

LEHTIKUVA
Purra: Tiukka maahanmuuttopolitiikka on työllisyystoimi – ”On kertakaikkisen hullua, että muutenkin vaikeassa tilanteessa meillä on koko ajan enemmän työllistettäviä, joista osa ei osaa edes lukea”
Talousongelmien ja koronan riuduttamaan syksyyn kuuluu hallituksen työllisyystoimien esittelyä. Ilman työllisyysasteen ja työpaikkojen määrän kasvua Suomen tulevaisuus on hyvin synkkä, kun kestävyysvaje ja velkaantuminen kasvavat ilman epidemian mukanaan tuomaa lisähaastettakin. Toistaiseksi hallitus on tyytynyt lähinnä nahistelemaan tai – kuten vihreät – esittämään 80 000 siirtolaisen maahantuloa.
Perussuomalaisten varapuheenjohtaja, kansanedustaja Riikka Purra kirjoitti sosiaalisen median tileillään maahanmuutosta ja työllisyystoimista.
– Työttömyysetuudella suoritettava ”omaehtoinen opiskelu” on kuulemma työllisyystoimi, ja sen suosio on kasvanut erityisesti maahanmuuttajien keskuudessa. Melkein puolet tätä hyödyntävistä henkilöistä on vieraskielisiä.
Ei tainnut tulla huippuosaajia
Vieraskielisten suureen määrään vaikuttavat paitsi maahanmuuttajien kasvanut määrä, myös se, että luku- ja kirjoitustaidon opetus siirrettiin työvoimakoulutuksen puolelta opetus- ja kulttuuriministeriön puolelle. Vieraskielisten opinnoista yli puolet on kotoutumiskoulutusta.
– On siis työllisyystoimi opettaa lukemaan? Kieltämättä, ilman luku- ja kirjoitustaitoa tässä maassa on vaikea tehdä oikeastaan mitään.
– Kotouttamisellahan sanotaan siirryttävän kohti työllistymistä ja kaikenlaisia rikkauksia, joista olemme vuosikaudet kuulleet vaan emme vielä nähneet, Purra ihmettelee.
– Vakavasti puhuen on kertakaikkisen hullua, että muutenkin vaikeassa tilanteessa meillä on koko ajan enemmän työllistettäviä, joista osa ei osaa edes lukea. Eikä niillä juuri lukutaidon hallitsevillakaan keskimäärin paljon sen vahvemmin mene, kuten tilastoista kiistattomasti voimme nähdä.
Merkittävä osa esimerkiksi Irakista, Somaliasta ja Afganistanista saapuvista ei työllisty tai jos työllistyy, työllistyy vahvasti tuetusti. Tämä näkyy suoraan kustannuksissa. Nämä maahanmuuttajat käyttävät tukia ja palveluita merkittävästi enemmän kuin maksavat veroja.
Miksi Suomea pitää väkisin kurjistaa lisää?
Eikä tilanne muutu ajankaan myötä. Toisen polven irakilais- ja somalialaistaustaisilla nuorilla aikuisilla, jotka ovat käyneet Suomessa peruskoulun, on kantaväestöön nähden 6–8-kertainen todennäköisyys syrjäytyä.
– Ja tätä nuo muut haluavat lisää. Se on huono idea aina, mutta erityisesti tällaisessa taloustilanteessa se on täysin vastuutonta.
– Tosiasiahan on, että työllisyysasteemme olisi merkittävästi korkeampi, mikäli emme ottaisi maahan lukutaidottomia ja kotoutettavia henkilöitä, Purra toteaa.
– Tiukka maahanmuuttopolitiikka on siis työllisyystoimi! Luku- ja kirjoitustaito hankittakoon ”omaehtoisen opiskelun” sijaan peruskoulussa, lapsena. Ja peruskoulu olkoon ihan todella tarkoitettu lapsille. Jo näillä yksinkertaisilla periaatteilla pääsisimme aika pitkälle.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- vieraskieliset kielitaito kustannukset Riikka Purra Irak Afganistan Somalia perussuomalaiset hallitus talous työllisyys maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tutkimus paljastaa: Suomalaiset eivät halua maksaa hallituksen ideologisista lempihankkeista – avointen rajojen maahanmuuttopolitiikan takana vain pieni vähemmistö

