

LEHTIKUVA
Strandman: Sähköyhtiöiden ylisuuret voitot tulisi palauttaa kuluttajille
Eduskunnassa käsiteltiin kansalaisaloitetta sähkön hinnan kohtuullistamiseksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman muistuttaa, että vieläkin on paljon talouksia, jotka maksavat viime talven sähkölaskuja.
Sähkö on meille jokaiselle välttämätön jokapäiväisessä elämässä. Vientiteollisuus, tuotantolaitokset, koko palvelutuotanto ja asuminen sekä yhä enemmän myös liikkuminen pohjautuu sähköön. Turvallisuutta valvotaan ja pidetään yllä sähköisellä tekniikalla, Jaana Strandman listaa.
– Kansalaisaloitte on hyvä, vaatimus sähkönhinnan kuriin saattamisesta on kansalaisten näkökulmasta perusteltua. Viime talvi osoitti, että sähkönhinta voi moninkertaistua ja ylittää kaikki ennakkoarviot. Monet kotitaloudet ja yritykset joutuivat ahdinkoon kohtuuttomiksi nousseiden hintojen takia. Vieläkin on paljon talouksia, jotka maksavat viime talven sähkölaskuja.
– Sähköyhtiöt vastaavasti keräsivät poikkeuksellisen suuria voittoja korkeiden hintojen takia. Valtio ja kunnatkin saivat omansa hintojen noususta aiheutuneiden arvonlisäveron ja muiden verojen muodossa, Strandman muistuttaa.
Markkinamalli ei riittävän hyvä
Pörssisähkön ja futuurien hinnat pohjautuvat eurooppalaiseen yhteishinnoitteluun, joka pohjautuu maakaasun markkinahintaan. Viime talvena erityisesti Saksa ja Keski-Eurooppa oli sitoutunut Venäjän maakaasutoimituksiin ja Venäjän manipulointiin energiatoimitusten osalta. Yhteishinnoittelu vaikutti välittömästi myös Suomessa hintoihin.
– Suomi on onneksi pystynyt nostamaan omaa energiantuotantoa, tuuli- ja aurinkoenergian rakentamista on lisätty ja vihdoin saatiin Olkiluoto 3 ydinvoimala käyttöön, Strandman sanoo.
– Eurooppalainen sähkömarkkinamalli toimii normaalioloissa hyvin. Poikkeusolosuhteissa markkinamalli ei ole riittävän hyvä. Osoituksena oli viime syksyn poikkeusolosuhteet ja Ukrainan sota. Venäjä pystyi vaikuttamalla sähköntuotantoon käytetyn maakaasun hintaan ja määrään, jotka nosti jyrkästi sähkön hintaa. Normaaleja hintapiikkejä muodostuu tuotannon ja kulutuksen muutoksista, mutta niiden kesto on usein lyhytaikainen.
Pörssisähkö vaatii seuraamista
Strandmanin mukaan tasapainoisesti puhtaan sähköntuotannon lisäys ja energiajärjestelmän kehittäminen parantavat Suomen energiaomavaraisuutta ja laskevat sähkön kuluttajahintaa.
– Tavoitteena on, että suurin osa lisääntyvästä sähköstä käytetään Suomessa. Suomen energian riittävyyttä helpottaa Olkiluoto 3 ydinvoimalan käynnistys. Huoltovarmuus pitää turvata puupolttoaineiden ja turpeen riittävillä varastoilla sekä kehittämällä energian varastointia
– Pörssisähkö on hinnaltaan realistinen, mutta vaatii käyttäjältä jatkuvaa hinnan seuraamista ja kulutuksen säätelyä. Älykkäällä nykytekniikalla säätely on mahdollista tietoverkkojen tai taivaskanavien välityksellä, niillä kulutusta voidaan ohjata halvempiin tunteihin, Strandman toteaa.
Oma tuotanto takaa hintavakauden
Hallitusohjelmassa velvoitetaan sähköverkonhaltija asentamaan edellä mainittu tekniikka etäohjauksella sähkölämmitteisiin kiinteistöihin ja kuluttajien käyttöön.
– Ylisuuret voitot, joita on kerätty kuluttajahinnoista tulisi verotuksen kautta tai asiakashyvityksinä palauttaa asiakkaille. Tärkeintä kuitenkin on, että sähköä on riittävästi markkinoilla ja oma tuotanto kasvaa 100 prosenttiin tarpeesta, se takaa hintojen vakauden, Strandman sanoo.
Lisäksi hallitusohjelmassa vahvistetaan Kilpailu- ja kuluttajaviraston toimivaltaa muutoksenhaussa Energiaviraston valvontamallia koskevassa päätöksessä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Jaana Strandman sähkömarkkinamalli sähkölaskut liikevoitto pörssisähkö omavaraisuus sähköyhtiöt energiantuotanto kuluttajat sähkön hinta Yritykset Kunnat Huoltovarmuus kansalaisaloite
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset vaatii säätövoimaa tuulivoimatuottajien maksettavaksi – sähköntuotanto ei voi olla riippuvainen siitä, tuuleeko vai ei

Sinivalkoinen siirtymä alentaa sähkön hintaa ja turvaa huoltovarmuuden kotimaassa

Yle: Suomalaisten taskuista jopa 5 miljardia euroa ylimääräistä energiayhtiöille – perussuomalaiset vaatii laajoja toimia sähkön hinnan alentamiseksi

Purra: Suomen ajettava sähkönmarkkinoiden hinnanmuodostuksen uusimista ennen kuin on taas myöhäistä – ”Yhtiöt ovat tehneet valtavaa voittoa suomalaisten elintason kustannuksella”

Garedew: Kohtuuhintaisen sähkön tulisi olla kansalaisoikeus

Ronkainen: Suomessa huolehdittava sähkön riittävyydestä ja hintojen kohtuullisuudesta

Myös henkiseen kriisinkestävyyteen ja huoltovarmuuteen on kiinnitettävä huomiota – henkinen kriisinsietokyky ei välttämättä ole samalla tasolla aineellisten varojen kanssa

Pörssisähkön tuotantokatkoset askarruttavat: Energian hankintatavat vaativat puntarointia
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.
















