

Saksalaisia kunnioittamassa viime viikolla veitsihyökkäyksessä surmansa saaneen poliisin muistoa. / LEHTIKUVA
Taas veitsihyökkäys Mannheimissa – nyt uhrina AfD:n paikallispoliitikko
Mannheimissa on tapahtunut jo toinen poliittinen veitsihyökkäys alle viikon sisällä. Tällä kertaa puukotuksen uhriksi joutui kovassa nousussa olevan AfD-puolueen 62-vuotias paikallispoliitikko. Hyökkääjien epäillään olevan äärivasemmistolaisia aktivisteja.
Mannheimissa Saksassa on tapahtunut jo toinen poliittinen veitsihyökkäys viikon sisällä. Viime perjantaina muslimimies hyökkäsi poliittista islamia vastustaneeseen puhetilaisuuteen yrittäen tappaa pääpuhujan, mutta päätyi surmaamaan tilanteeseen tulleen poliisin. Veitsimies oli tullut Saksaan Afganistanista alaikäisenä turvapaikanhakijana vuonna 2013.
Myöhään tiistai-iltana Vaihtoehto Saksalle (AfD) -puolueen 62-vuotias paikallispoliitikko joutui veitsihyökkäyksen kohteeksi, kertoo Bild-lehti. Heinrich Koch näki kolmen hengen ryhmän tuhoamassa AfD:n vaalijulisteita, joten hän puuttui tilanteeseen.
Hyökkäsivät vanhan miehen kimppuun
Vaalijulisteita repinyt kolmikko hyökkäsi 62-vuotiaan miehen kimppuun porukalla. Kochia viillettiin korvaan ja vatsaan mattoveitsellä.
Koch joutui sairaalaan tikattavaksi ja on yhä sairaalahoidossa. Yksi hyökkääjistä saatiin kiinni samana iltana. AfD:n paikallisosaston tiedottajan mukaan hyökkääjät olivat äärivasemmistolaisia aktivisteja.
Koch kuvasi itse tilanteesta videon, jonka Bild-lehden toimittaja on nähnyt. Videolla hän juoksee kolmen nuorukaisen perässä. Yhdellä nuorista on useita AfD:n revittyjä vaalijulisteita kainalossaan ja mattoveitsi kädessään. Käsikähmän aikana hän viiltää Kochia mattoveitsellä.
Mannheimin poliisilaitos on vahvistanut, että poliisilla oli tiistai-iltana puukotukseen liittyvä tehtävä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- äärivasemmistolainen väkivalta Heinrich Koch Mannheim Vaihtoehto Saksalle Poliittinen väkivalta Äärivasemmisto AfD Saksa
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Epäilty terrori-isku Saksassa: Veitsimies hyökkäsi islamisaatiota vastustavaan puhetilaisuuteen

Massasiirtolaisuus on noussut eurooppalaisten nuorten suurimmaksi peloksi ilmaston ja ympäristön sijasta

Vihervasemmistolta lisää löperöä maahanmuuttopuhetta puoluejohtajien EU-tentissä – perussuomalaisten Purra tyrmää: ”Siirtolaispaine Eurooppaan voidaan ratkaista vain torjumalla se”

Oikeisto- ja vasemmistoradikaalit sekä islamistit tekivät Saksassa viime vuonna ennätysmäärän rikoksia

Puolalainen sotilas kuoli laitonta rajanylitystä yrittäneen puukottamana – ulkoministeri: ”kyse on Venäjän johtamasta hybridioperaatiosta”

Mannheimin verinen veitsi-isku oli Saksassa yksi monista – poliitikot vaativat islamistien karkottamista ja rajua muutosta siirtolais- ja maahantulopolitiikkaan

Taas hyökkäys Saksassa: Afgaani puukotti ukrainalaisnaista – Taleban lupaa ottaa karkotettavat vastaan

Saksassa lisää puukotuksia – Suomen media ei kerro epäiltyjen taustoja
Viikon suosituimmat