Tavio: Vain harvat maahanmuuttajat maksavat enemmän veroja kuin saavat tulonsiirtoja ja käyttävät palveluja

Halla-aho: Maahanmuuttajien kotoutuminen on Suomessa poikkeuksellisen surkeaa – ja ainoa sallittu selitys kotoutumisen epäonnistumiselle on rasismi ja rakenteet

Valtion budjetti ei kerro, paljonko maahanmuutto todellisuudessa maksaa veronmaksajille – perussuomalaiset vaativat läpinäkyvyyttä kustannuksiin

Hesarin mukaan Suomi tarvitsee jopa 1,4 miljoonaa maahanmuuttajaa eläkkeiden turvaamiseksi – Halla-aho: ”Julkisen talouden rahoituspohja ei kohene vaan pahenee”

Tutkimus: Suomeen muuttava somali tai irakilainen käy kalliiksi veronmaksajalle – jopa miljoona euroa per maahanmuuttaja

Halla-ahon mukaan hallitus ei ole kiinnostunut suomalaisten työllistämisestä: ”Ulkomaalaisia vaaditaan töihin keinolla millä hyvänsä – vaikka valtion maksamilla charter-lennoilla”

Vihreät tahtoo Suomeen 80 000 työperäistä maahanmuuttajaa – Purra: ”Niin järjetön linjaus, että edes muut hallituspuolueet eivät lähteneet vihreiden tueksi”

Valtio opettaa maahanmuuttajille polkupyöräilyä – tietysti julkisella rahalla
Viikon suosituimmat

Hallitusta rasismista kouluttaneet paljastuivat itse rasisteiksi – Rostila: THL levittää syrjivää pseudotiedettä valkoisten etuoikeuksista
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila syyttää hallitukselle rasismikoulutuksen järjestänyttä Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta itse rasistiseksi, THL:n omat verkkosivut nimittäin pursuavat pseudotieteellisen, valkoihoisia syrjivän "valkoisuustutkimuksen" oppeja.

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on julkaissut verkkosivuillaan laajan identiteettipoliittisen sanaston, jossa esiintyy mm. termit "valkoinen etuoikeus", "antirasistinen pedagogiikka" ja "suomalaisuusmyytti". Woke-henkinen sanasto herättää hämmennystä, sillä se kyseenalaistaa suomalaisen kansallisuuskäsityksen "myyttinä". Jopa maahanmuuttajien kotouttamista tarkastellaan ongelmallisena "pakkoassimilaationa". Sosiaalisessa mediassa monet keskustelijat ihmettelevät, miten tällainen ideologinen terminologia liittyy ylipäätään kansanterveyteen. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun THL:n nähdään wokettavan. Jo vuosien ajan THL on leikannut tieteellisestä asiantuntijatyöstään pitämällä kiinni poliittisesta aktivismista.

Zalandon hijab-kampanja suututtaa islamistista hallintoa paenneita naisia: ”Siskoni menettivät henkensä tämän typerän hijabin takia”
Suomen Uutiset sai yhteydenottoja liittyen vaatekauppajätti Zalandon somekampanjaan. Yhteydenotoissa huomautettiin, että hijab ei ole neutraali muotiasuste, vaan poliittisen islamin symboli, jota käytetään naisten alistamiseen monissa maissa – myös Euroopassa.

Tutkimus: Oikeistolaiset osoittavat enemmän empatiaa vasemmistolaisia kohtaan kuin vasemmistolaiset oikeistolaisia kohtaan – epäsymmetriaa selittävät ankarat moraaliset tulkinnat
Polarisaatio ei enää tarkoita vain poliittisten näkemysten nurkkakuntaistumista. Vastakkainasettelu on entistä juurtuneempaa jo henkiselle tasolle – kyvyttömyyteen kokea empatiaa vastakkaisen poliittisen laidan edustajia kohtaan. Tieteelliset tutkimukset osoittavat, että poliittisten ryhmien edustajien keskuudessa empatia on valikoivaa. Vielä hämmästyttävämpi löydös on se, että tämä empatian puolueellisuus on epäsymmetristä oikeistolaisten ja vasemmistolaisten keskuudessa. Oikeistolaiset osoittivat enemmän empatiaa vasemmistolaisia kohtaan kuin vasemmistolaiset oikeistolaisia kohtaan. Tutkimuksen mukaan oikeistolaisilla on siis suotuisammat mielipiteet vasemmistolaisista kuin vasemmistolaisilla oikeistolaisista.

