

LEHTIKUVA
Rikollisklaaneja tulee lisää ja niiden vaikutusvalta kasvaa – ”Pelko ja huoli luikertelevat ruotsalaiseen yhteiskuntaan”
Rinnakkaisyhteiskunnat voivat Ruotsissa hyvin ja muut eivät niinkään. Näin voisi tiivistää kaupunginhallituksen tuottaman raportin, jossa selvitetään Göteborgiin pesiytyneen klaanipohjaisen rikollisuuden tilaa. Klaaneja tulee lisää ja ne taistelevat jo nyt keskenään vaikutusvallasta, kertoo Expressen.
”Kaupungin viranhaltijat valittavat siitä, että sukulaisuuteen perustuvien rikollisverkostojen vaikutusvalta estää heitä aika ajoin suorittamasta työtehtäviään”.
Lainaus on Göteborgin johdon teettämästä raportista, jossa selvitetään kaupungissa vaikuttavia rikollisklaaneja ja niiden toimintatapoja. Selvityksestä käy ilmi, että tilanne erityisesti kaupungin koillisosissa on pahentunut ja klaanien aktiivisuus lisääntynyt viimeisen vuoden aikana.
– Mitä tulee perhepohjaisiin rikollisverkostoihin, kehitys ei välttämättä mene oikeaan suuntaan. Tuntuukin siltä, että pelko ja huoli luikertelevat ruotsalaiseen yhteiskuntaan ja jäävät pysyviksi. Hyvä että tilanne huomataan, se on iso osa ratkaisua, sanoo Göteborgin poliisipäällikkö Erik Nord.
Klaanit hallitsevat ongelmalähiöitä
Aiemmissa selvityksissä vuokrakiinteistöjen omistajatahot ovat kuvailleet, kuinka alueen klaanit ovat jopa karkottaneet ”hallitsemiltaan” asuinalueilta laillista liiketoimintaa harjoittavia yrityksiä. Erityisesti, jos yritykset eivät suostu rikollisen toiminnan välikappaleiksi.
Viidesosa haastatelluista vuokrataloyhtiöiden edustajista pitää perhe- ja sukuperustaisia verkostoja ”vähintäänkin ongelmallisina” läntisessä Ruotsissa.
Kirjailija Anna Ekström on selvityksessään kuvannut, kuinka kaupungin työntekijöistä ”tulee pakosta tai vapaaehtoisesti vaikenemalla rikollisten työkaluja”. Jo pelkkä asiakkaan sukunimi saattaa herättää pelkoa muuallakin kuin sosiaalitoimen ammattilaisten piirissä.
Tarkoitushakuista informaatiota somessa
Tilanteen paheneminen Göteborgin koillisosissa – johon kaupunginhallituksen raporttikin viittaa – johtuu ruotsalaisista sosiaalijärjestelmää vastaan suunnatusta disinformaatiokampanjasta.
Väärän ja tarkoitushakuisen informaation levittäminen oli arabiankielisissä somekanavissa erityisen vilkasta vuoden 2022 alussa.
Samaan aikaan osuivat rikollisklaanien aggressiivisten rekrytointikampanjoiden huippu sekä useat koillisten lähiöiden asukkaiden väliset yhteenotot.
Syyrialaiset vahvistavat asemiaan
Poliisi on havainnut Göteborgin ulkopuolella uusia klaanirakenteita, jotka pyrkivät ottamaan osansa rikollisesta markkinasta. Nämä suvut ovat pääosin lähtöisin Syyriasta, ja poliisi uskoo niiden vahvistavan asemaansa Etelä-Ruotsissa.
Poliisi pitää mahdollisena, että eri rikollisklaanit ajautuvat yhteenottoihin, kun uudet tulokkaat pyrkivät ottamaan osansa erityisesti huumekaupasta.
Toisaalta sellainenkin kuvio on mahdollinen, että syyrialaisverkostot aloittavat yhteistyön Göteborgin aluetta pitkään hallinneiden turkkilaislibanonilaisten klaanien kanssa
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- syyrialaiset klaanit turkkilaislibanonilaiset klaanit arabiankielinen some väärän tiedon levittäminen järjestäytynyt rikolllisuus rikollisten rekrytointi rikollisverkostot vuokrataloyhtiöt Vaikenemisen kulttuuri Erik Nord uhkailu hybridivaikuttaminen disinformaatio rikollisklaanit sosiaalitoimi Klaanit ongelmalähiöt Göteborg Ruotsi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Suomalaisten määrä vähenee Uudellamaalla – ”Väestönkasvu perustuu yksinomaan maahanmuutolle”

Poliisi Ruotsin mellakoista: ”En ole kokenut näin äärimmäistä väkivaltaa koko poliisiurani aikana”

Immonen: Suomella ei ole tulevaisuutta, jos maahanmuuton laatuun ja määrään ei puututa nopeasti tehokkailla toimilla

”Oh Yeah, mehän ollaan kuin Ruotsissa” – tapon yrityksestä syytetty gangstaräppäri kehuskelee poliisin tallenteella

Haitallisesta maahanmuutosta ollaan hiljaa – Purra: ”Kun väkivaltaa ihannoiva rap-artisti sai syytteen törkeästä lapsenraiskauksesta, media ei edes tohtinut kertoa henkilön nimeä tai taustaa”

Sisäinen raportti: Ruotsin poliisin uskottavuus joutui koetukselle, kun mellakoitsijat varastivat virkavallan varusteita
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

Rydman: Ylen faktantarkastus on luokatonta – tarkastaa eri asiaa mistä puhuttiin, asiantuntijana veronmaksajien rahoittamien järjestöjen päälobbari
Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri kritisoi kovin sanoin Ylen harjoittamaa "faktantarkastusta" koskien taannoista A-studion debattia hallituksen sote-säästöistä kehysriihessä. "Faktantarkastus" on jälleen kerran tyypillisen yleläistä, sillä tarkastelun kohteeksi on otettu jotain aivan muuta kuin kehysriihessä tehdyt päätökset ja asiantuntijaksi on napattu SOSTE ry:n pääsihteeri, jonka päivätyö on lobata järjestöille lisää veronmaksajien rahaa.

Aino-jäänmurtaja rakennetaan Suomessa – ministeri Ranne: ”Ilouutinen koko Suomelle!”
Väylävirasto kertoi tänään, että Suomen uusi jäänmurtaja rakennetaan Suomessa joko Rauman tai Helsingin telakalla. Suomen omista kahdeksasta jäänmurtajasta useampi on jo käyttöikänsä päässä, ja hallitus onkin liikenne- viestintäministeriön johdolla uudistamassa vanhenevaa jäänmurtolaivastoa sekä jäänmurron järjestämistapaa.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Turpeen energiakäytön jatko varmistui

Kun eliitti rikastuu enemmistön kustannuksella – yhteismaan ongelma selittää nykyaikaa
Massamaahanmuutto, tuulimyllypuistot ja Lapin turistiralli ovat kaikki ilmiöitä, joilla varakas vähemmistö lyö rahoiksi. Tavallisen veronmaksajan tehtäväksi jää seurausten sietäminen.














