitä kokonaisuudesta, jossa Suomi on ja suunnasta, johon se liikkuu.
– Perussuomalaiset tarjoaa vaihtoehdon, koska meille suomalainen tulee ensin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaisten ympäristöosaajat peräänkuulutavat ilmastohysterian sijaan ilmansuojelua – ”Joillakin ympäristöintoilijoilla on uskonto kymppi, laskento vitonen”

Purra: Sote-sektorille ei ole laittaa enempää resursseja, jos niitä ei oteta ensin jostain muualta pois – ”Suomessa on rahaa, se vain menee tällä hetkellä vääriin kohteisiin”

Suomalainen hyötyy koko ajan yhä vähemmän maksamistaan veroista

Ilmastohypetys maksaa: Kaupassa joutuu miettimään entistä tarkemmin, mitä laitetaan ostoskärryyn – ”Ruuan hinta on noussut selvästi”

Polttoaineiden hinnat pilvissä – kasvavat ilmastotoimet ajavat suomalaisia energiaköyhyyteen: ”Kyllähän tämä hirvittää”

Saarikko vähätteli bensan hintaa, Suomela höpisi omiaan – Purra: On hölmöä väittää, ettei hallitus pysty vaikuttamaan – ”Te voitte laskea veroa”

Sähkön ja polttoaineiden hinnat kohosivat taivaisiin – ”Hallitus ei voi enää jatkaa kansalaisten ostovoiman tuhoamista ilmastokurjistamisella”

Perussuomalaisten esitys sähköveron alennuksesta vähentäisi hyvinvointialueiden energiakustannuksia ja tuottaisi vuodessa jopa 11 miljoonan säästöt

Oikeisto-opposition painostus tuotti tulosta Ruotsissa: Valtio lähdössä tukemaan sähkön huippuhinnoista kärsiviä kotitalouksia – mallissa vielä viilaamista
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Taksiraiskaukset kasvussa: Helsingin Sanomat pyrkii peittelemään sitä, että tekijät ovat pääosin maahanmuuttajataustaisia
Helsingin Sanomat uutisoi taksikuskien seksuaalirikosten räjähdysmäisestä kasvusta Helsingissä. Otsikko ja juttu pyrkivät vierittämään vastuuta vuoden 2018 taksiuudistukselle, vaikka lehden läpi käymässä aineistossa jokainen tuomittu tekijä oli maahanmuuttajataustainen.

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan
Somalitaustaiseen kansanedustajaan kohdistuu useita rikostutkintoja ja kohuväitteitä. Rikosepäilyjen todistaminen todeksi voi olla vaikeaa, koska Ilhan Omarin virallista syntymäaikaa ei tiedetä ja koska tutkintaan liittyvien henkilöiden mahdollisten sukulaisuussuhteiden todistaminen vaatisi DNA-testejä. Omasta mielestään Ilhan Oman on viaton eikä "tietääkseen" ole mennyt naimisiin oman veljensä kanssa.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää











