Katalonian itsenäisyysliikkeen johtohenkilöiden pitkät vankeustuomiot sotkevat Espanjan politiikkaa. Uuden hallituksen muodostaminen on vaikeaa marraskuun uusien vaalien jälkeenkin. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Katalonian itsenäisyysliikkeen johtohenkilöiden pitkät vankeustuomiot sotkevat Espanjan politiikkaa. Uuden hallituksen muodostaminen on vaikeaa marraskuun uusien vaalien jälkeenkin. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Euroopan parlamentin jäsen Laura Huhtasaari on jättänyt kirjallisen kysymyksen Euroopan komissiolle liittyen Espanjan oikeusvaltiotilanteeseen. Huhtasaari tiedustelee komission valmiutta tutkia, onko Espanja rikkonut EU:n oikeusvaltioperiaatteita langettamalla kohtuuttoman ankarat vankeustuomiot Katalonian itsenäisyyskansanäänestyksestä vastuussa olleille henkilöille. Lue lisää >
Espanjan kansallismielisen VOX-puolueen kannatus on noussut kohisten kevään myötä. Viimeisimpien mielipidetiedustelujen mukaan puolue olisi El Pais -lehden mukaan saamassa 12 prosenttia äänistä ja jopa 37 edustajaa Espanjan 350 jäseniseen parlamenttiin. Myös Reuters analysoi VOXin nousevaa kannatusta. Espanjassa pidetään ennenaikaiset parlamenttivaalit 28. huhtikuuta. Lue lisää >
Yle Areena
Tuleeko EU-vaaleista populistien kevät? Kysymyksiä pohtivat Ylen A-Talkiin kokoontuneet Jussi Halla-aho, Aura Salla, Miapetra Kumpula-Natri ja Sampo Terho. Lue lisää >
Eurooppaan suuntautuvan maahanmuuton ykköskohde ei ole enää Italia, vaan Espanja. YK:n pakolaisjärjestön laskelmien mukaan Espanjaan on saapunut yli 60 000 turvapaikanhakijaa vuonna 2018. Suurin osa heistä on kulkenut Marokon kautta. Espanja haluaa Marokon kanssa päästä sopimukseen maahanmuuton saamiseksi kontrolliin. Espanja haluaa tähän EU:n tukea. Lue lisää >
KOLUMNI Eläinten joulu on hyvin erilainen riippuen siitä, mihin maapallon kolkkaan ne ovat sattuneet syntymään. Erot eläinten kohtelussa EU-maidenkin välillä ovat ällistyttävän suuret. Lue lisää >
Katalonian presidentti Quim Torra kertoi, että katalonialaispuolueen tuki Espanjan parlamentille on katkolla. Hän sanoi, ettei kärsivällisyyttä riitä loputtomiin. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Italian hallitus on taas kieltäytynyt vastaanottamasta SOS Méditerranéen ja Lääkärit ilman rajoja -vapaaehtoisjärjestöjen kipparoimaa Aquarius-alusta. Aluksella on 141 henkilöä, jotka on poimittu aluksen kyytiin lähellä Libyan rannikkoa. Uutistoimisto Reuters kirjoittaa, että monet vapaaehtoisjärjestöt ovat lakanneet seilaamasta Välimerellä Italian uuden hallituksen politiikan vuoksi. Lue lisää >
EL PAIS, KUVAKAAPPAUS
YK:n tilastojen mukaan Espanja on nyt ensi kertaa Italiaa tai Kreikkaa suositumpi kohdemaa Afrikan puolelta tuleville laittomille siirtolaisille. Maahan on tullut noin 24 tuhatta siirtolaista tämän vuoden aikana. Konservatiivisen Kansanpuolueen tuore johtaja Pablo Casado linjasi puolueensa suhtautuvan tiukemmin laittomaan maahanmuuttoon. Lue lisää >
EU:n rajavartiosto Frontexin johtaja Fabrice Leggeri kertoi saksalaislehti Welt am Sonntagille maahanmuuton Afrikasta Eurooppaan kasvaneen Espanjassa. Afrikasta Espanjaan tehtiin kesäkuussa noin 6 000 epätavallista rajaylitystä. Puolet rajanylittäjistä oli marokkolaisia ja puolet Länsi-Afrikasta. Lue lisää >
Espanjan hallitus kaatui ja pääministeri Mariano Rajoy joutuu jättämään tehtävänsä. Rajoyn tilalle uudeksi pääministeriksi tulee sosialistisen työväenpuolueen Pedro Sánchez. Lue lisää >
Katalonian uusi aluejohtaja on Quim Torra. Hän on hyvin kansallismielinen ja separatistinen toimittaja ja kirjailija. Kataloniassa on yritetty tuloksetta saada uutta aluejohtajaa Espanjan pääministeri Mariano Rajoyn hajoitettua itsenäisyysjulistuksen antaneen aluehallituksen ja määrättyä Kataloniaan uudet vaalit joulukuussa. Lue lisää >