Tagi: Ilmastolaki

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Perussuomalaiset kritisoivat hallituksen esittämän ilmastolain paisuttavan erityisesti pienten kuntien hallintoa ja kuluja kohtuuttomasti. Lain tavoitteena on vauhdittaa ilmastotyötä sellaisissa kunnissa, joissa ilmastotyö ei ole vielä käynnistynyt tai edennyt pitkälle. Perussuomalaiset esittivät lakiehdotuksen hylkäämistä ympäristövaliokunnassa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Oppositiopuolueet jättivät tänään välikysymyksen maatalouden kriisistä ja kotimaisen ruuantuotannon turvaamisesta. Inflaatio laukkaa yli kahdeksassa prosentissa, ja alkutuottajien kustannukset nousevat valtavalla tahdilla. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra huomauttaa, että maatalousministerin salkku on ollut liki kahdeksan vuotta keskustalaisella ministerillä ja siitä huolimatta maataloudessa menee huonommin kuin koskaan.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Opetusministeri Li Andersson on ehdottanut erityisopettajamitoitusta helpottamaan perusopetuksen haastavaa tilannetta ja inkluusion aiheuttamia ongelmia. Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Koskela pitää erikoisena, että hallituksessa ei edelleenkään ole opittu, että pelkkä tavoitteiden ja mitoitusten asettaminen ei helpota ongelmaa, vaan voi jopa pahentaa tilanteita entisestään.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Perussuomalaisten kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa on jättänyt hallitukselle vastattavaksi kirjallisen kysymyksen valmisteilla olevan ilmastolain mahdollisista vaikutuksista maanomistajien oikeuksiin. Hän kysyy hallitukselta, voiko uusi ilmastolaki heikentää maanomistajien oikeuksia.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Hallitus on aikeissa vaihtaa Suomen ilmastolain. Muutaman vuoden vanha laki korvattaisiin nyt kokonaan uudella lailla. Suomessa tulisi vuosittain laatia eri ministeriöissä vuosittain ilmastovuosikertomus ja samalla ilmastotoimien riittävyyttä seurattaisiin eri aikaväleillä. Perussuomalaisten mielestä laki lisää kustannuksia ja Suomen tulisi pidättäytyä EU:n ilmastotavoitteissa.  Lue lisää >

KUVITUSKUVA/LEHTIKUVA

Uudenkarkea ilmastolaki on juuri tullut eduskunnan käsittelyyn. Reijonen pitää käsittämättömänä, että Euroopassa on sota, eikä sekään ole riittävä syy, että ilmastolain käsittelyä lykättäisiin. Hallitukselta on unohtunut tärkeysjärjestys. Edelleen hallitus toteuttaa maailman kunnianhimoisinta ilmastopolitiikkaa.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Euroopan parlamentti hyväksyi eilen ns. ilmastolain, joka on asetuksena velvoittavaa lainsäädäntöä. Se asettaa tiukkoja päästörajoja ja kiristää EU:n päästövähennystavoitteen 60 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Asetus antaa lisäksi komissiolle mahdollisuuden edelleen ehdottaa kiristyksiä tavoitteisiin.  Lue lisää >