
Soini: Maanantaina on tärkeä päivä
Puheenjohtaja Timo Soini ja työmies Matti Putkonen muistuttivat Työmiehen tuumaustunnilla perussuomalaisten monista saavutuksista. Listauksen aloitti Putkonen. Hän sanoi, ettei yksi puolue voi korjata kaikkea heti puolessa vuodessa, mitä oppositio heiltä vaatii.
– Pitää myös vaatia, kuka tilasi ja mitä: hallituksen pakkolait tilasi kaksi ässää, ei kolme, Putkonen painotti.
SAK:n tervetulleessa esityksessä kilpailukyvyn palauttamiseksi löytyy myös tuttuja esimerkkejä.
– Toivottavasti viikonloppuna löytyy yhteinen ratkaisumalli, esimerkiksi tältä pohjalta: Soini esitti 28.3.2013 EMU-puskureiden käyttöä ratkaisemaan silloista työmarkkinoiden pattitilannetta. SAK ja SDP tyrmäsivät Soinin esityksen kovin sanankääntein. Mitäpä jos olisi silloin toteutettu Soinin tupo-malli ja laskettu tätä kautta Suomen työvoimakustannuksia? Putkonen kysyi.
”Toivottavasti etujärjestöt
tuovat listansa”
Putkonen muistutti myös, kuinka perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsaloa moitittiin lehdistössä, kun hän sanoi vain viidesosan turvapaikanhakijoista pakenevan todellista hätää.
– Tanskalaisen tutkimuksen mukaan 87 prosenttia heistä etsii parempaa elintasoa, ei turvaa.
Soini jatkoi työmarkkinasovun tärkeydestä.
– Maanantaina on tärkeä päivä, toivottavasti SAK ja muut etujärjestöt tuovat yhteisen listan kello 16 mennessä, tai hallitus tulee peliin omalla paketillaan. Kyse on johtajuudesta, Soini painotti.
Ulkomaisen työvoiman
tarveharkinta säilyy
Hallituksen linjauksissa oli Soinin mielestä tärkeää, että toimeentulotukimenot siirtyivät Kelalle. Se vaikuttaa mm. niin, että yhä useampi ihminen saa tietoa siitä, mihin hän on oikeutettu – ja häntä autetaan.
– Omaishoidon tuki parani, se saatiin hallitusohjelmaan ja se meni läpi. Solidaarisuusvero nousee, pääomavero nousee ja ökyveneet ja vesiskootterit pannaan verolle. Tuulivoiman tuki laskee. Paskalakiin saatiin merkittävät huojennukset, Soini listasi perussuomalaisten saavutuksia.
– Kuntien viiden vuoden irtisanomissuoja poistettiin: me sanoimme koko ajan, että se on järjetöntä. Myös ulkomaisen työvoiman tarveharkinta säilyy. Se on sovitusti hallitusohjelmassa, vaikka kokoomus ja keskusta olisivat poistaneet sen, Soini muistutti.
Jalonen ja Niinistö
paljon vartijoina
Tierahoihin tuli 600 miljoonaa, että ”puu saadaan tehtaalle”.
– Siinä on Ari Jalonen (ps.) paljon vartijana liikennevaliokunnan puheenjohtajana. Jussi Niinistö korottaa puolustusministerinä puolustusmäärärahoja, Soini kehui.
Myös perheille saatiin päätösvalta lastenhoidossa, kun vihreät ja punaiset puolueet halusivat vallan valtiolle.
– Meidän mielestämme se kuuluu perheiden päätettäväksi, Soini linjasi.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Turunen: Lasketaan, riittävätkö SAK:n esitykset

Elomaa: ”.. ensi askel kohti ruotsin kielen täyttä vapaaehtoisuutta”

”Oppositio odottaa, että hallitus korjaa puolessa vuodessa kaikkien edellisten hallitusten virheet”
Viikon suosituimmat

Mohammed teki tiliä kaupungin tuetulla vuokrakämpällä – tulot jopa 2 000 euroa kuukaudessa
Tuetun asumisen käyttäminen yksittäisen henkilön tulonhankintaan on kiellettyä ja törkeätä sekä asunnon todellista tarvitsijaa, että veronmaksajaa kohtaan. Nyt esille tulleet mahdolliset väärinkäytökset saattavat olla vain jäävuoren huippu. Ruotsissa tukipetokset ja hyvinvointiyhteiskunnan lypsäminen ovat jo järjestäytyneen rikollisuuden ydintä ja miljardibisnes.

