

MATTI MATIKAINEN
Ranne: Punavihreä, maailmaa pelastava ja suomalaisia kurittava hallitus tekee selväksi, että perheen elättäminen on kallista ja lasten hankkiminen ilmastonvastainen teko
Syntyvyys on jatkanut laskuaan pian kymmenen vuotta. Lapsia syntyi tilastokeskuksen tietojen mukaan vuonna 2010 60 980. Tänä vuonna vauvojen määrä voi romahtaa 45 000:teen. – Vauvattomuus on kaikkien länsimaiden yhteinen haaste. Vauvaperheet taas ovat maamme tulevaisuuden kannalta merkittävä tekijä. Voimavara, joiden hyvinvoinnista on pidettävä hyvää huolta, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Lulu Ranne.
Kansanedustaja Lulu Ranne sanoo hallituksen ymmärtäneen vauvattomuuden haasteen ja ottaneen tavoitteekseen edistää maamme lapsi- ja perheystävällisyyttä.
– Hyvä niin. Hallitus haluaa mm. tukea ihmisiä kohti toivomaansa vauvamäärää, vahvistaa lapsiperheiden hyvinvointia ja palveluja sekä vähentää lapsiperheköyhyyttä.
Punavihreä ilmastopolitiikka käy kalliiksi
Ranteen mukaan hallituksen lapsiperheitä koskevat tavoitteet ovat hyviä, niin kuin monet muutkin hallitusohjelman ”kauniit ja ihanat tavoitteet”.
– Ohjelma on kuitenkin valitettavasti myös lapsiperheitä koskevien tavoitteiden osalta paikoin erittäin kaukana todellisuudesta ja talousrealismista. Ohjelman laatijat ovat selvästi vieraantuneet tavallisten lapsiperheiden arjesta.
– Erityisesti tavoitteet lapsiperheköyhyyden vähentämisestä ja Suomi-vauvojen lisääntymisestä näyttäytyvät kummallisessa valossa, kun lukee hallitusohjelman ilmastojohtajuustavoitteita. Punavihreä, maailmaa pelastava, suomalaisia kurittava hallitus tekee selväksi, että perheen elättäminen on kallista ja lasten hankkiminen ilmastonvastainen teko. Suomalaiset perheet ovat kuluttavia, ympäristöä tuhoavia yksiköitä, joita ei pidä perustaa. Jälkikasvun tulevaisuudesta maalaillaan maailmanlopun kuvaa, Ranne ihmettelee.
Energiaköyhyysloukku uhkaa lapsiperheitä
Ranne sanoo, että jos Suomi-vauvoja todella halutaan lisää ja lapsiperheköyhyyttä vähentää, on selvää, ettei lapsiperheiden toimeentuloa ja elämistä saa vaikeuttaa.
– Hallituksen ilmastojohtajuustavoite kuitenkin lisää lapsiperheköyhyyttä ja tekee Suomesta energiaköyhyysloukun. Suomalaiset kotitaloudet joutuvat taloudelliseen ahdinkoon. Viherverot aiheuttavat kotitalouksille jopa kyvyttömyyttä selviytyä välttämättömistä energiamenoistaan, kuten kodin lämmityksen tai liikennepalveluiden kustannuksista.
Laajamittainen energiaköyhyys kohdistuu voimakkaasti pienituloisiin ja lapsiperheisiin.
– Energiaköyhyys on suomalaisille ahdistava loukku, jossa ei ole varaa maksaa nykyisen asuntonsa tai liikennevälineensä energiakustannuksia, mutta ei myöskään varaa uuteen asuntoon tai esim. sähkökäyttöiseen liikennevälineeseen. Mistä ihmeestä lapsiperheet ja ikäihmiset repivät rahat näihin ilmastojohtajuusratkaisuihin?
– Byrokratian ja uusien tulonsiirtojen himmelit eivät tässä auta. Pian hallitus tulee myös havaitsemaan, että viherveroja kompensoiviin tuloverojen alennuksia ei olekaan varaa toteuttaa, kotitalouksien ylivelkaantuminen lisääntyy ja ostovoima heikkenee. Energiaköyhyysloukku odottaa nurkan takana.
Suomi tavoittelee tuhoisaa ilmastojohtajuutta
Ranteen mielestä kansan katse kannattaakin nyt kiinnittää siihen, mihin kaikkiin hinnankorotuksiin, pakkotoimiin ja vapauksien rajaamisiin hallitus ryhtyy EU:n ilmastojohtajuutta tavoitellessaan.
– Suuri joukko suomalaisia perheitä on vaarassa joutua energiaköyhyysloukkuun. Ilmastotavoitteet lyövät karusti korville niin lapsiperheköyhyyden alentamistavoitetta kuin toivottua vauvavyöryä.
– Jos me todella haluamme lisää Suomi-vauvoja ja hyvinvoivia perheitä, on elinkustannusten nousu estettävä ja lapsiperhepalveluihin satsattava, Ranne painottaa.
Perhemyönteisyyttä työhön ja vapaa-aikaan
Ranne muistuttaa, että Suomi on toistaiseksi yksi maailman parhaista maista synnyttää, hoitaa, kasvattaa ja kouluttaa lapsia. Suomessa sattuu esimerkiksi parin muun maan ohella vähiten äitiyskuolemia maailmassa (World Health Statistics 2018).
– Suhtautuminen lapsiperheisiin kaipaa kohennusta. Perhemyönteisyyttä on syytä parantaa työssä ja vapaalla. Lapsiperheet eivät ole taakka, ongelma ja naapurin painajainen vaan valtava ilon lähde ja tulevaisuuden perusta, joita ilman Suomi näivettyy, Ranne muistuttaa.
– Meidän tuleekin kannustaa perheiden perustamiseen myös perheystävällisellä asenteella. Ei hermostuta kaupoissa raivoaville uhmaikäisille tai hengaileville teineille vaan ymmärretään ja tuetaan lapsiperheiden ja lasten arkea kukin tavallamme.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- asuminen ja liikkuminen energiaköyhyys lapsiperheköyhyys elinkustannukset Syntyvyys Lulu Ranne ilmastopolitiikka perussuomalaiset verotus lapsiperheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: Meillä on moraalinen velvollisuus suomalaisia kohtaan – ”Voitte jatkossakin kutsua sitä vääristyneeksi ihmiskuvaksi”

Tavio: Vihervasemmistohallituksen ohjelma on karua luettavaa – hallitus aikoo elää velaksi, myydä valtion omaisuutta ja lähettää myynnistä saadut rahat Afrikkaan

Perussuomalaiset: Hallituksen verohelpotukset täyttä sumutusta – kaikki verotetaan takaisin

Kansanedustajat Puisto ja Immonen: Vihervasemmistohallitukselta luvassa velkapolitiikkaa

Ranne: Hallitus ajaa suomalaisia energiaköyhyysloukkuun

Wihonen: Kansa pannaan hallituksen holtittomuuden maksajaksi

Koskela: Hallitusohjelmassa ei mainita johtajuutta – julkisen sektorin työntekijöillä huolestuttavan paljon poissaoloja

Ranne: Hallitusohjelma on täysin epärealistinen – luvataan kaikkea ihanaa kaikille, mutta taloudellinen pohja pettää

Koponen tahtoo hyödyntää hyväntekeväisyystyössä kertynyttä kokemustaan eduskunnassa: ”Monen tavallisen kansalaisen elämä on muuttunut selviytymistaisteluksi”
Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää












