

LEHTIKUVA
Ruotsissa ammuttu hengiltä jo enemmän ihmisiä kuin koko viime vuonna – nyt luodeista voi saada osumaa leikkipuistossakin
Ruotsissa on tähän mennessä tänä vuonna kuollut luoteihin 47 ihmistä. Se on enemmän kuin koko viime vuonna yhteensä. Rikollisten ottaessa yhteen yhä useammin myös täysin sivullisten uhrien määrä kasvaa.
Eskilstunan Årbyssä kello oli perjantaina kuusi illalla, ja lapset vanhempineen viettivät aikaa kaupungin kunnostamassa leikkipuistossa. Idylli rikkoutui laukauksiin, joita ammuttiin paikalla olleiden mukaan jopa toistakymmentä. Paikalle ryntäsi isä, joka oli kuullut tulituksen läheisessä asunnossaan.
– Kaikki huusivat ja juoksivat ympäriinsä. Näin samalla, että väkijoukko oli kerääntynyt jonkun mytyn ympärille ja juoksin sinne. Silloin näin poikani. Hän makasi huutavan äitinsä sylissä ja luulin ensin, että kauhein oli tapahtunut, isä kertoo Dagens Nyheterissä.
Turvallista paikkaa ei enää ole
Pikkupoika oli saanut luodista kimmokkeen vatsaan ja hänet kuljetettiin sairaalaan. Lapsi pääsi kotihoitoon vielä saman vuorokauden aikana. Luodeista sai osuman myös täysin sivullinen naishenkilö, joka hänkin selvisi hengissä.
– Kuinka voimme enää asua paikassa, jossa lapsi voi tulla ammutuksi leikkipuistossa? Turvallista paikkaa ei enää ole, haavoittuneen pojan isä siunailee.
Ampujat olivat saapuneet paikalla skoottereilla. Heidän varsinaisesta kohteestaan ei ole tietoa eikä poliisi ole tavoittanut rikollisia. Poliisin mukaan perjantain ampuminen on todennäköisesti jatkumoa kahdeksalle aikaisemmalle ammuskelulle rikollisjengien välisissä yhteenotoissa Årbyn lähiössä tänä vuonna.
Tilapäislait poikkeustoimet tarpeen
Eskilstunan kunnanhallituksen demaripuheenjohtaja Jimmy Janssonin kuppi meni viimeisimmästä ammuskelusta lopullisesti nurin. Facebookissa Jansson osoittaa sanansa Twitter-tiliensä norsunluutorneissa suruaan ja osanottoaan julistaville poliitikoille, myös oman puolueensa ministereille.
– Jonkun sortin poikkeuksellisia toimia ja tilapäislakeja tarvitaan tämän helvetin lopettamiseksi.
Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson vastaa huutoon ja ilmoittaa puolueensa järjestävän ylimääräisen vaalikokouksen Eskilstunassa alkavalla viikolla:
– Esittelen silloin vaalien jälkeiselle hallitukselle kohdistetut vaatimuksemme. Ne lopettavat väkivallan ja ampumiset, jotka kirjaimellisesti repivät maamme kappaleiksi.
Hengiltä ammuttuja jo enemmän kuin vuosi sitten
Vuonna 2021 Ruotsissa kuoli luoteihin Aftonbladetin mukaan 46 ihmistä. Vaikka elokuu ei ole edes lopussa, tänä vuonna hengiltä on ammuttu jo 47 ihmistä. Lukuja voi verrata vaikka vuoteen 2012, jolloin ampumisissa sai koko vuoden aikana surmansa 17 henkilöä.
Ampumisissa on usein kyse rikollisjengien välisestä huumereviirien hallinnasta ja koston kierteestä. Joskus ampumisen syy jää täysin vastausta vaille ja kyse voi olla hetken mielijohteesta tapahtuneesta tulituksesta.
Rikollisuus on Ruotsin valtiopäivävaalien tärkein teema. Vaalit pidetään 11. syyskuuta ja ruotsidemokraatit on mittausten mukaan noussut maan toiseksi suurimaksi puolueeksi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- poikkeustoimet Jimmy Jansson osanotto suru julistavat poliitikot norsunluutorni turvallista paikkaa ei enää ole syytön henkilö osuma kimmoke luoti äidit ja lapset leikkipuisto Årby vaaliteemat koston kierre huumereviirit valtiopäivävaalit 2022 tilapäislait sivullinen ampumiset Eskilstuna rikollisjengit ongelmalähiöt Jengirikollisuus Jimmie Åkesson Ruotsi Rikollisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Jimmie Åkesson: Pakolaisuuteen liittyvä maahanmuutto on painettava niin lähelle nollaa kuin mahdollista

