

LEHTIKUVA
Ranskalaisopettajan murhannut jihadisti sai sankarihautajaiset kotimaassaan
Muhammad-pilakuvia oppilailleen näyttäneen ranskalaisopettajan murhannut mies sai sankarihautajaiset Tšetšeniassa. Hautajaisvieraat ylistivät häntä ”islamin leijonaksi” ja hänen kunniakseen nimettiin katu.
Lokakuun puolivälissä Pariisin lähettyvillä ranskalaisopettajan veitsellä surmannut ja tämän pään irti leikannut 18-vuotias tšetšeenimies sai surmansa poliisin luodeista pian tekonsa jälkeen. Opettajan raaka murha herätti valtavasti keskustelua Ranskassa ja kaikkialla maailmassa. Euroopan poliitikot tuomitsivat teon jyrkästi ja korostivat sananvapauden merkitystä.
Aivan kaikki ihmiset eivät kuitenkaan suhtaudu profeettansa kunniaa puolustaneen tšetšeenimiehen tekoon tuomitsevasti. Ranskassa musta räppäri Maka julkaisi musiikkivideon, jossa hän ylisti opettaja Samuel Patyn murhaa, kertoo nettilehti Breitbart. Räppäri joutui videonsa vuoksi poliisin puheille ja video on nyttemmin poistettu YouTubesta. Monet maahanmuuttajataustaiset nuoret ovat uhkailleet opettajiaan ja kritisoineet ranskalaista käsitystä sananvapaudesta.
Sankarin hautajaiset Tšetšeniassa
Aikoinaan alaikäisenä turvapaikanhakijana Ranskaan tullut tšetšeenimies kuoli poliisin luoteihin terroritekonsa jälkeen. Hänen ruumiinsa kuljetettiin Tšetšeniaan haudattavaksi perheen kotikylään. Shalazhin kylässä sunnuntaina pidettyihin hautajaisiin oli kokoontunut noin kahden sadan hengen joukko sukulaisia ja kylänmiehiä.
Ranskalaislehden mukaan hautajaiset aiheuttivat liikenneruuhkia jopa naapurikylissä, koska niin monet ihmiset olisivat halunneet osallistua niihin. Koronapandemian takia hautajaisiin osallistuvien määrää jouduttiin kuitenkin rajoittamaan. Poliisi pyrki myös estämään hautajaiskulkueen kuvaamisen. Venäläisen uutissivuston julkaisemalla videolla hautajaisvieraat huutavat rytmikkäästi Allahu akbar -huutoja.
В Урус-Мартановском районе Чечни с почестями похоронили Абдуллака Анзорова – юношу, который ранее убил во Франции учителя и отрезал ему голову. pic.twitter.com/4vjFVAZNLC
— baza (@bazabazon) December 6, 2020
Brittilehti Mirror kertoo, että yksi Shalazhin kylän kaduista uudelleennimettiin kuolleen terroristin mukaan. Uusi kadunnimi ei kuitenkaan ilmeisesti ole vielä virallinen. Hautajaissaattoon osallistuneilla ihmisillä oli kylttejä, joissa kuollutta jihadistia ylistettiin ”islamin leijonaksi”. ”Islamin leijona tulee tänään kotimaansa multaan”, sanottiin yhdessä hautajaisvieraiden kyltissä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Muhammad-pilakuvat Tšetšenia ääri-islamismi Samuel Paty muslimiterrorismi jihadismi Sananvapaus Ranska
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ranskan hallitus esitteli lakipaketin radikaalin islamismin torjuntaan
Viikon suosituimmat

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.

STEA-avustusten kriteerit etenevät – pohjatyön teki mies, jonka oma järjestö menetti avustuksensa ja ajautui konkurssiin
Kansliapäälliköiden työryhmä luovutti heinäkuun alussa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanille ehdotuksen STEA-avustusten uusista kriteereistä, jotka ohjaavat ensi vuoden avustuspäätöksiä. Ehdotuksen pohjana on Mika Pyykön vuonna 2025 laatima selvitys sote-järjestöjen avustuksista. Pyykkö toimi tuolloin myös Aivoliiton toiminnanjohtajana — järjestössä, joka muutama kuukausi selvityksen julkaisun jälkeen todettiin käyttäneen avustuksia väärin ja ajautui konkurssiin.

Kielitaitovaatimuksista luovuttiin aikoinaan maahanmuuttajien vuoksi – Opetushallitus raportoi nyt ongelmista
Ammatillisen koulutuksen kielitaitovaatimuksista luovuttiin vuonna 2017 maahanmuuttajien vuoksi. Lähes kymmenen vuotta myöhemmin Opetushallitus raportoi itse, millaisia ongelmia päätös on tuottanut.

Kansa otti lain omiin käsiin Etelä-Afrikassa – kaikki laittomasti maassa olevat halutaan ulos
Maahanmuuttokriittiset ryhmät kehottivat laittomasti maassa olevia siirtolaisia ottamaan jalat alleen ja poistumaan Etelä-Afrikasta heinäkuun alkuun mennessä. Köyhät käyvät nyt köyhien kimppuun ja mustat toisten mustien kimppuun. Tuhannet muista Afrikan maista lähtöisin olevat ihmiset ovatkin jo paenneet takaisin kotiseudulleen.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Britannia esti Sebastian Tynkkysen maahantulon – europarlamentaarikko paheksuu sananvapauden kaventamisesta
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo somekanavillaan, että hänen pääsynsä Britanniaan estettiin viime hetkillä. Hänen oli määrä puhua konservatiivien konferenssissa. Tynkkynen julkaisi keskiviikkona Instagramissa ja X:ssä videon, jossa hän kertoo saaneensa kaksi tuntia ennen lentoa tiedon maahantulon epäämisestä. Ilmoituksen mukaan ”hänen läsnäolonsa ei palvelisi yleistä etua".

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












