

KUVAKAAPPAUS/YOUTUBE
Suomen toiseksi suurimpana puolueena asemansa vakiinnuttanut perussuomalaiset etenee myötätuulessa kohti kuntavaaleja – Grönroos: On erittäin tärkeää ottaa ensi keväänä kunnat takaisin suomalaisille
Tällä viikolla on saatu useita rohkaisevia uutisia perussuomalaisen kansanliikkeen kannalta. Uusin Ylen gallup osoittaa, että perussuomalaiset on vahvistanut jo ennestäänkin vankkaa asemaansa Suomen toiseksi suurimpana puolueena. Kasvavasta kannatuksesta kertoo sekin, että kaikista puolueista perussuomalaisilla on jo nyt eniten ehdokkaita kevään kuntavaaleihin.
Perussuomalaisten puoluesihteeri Simo Grönroos toteaa, että hyvät gallup-luvut eivät ole ihme.
– Perussuomalaiset on ainoa todellinen vaihtoehto nykypolitiikalle. Demarien johto gallupeissa perustuu tällä hetkellä vain siihen, että koronan tuoma epävarmuus ruokkii pääministeripuolueen asemaa. Keskustan puheenjohtajavaihdos ei sekään näytä vaikuttaneen puolueen kannatukseen. Punavihreän hallituksen juoksupojaksi lähtenyt keskusta ei tule parantamaan kannatustaan.
Hallitukselta haittamahanmuuttoa, viherveroja ja EU-tukipaketteja
Kokoomus on syksyn ajan yrittänyt esittää oppositiossa vaihtoehtoa nykyiselle meiningille, mutta kuten gallupit ovat osoittaneet, ei tämäkään pajunköyden syöttäminen vakuuta kansaa.
– Punavihreä hallitus tarjoaa suomalaisille haittamahanmuuttoa, viherveroja ja EU-tukipaketteja. Jos kokoomus olisi hallituksessa, niin miten tilanne olisi erilainen, Grönnroos kysyy ja vastaa itse:
– Kokoomus ajaa samaa haittamaahanmuuttoa, samoja viherveroja ja samoja EU-tukipaketteja, joten kokoomus ei ole todellinen oppositiopuolue, se vain leikkii sitä.
Perussuomalaisilla eniten ehdokkaita
Tällä viikolla uutisissa myös kerrottiin puolueiden kuntavaaliehdokkaiden hankinnasta. Grönroos sanoo, että perussuomalaisten kannatuksen vahvistuminen onkin nähtävissä myös ryntäyksenä perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi.
– Rohkaiseva tieto on, että kaikista puolueista perussuomalaisilla on jo nyt eniten ehdokkaita, eli noin 2300 kappaletta. Kokonaistavoitavoitteena on kerätä 6000-6500 ehdokasta. Esitänkin suuret kiitokset kenttäväelle siitä, että koronatilanteesta huolimatta olemme jo nyt saaneet mukaan näin paljon ehdokkaita.
Grönroos korostaa, että on erittäin tärkeää ottaa ensi kevään kuntavaaleissa kunnat takaisin suomalaisille.
– Sen jälkeen menemme ryminällä kohti seuraavia eduskuntavaaleja, voitamme ne vaalit ja teemme Jussi Halla-ahosta pääministerin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- EU-tukipaketit viherverot ehdokkaat äänestäjät haittamaahanmuutto Kuntavaalit kannatus perussuomalaiset Simo Grönroos hallitus Jussi Halla-aho eduskuntavaalit gallup
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ministerit Andersson, Marin ja Ohisalo tahtovat kunnille uusia tehtäviä ja kuntalaisille verorasitusta – Halla-aho keskittyisi olennaiseen: ”Kuntien ylimääräisiä tehtäviä pitäisi pikemminkin karsia”

Puoluesihteeri Grönroos: Koronakriisi ei hiljentänyt vaatimuksia halpatyövoiman maahantulon lisäämisestä – ”Tarvitsemme kuntapäättäjiä, jotka asettavat etusijalle suomalaisen työn ja yrittämisen”

Uudenmaan kunnat tyrmäävät ruuhkamaksut – Purra: Kyseessä olisi jälleen uusi vero

Perussuomalaisten puoluesihteeri: Keskusta roikkuu hallituksessa soten vuoksi – perussuomalaisten kuntavaalivoitto veisi pohjan kalliilta hallintohimmeliltä

Meri: Kuntien talous sakkaa – missä viipyvät hallituksen työllisyystoimet?

Rahaa tulee, sanoo hallitus – Purra: Kuntapaketit auttavat hallituspuolueita kuntavaaleissa

Perussuomalaiset nousi Ylen kannatusmittauksessa ykköseksi
Viikon suosituimmat

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Kappalainen kritisoi kirkon toimintaa: ”Kirkon pitäisi olla poliittisesti neutraali”
Antti Kruus on tullut tunnetuksi värikkäistä mielipiteistään. Hän sanoo, että kirkon kannat muistuttavat liikaa vasemmistolaista ajattelua, vaikka suuri osa seurakuntalaisista edustaa oikeistoa.

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa
Helsingin Kaivopuistossa tapahtui vakava väkivallanteko elokuussa 2025 koulujen alkamiseen liittyvän nuorten juhlinnan yhteydessä. Joukkopahoinpitelyn kohteeksi päätynyttä 15-vuotiasta epäilty puukotti vatsaan vielä sen jälkeen, kun vartija oli puuttunut tilanteeseen. Käräjäoikeus tuomitsi puukottajan toukokuussa 2026 myös törkeästä huumausainerikoksesta osana laajaa rikoskokonaisuutta, jolla oli poliisin mukaan yhteyksiä kansainväliseen Foxtrot-rikollisverkostoon.

Lääkäriliiton Pride-yhteistyö närästää erikoislääkäriä: ”Yhdenvertaisuus ei edellytä Pride-kumppanuutta”
Silmätautien erikoislääkäri Riku Koivusalo arvostelee Lääkäriliiton Pride-yhteistyötä Lääkärilehdessä julkaistussa mielipidekirjoituksessaan. Hänen mukaansa yhdenvertaisuuden edistäminen ei edellytä sitoutumista Pride-liikkeeseen, jonka tavoitteet ulottuvat hänen mielestään lääketieteen perustehtävän ulkopuolelle. Koivusalo ehdottaa yhteistyön lopettamista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