Kuukausi Ruotsin vaaleihin, vaihtuuko valta aseellisen väkivallan huippumaassa? – Valtiotieteilijä: Kysymys rikollisuudesta ensimmäistä kertaa niin merkittävä, että puolueiden otettava siihen kantaa

Yksi kuoli ja yksi haavoittui vaikeasti ammuskelussa Pohjoismaiden suurimmassa kauppakeskuksessa – ampujaksi epäilty on 15-vuotias

Liberaali maahanmuuttopolitiikka kylvää tuhoa Pohjoismaissa – ”Ongelmat eivät poistu vaikenemalla”

Vanhemmat huolissaan koululaisten ADHD-testauksista ongelmalähiöissä – riskinä perheiden lähtö Ruotsista

Ruotsidemokraattien vaatimus vaalien loppusuoralla: 20 miljardia kruunua vuodessa kansalaisten turvallisuuteen

Ruotsissa asuu moderaattien mukaan 700 000 ulkomailla syntynyttä työikäistä, jotka eivät pysty elättämään itseään – huomattava osa heistä äänestää vasemmistoa

Köyhä Järnbrott on ruotsidemokraattien teräslinnake monikulttuurisessa Göteborgissa: ”Töitä tehdään ja muita autetaan, räyhääjät voivat painua takaisin kotimaahansa”

Berliinin poliisi salaa nuorten rikollisten maahanmuuttajataustan
Viikon suosituimmat

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Ministeri Wille Rydman tylytti vihreiden Sofia Virtaa kyselytunnilla: Peruspalvelut tärkeämpiä kuin politrukkien työllistäminen lobbarijärjestöissä
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta esitti eduskunnan kyselytunnilla tunteikkaan puheenvuoron veronmaksajan rahojen varassa toimivien kansalaisjärjestöjen puolesta. Virta jopa vaati sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmania pyytämään anteeksi aiempia puheitaan. Rydman kuitenkin heitti Virralle vastakysymyksenä, leikkaisiko vihreät mieluummin peruspalveluista kuin entisten politrukkien työllistämisestä erinäköisistä edunvalvonta- ja lobbausjärjestöistä.

Tuhannet muslimit rukoilivat Lontoon keskustassa – Farage: ”Britit eivät aio sietää tätä enää”
Tuhannet muslimit kokoontuivat ramadanin loppumisen kunniaksi pidettyyn yhteisrukoukseen Trafalgarin aukiolle Lontoon keskustassa. Yhä useampi brittipoliitikko uskaltaa sanoa, että julkisella paikalla pidetyissä joukkorukouksissa ei ole kyse uskonnon harjoittamisesta vaan joukkovoiman näyttämisestä. Vasemmistolainen pääministeri Keir Starmer kiiruhti heti puolustamaan muslimeja. Lontoon muslimipormestari Sadiq Khan puolestaan oli itsekin mukana torilla rukoilemassa.

SDP:n entinen puoluesihteeri jakaa tunnustusta Purralle: ”Kovat ajat tuottavat joskus hyviä valtiovarainministereitä”
Huhtikuun kehysriihi ja valtiontalouden ajan myötä vaatimat oikaisutoimet puhuttavat päättäjiä ja kansaa. Valtionvarainministeri Riikka Purran tinkimätön ja maan kokonaisetua painottava linja kerää nyt tunnustusta yli puoluerajojen.

Suomen Akatemia heitti tieteelliset perustelut roskiin ja torppasi rahoituksen wokeperustein – maahanmuuttajanuorten tutkiminen voisi olla ”stigmatisoivaa”
Suomen Akatemia epäsi maahanmuuttoon liittyvän tutkimusrahoituksen kyseenalaisin perustein. Torppaamisen syy ei ollut tieteellinen vaan taas kerran pikemminkin ideologinen: tutkimuksen pelättiin leimaavan maahanmuuttajataustaisia nuoria.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Antikainen: Tanskan malli Suomeen – rikolliset ulkomaalaiset automaattisesti ulos
Tanskan hallitus on päättänyt kiristää lainsäädäntöään siten, että vakavista rikoksista vähintään vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomitut ulkomaalaiset määrätään automaattisesti karkotettaviksi riippumatta siitä, kuinka kauan he ovat asuneet maassa.

Ensimmäiset Helsingin perussuomalaiset eduskuntavaaliehdokkaat julki – ehdolla kaksi ministeriä
Molemmat perussuomalaisten helsinkiläiset ministerit Wille Rydman ja Mari Rantanen ovat ehdolla ensi kevään eduskuntavaaleissa.

Sheikki Laakso: Kokoomuksen Laiho on väärässä dieselverosta – totuus on toinen
Kokoomuksen kansanedustaja Mia Laiho on esittänyt mielipiteitään dieselveron perusteista, jotka ovat perussuomalaisten kansanedustaja Sheikki Laakson mukaan kaukana todellisuudesta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää