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”
Puolustusministeriön rakennuksen julkisivu töhrittiin vaaleanpunaisella maalilla lauantain vastaisena yönä. Poliisi tutkii asiaa rikosnimikkeellä törkeä vahingonteko. Rikoksen tekijäksi on ilmoittautunut palestiinalaisia tukeva Palestine Action -järjestö, joka uhkaa “eskaloida toimintaansa”, ellei Suomi katkaise suhteitaan Israeliin ja peru asekauppoja.

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia
Greta Thunbergin purjehdusreissulle osallistuneen aktivistiseurueen jäsenet ovat oman kertomansa mukaan valmiita vain rauhanomaiseen ja väkivallattomaan vastarintaan. Yksi Gretan purjehduskavereista on kuitenkin osallistunut terroristijärjestö Hizbollahin johtajan Hassan Nasrallahin hautajaisiin. Matkalle osallistunut ranskalainen vasemmistomeppi puolestaan väitti Hamasin kaappaaman vauvan, 4-vuotiaan lapsen sekä heidän äitinsä kuolleen Israelin miehityksen ja kolonisaation seurauksena.

Tutkimus: Vasemmalle kallellaan olevat nuoret katkovat herkästi suhteita perheenjäseniin ja ystäviin poliittisten ristiriitojen vuoksi
Tuore amerikkalaistutkimus osoittaa, että poliittinen polarisaatio on Yhdysvalloissa lisääntynyt merkittävästi, erityisesti vuoden 2016 presidentinvaalien jälkeen. Vasemmalle kallellaan olevien demokraattien kannattajat vaikuttaisivat pistävän välit poikki läheisiin ihmisiin hieman herkemmin kuin republikaanit.

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi
Vaikka muualla länsimaissa puhutaan DEIn olevan mennyttä tai vähintään uudelleenmäärittelyn tarpeessa, Väestöliitto asettuu siilipuolustukseen DEIn puolesta ja syyttää globaaleja jättejä takinkääntäjiksi. Kampanja leimaa DEI-toimintojen karsimisen yksioikoisesti tasa-arvon vastaiseksi. Se sivuuttaa DEI:n ristiriitaisuudet ja perustellun kritiikin. Kampanja ei näytä pyrkivän rakentavaan keskusteluun haastavasta aiheesta. Vielä enemmän suomalaiset saattavat ihmetellä, kuuluuko polarisoiva DEI-aktivismi juuri Väestöliiton ydintehtäviin.

Ari Koponen raivostui liikemiehen koulutusbisnekselle: ”Vesterbacka sumuttaa aasialaisia opiskelijoita ja hyväksikäyttää suomalaista koulutusjärjestelmää”
Perussuomalaisten kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen raivostui uutisesta, joka koskee Peter Vesterbackan johdolla tapahtuvaa ulkomaalaisten opiskelijoiden maksullista rekrytointia suomalaisiin lukioihin.

Wille Rydman: Mies-päätteisten sanojen kieltäminen ei tee maailmasta rahtustakaan tasa-arvoisempaa – ”Ole mies, älä henkilö”
Perussuomalainen elinkeinoministeri Wille Rydman pitää blogissaan EU:n vaatimusta sukupuolettomista ammattinimikkeistä järjettömänä. Mies-päätteisten sanojen kieltäminen ei tee Rydmanin mielestä maailmasta rahtustakaan tasa-arvoisempaa, mutta suomen kielestä tällainen sensurointiyritys tekee köyhemmän, historiattomamman ja vähemmän ilmaisuvoimaisen.