Maahanmuuttajien haaliminen työvoimapulaan johti 300 suomalaisen potkuihin – Lehtinen: ”Pakko kysyä, mikä järki tällaisessa toiminnassa on?”
Attendo irtisanoi 300 suomalaista hoitajaa haalittuaan työvoimaa ulkomailta. - Suomessa on koko ajan pyritty ratkaisemaan ongelmia lisäämällä maahanmuuttoa. Tulos näkyy nyt karulla tapaa niin suomalaisten työntekijöiden kuin hoidettavien arjessa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen.

SDP:n Tuppuraisen mielestä massasiirtolaisuus kehitysmaista on eurooppalaisten arvojen mukaista – Purra: ”Ei pysty käsittämään tuota sokeuden ja naiiviuden määrää”
Demarien Tytti Tuppuraisen tunteikas avautuminen maahanmuutosta ja ilmastotoimista liittyy Yhdysvaltain ulkoministerin Marco Rubion tuoreeseen puheeseen, jonka Tuppurainen tulkitsee eurooppalaisten arvojen vastaiseksi. Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra antaa kritiikkiä demarien linjalle. Järki-ihminen ei voi kannattaa SDP:n maahanmuuttopolitiikkaa, Purra kirjoittaa.

Kolumni: Demarit edustavat maahanmuuttokannoillaan Euroopan vähemmistöä
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppuraisen väite siitä, että vapaan maahanmuuton salliminen olisi eurooppalainen arvo, ei edusta eurooppalaista todellisuutta, eikä myös Euroopan nykyistä mielipideilmapiiriä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän EU- ja ulkopolitiikan asiantuntija Mikael Lith.

Antikainen: SDP kutsuu maailman jälleen kylään – maahanmuuton rajoittaminen ei demareille käy
SDP on valmis täyttämään Suomen massamaahanmuutolla. - Demareiden arvopohja on selvä. Suomalaiset se laittaa maksamaan ja ulkopuolelta se kutsuu lisää väkeä tänne loikoilemaan ja äänestämään demarit itsensä valtaan, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Sääntöjen rajoja venytetään Helsingissä: Voiko uskonto oikeuttaa uima-asun käyttöön julkisessa saunassa?
Helsingin uimahalleissa on viime aikoina havaittu tapauksia, joissa sinivalkoista, niin sanottua käyttöoikeusranneketta on käytetty uima-asun pitämiseen pesutiloissa ja saunassa uskonnollisin perustein – vaikka Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton ohjeistus rajaa rannekkeen myöntämisen niille henkilöille, joilla on terveydellisistä syistä tarve peittää kehoa uimahallissa.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Antikainen: Naisille oma taksi – suora seuraus haittamaahanmuutosta
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan pelkästään naisille suunnatun taksipalvelun perustaminen on vakava hälytysmerkki. Kun kuljettajien seksuaalirikokset ovat taannoisen taksiuudistuksen jälkeen moninkertaistuneet ja tekijöissä korostuvat ulkomaalaistaustaiset miehet, on uskallettava tunnustaa, mistä ilmiössä on kyse.

Kolumni: Hyvinvointi lähti lapasesta eikä palaa entiselleen
Hyvinvointivaltiollamme ei ole edellytyksiä jatkaa entisellään. Suomi käyttää eniten rahaa Euroopassa ns. hyvinvointiin, muutkin menot ovat kasvussa ja talouskasvu on Venäjän kainalossa surkeaa. On karsittava valtion menoja ja purettava etuoikeuksia, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Tule freelance-toimittajaksi Suomen Uutisiin

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää













