HALI ry

Hali: Ikäihmiset joutuvat odottamaan hoivapaikkaa laittoman pitkään – pisimmät jonot keskusta-, SDP- ja kokoomusjohtoisilla alueilla

Hyvinvointiala Halin selvityksen mukaan lähes 2 000 ikäihmistä jonotti ympärivuorokautista hoivapaikkaa kesäkuussa. Noin 800 joutui odottamaan paikkaa yli kolme kuukautta. Pisimmät odotusajat löytyivät Keski-Suomesta ja Pohjois-Karjalasta.

29.10.2026 |11:15

Ikäihmiset tyytyväisiä Kelan kokeiluun – 10 000 lääkärikäyntiä kolmessa viikossa

Kelan valinnanvapauskokeilu 65 vuotta täyttäneille on lähtenyt vauhdikkaasti liikkeelle. Ensimmäisten kolmen viikon aikana tehtiin arviolta yli 10 000 lääkärikäyntiä, kertoo Hyvinvointiala Hali ry:n kysely palveluntuottajille.

02.10.2025 |11:45

Hyvinvointiala Hali ry kannattaa vientivetoista työmarkkinamallia – toteutuessaan hallituksen esitys lisäisi työmarkkinoiden ennakoitavuutta ja vakautta

Sosiaali- ja terveysalan yrityksiä ja järjestöjä edustava Hyvinvointiala Hali ry kannattaa hallituksen esitystä niin kutsutun vientivetoisen työmarkkinamallin käyttöönotosta. Vientivetoisen työmarkkinamallin käyttöönotto on osa työriitojen sovitteluun liittyvää lainsäädäntöä. Hali näkee, että toteutuessaan esitys lisäisi työmarkkinoiden ennakoitavuutta ja vakautta.

22.11.2024 |12:13

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi