Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ihmettelee poliitikkojen ja myös median vaihtelevaa suhtautumista väkivaltatapauksiin. ”Ehkä kaikki väkivalta, tai kaikkiin kohdistuva väkivalta, ei ole yhtä vakavaa”, Halla-aho pohtii. Lue lisää >
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ihmettelee poliitikkojen ja myös median vaihtelevaa suhtautumista väkivaltatapauksiin. ”Ehkä kaikki väkivalta, tai kaikkiin kohdistuva väkivalta, ei ole yhtä vakavaa”, Halla-aho pohtii. Lue lisää >
PS ARKISTO
Eduskunnassa käsiteltiin keskiviikkona lähetekeskustelussa esitystä, jolla halutaan niin sanotut yksintulleet alaikäiset eli alle 18-vuotiaina tai sellaisina esiintyvät turvapaikkaa hakeneet ja oleskeluluvan saaneet samojen palveluiden piiriin kuin lastensuojelun jälkihuollon asiakkaat, joiden kohdalla vuoden 2020 alussa ikäraja nostettiin 25:een. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Tilastokeskuksen mukaan raiskauksesta epäillään yhä useammin ulkomaalaista tekijää. Viime vuonna peräti 37,6 prosenttia epäillyistä oli ulkomaalaisia, joiden molemmat vanhemmat ovat syntyneet muualla kuin Suomessa. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Terroristijärjestö Isis on kasvattanut aktiivisuuttaan koronakriisin aikana. Huhtikuussa Isis teki 110 terrori-iskua pelkästään Irakissa ja myös naapurimaa Syyriassa järjestön tekemät murhat ovat kasvussa. Eniten uhreja vaatineet attentaatit Isis on keväällä toteuttanut kuitenkin Afganistanissa. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Hallitus haluaa päästää turvapaikanhakijat heti työmarkkinoille, kun he saapuvat Suomeen. Vielä voimassa olevan lain mukaan maahan saavuttuaan turvapaikanhakijoilla on karenssiaika ennen työlupaa. Tällä on haluttu suojata työmarkkinoita väärinkäytöksiltä. Muutokset koskisivat työskentelyä maa-, metsä-, puutarha- ja kalatalouden työtehtävissä. Lue lisää >
PS ARKISTO
Niin kauan kun väärän tiedon antaminen ei johda itsessään turvapaikanhakijan käännyttämiseen tai oleskeluluvan peruuttamiseen, turvapaikanhakijalla ei ole minkäänlaista motivaatiota antaa viranomaisille totuudenmukaista tietoa, muistuttaa perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen. Lue lisää >
PS ARKISTO
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tuomitsi Suomen viime marraskuussa ihmisoikeussopimuksen rikkomisesta. Irakilaismies, joka ei Maahanmuuttoviraston mukaan ollut oikeutettu turvapaikkaan, palasi Irakiin ja sai surmansa. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Sosiaalinen media pöhisee Irakissa tapetuksi väitetyn, Suomesta kielteisen päätöksen saaneen turvapaikanhakijan tapauksesta, jonka johdosta Suomi sai langettavan päätöksen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta. Poliisi tutkii nyt asiaa epäiltyinä törkeänä petoksena ja törkeänä väärennyksenä. Lue lisää >
WIKIPEDIA
Suomen metsien puiden arvo on 125 miljardia euroa. Irakin tunnettujen öljy- ja kaasuvarojen arvo on puolestaan 4200 miljardia dollaria. Miksi Suomi tukee upporikasta Irakia? Tätä pohtii KHT-tilintarkastaja emeritus Pauli Vahtera blogissaan. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Työ- ja elinkeinoministeriö tiedotti eilen, että hallituksen esitys alaikäisinä ilman huoltajaa tulleiden turvapainhakijoiden etuuksien laajentamiseksi on lähtenyt lausuntokierrokselle. Perussuomalainen kansanedustaja Mari Rantanen kritisoi esitystä ja sen ajankohtaa. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen jätti tänään hallituksen vastattavaksi kirjallisen kysymyksen, jossa hän vaatii hallitukselta toimenpiteitä kansainvälisellä suojeluperusteella myönnettyjen oleskelulupien lakkauttamiseksi sellaisilta henkilöiltä, jotka eivät enää suojelua tarvitse. Samalla hän vaatii suojelua nauttivien henkilöiden lähtömaiden turvallisuustilanteen ja oleskeluluvan edellytysten aktiivista seurantaa. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on jättänyt lakialoitteen Suomen kansalaisuuden saamiseen vaadittavan asumisajan nostosta kymmeneen vuoteen kaikille maahanmuuttajille. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Suomen Perustan tuore tutkimus osoittaa, että kaikissa maahanmuuttajaryhmissä saatu keskimääräinen toimeentulotuki nousee verrattuna kantaväestöön, kun maahanmuuttajan maassaoloaika pitenee. Tutkimuksen perusteella edes Suomessa syntyneet toisen polven maahanmuuttajat eivät kotoudu. Lue lisää >