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Kolumni: Seta on totalitaarinen järjestö
Jääkiekkoilija Veli-Matti Savinainen kieltäytyi pukemasta Pride-paitaa TPS:n pelissä, koska ei halua julkisesti tukea Pride-ideologiaa. Turun Setan paikallisjohto ilmoitti, että Savinaisen ei olisi pitänyt edes pelata, kun hän ei suostunut käyttämään Pride-paitaa. Samalla Seta julkaisussaan valitti sitä, että Suomen syrjintälainsäädäntö estää tällaisen sivuuttamisen. Ajatus on pysäyttävä. Ihminen pitäisi sulkea ulos työtehtävästään siksi, että hän ei suostu julkisesti osoittamaan ideologista uskollisuutta Pridelle, kirjoittaa Perussuomalaisen Nuorison 1. varapuheenjohtaja Jyri Tallgren.

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan
Vihreiden puheenjohtajalle Sofia Virralle tuli tänään lähtö TPS:n hallituksesta. Taustalla on Virran eilinen yritys hiillostaa epäsuorasti TPS:n hyökkääjää Veli-Matti Savinaista, joka kieltäytyi käyttämästä Pride-paitaa kiekkokaukalossa. Sofia Virran painostusyritys johti kuitenkin siihen, että TPS ensin julkaisi eilen illalla julkisen anteeksipyynnön Savinaiselle. Tänään aamupäivällä TPS tiedotti, että Sofia Virta ei enää jatka TPS:n hallituksessa.

Turun Seta väläyttää lakimuutosta vastatoimena jääkiekkoilijalle, joka kieltäytyi pelaamasta Pride-väreissä
Pride-teemapelipaidasta henkilökohtaisen vakaumuksensa vuoksi kieltäytyneen jääkiekkoilija Veli-Matti Savinaisen tapaus on ollut viikonlopun keskustelunaihe. Savinaisen Pride-nihkeys poiki saman tien voimakkaan reaktion Setalta, cancelointiyrityksen ja jopa vihjailua lakimuutoksista. Vihreän puolueen puheenjohtajalla Sofia Virralla näyttäisi myös olevan oma roolinsa tapahtumien taustalla.

Lähihoitaja Mira: SDP:n ajatus vain yhdestä suomalaisesta hoitajasta hoivaosastolla on täysin järjetön
Lähihoitajana vajaat 10 vuotta toiminut Mira tyrmää SDP:n kansanedustaja Nasima Razmyarin ehdotuksen siitä, että hoivatyöpaikoilla riittäisi yksi suomalainen hoitaja ja muut voisivat olla ulkomaalaisia. Työssään ympärivuorokautisen tehostetun palvelun asumisyksiköissä Mira on nähnyt lukuisia vaaratilanteita johtuen ulkomaalaisten hoitajien puutteellisesta kielitaidosta.

Bergbom TPS:n kohuottelusta: ”Seta ja Sofia Virta, jättäkää Veli-Matti Savinainen rauhaan”
TPS:n SM-liigaottelussa syntyi viikonloppuna kohu, kun kokenut hyökkääjä Veli-Matti Savinainen kieltäytyi pelaamasta Pride-teemapelipaidassa. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom muistuttaa, että työntekijällä on Suomessa oikeus kieltäytyä poliittisesta tai ideologisesta toiminnasta työpaikallaan.

Rostila pöyristyi vaatimuksista syrjiä kultaleijonaa: Yrittääkö Seta tehdä toisinajattelijoista lainsuojattomia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila tyrmää Turun seudun Setan kommentin Veli-Matti Savinaisen pelipaitakohusta.

Ex-valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes: Maahanmuuttajilla liian helppo tie Kelan eläkkeille
Työeläkevakuuttajien etujärjestön Telan väistyvä toimitusjohtaja, valtiovarainministerinäkin toiminut Suvi-Anne Siimes moittii Helsingin Sanomien haastattelussa että maahanmuuttajat pääsevät liian helposti Kelan eläkejärjestelmän piiriin. Hän näkee tämän ongelmana, joka rasittaa Suomen sosiaaliturvajärjestelmää ja uhkaa sen kestävyyttä pitkällä aikavälillä.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Koposelta aloite eduskunnassa: Kansaneläke ja takuueläke poistettava maahanmuuttajilta
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa esitetään kansaneläkkeen ja takuueläkkeen poistamista maahanmuuttajilta.















