Tagi: korruptio

LEHTIKUVA

Perussuomalainen Nuoriso on tyytymätön opetus- ja kulttuuriministeriön kielteiseen päätökseen valtionapukelpoisuudesta ja pitää sitä poliittisesti syrjivänä. Päätös ilmoitettiin samana päivänä, kun uusi hallitus astui virkaan. Perusteluissa järjestön merkitystä ja vaikuttavuutta pidetään “välttävänä” ja järjestöä arvostellaan siitä, ettei sillä ole “tavanomaisesta järjestötoiminnasta poikkeavia, erityisiä toimenpiteitä nuorten osallisuuden edistämiseksi.”  Lue lisää >

PS ARKISTO

Kansanedustaja Arja Juvonen on jättänyt kehitysyhteistyövarojen väärinkäyttöön kohdemaissa liittyvän neljännen kirjallisen kysymyksen tällä vaalikaudella. Huijaukset ja väärinkäytökset kehitysyhteistyövarojen käytössä ovat jatkuneet, mutta rahahanat ovat edelleen auki. Ulkoministeriön kehitysyhteistyöhön liittyvä toiminta on auditoitava ja väärinkäytöksistä syytä tehdä erityisselvitys, Juvonen vaatii.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen on jättänyt kehitysyhteistyövarojen väärinkäyttöön kohdemaissa liittyvän kolmannen kirjallisen kysymyksen tällä vaalikaudella. Edelliset kysymykset tästä aiheesta hän teki vuosina 2019 ja 2020. Huijaukset ja väärinkäytökset kehitysyhteistyövarojen käytössä ovat jatkuneet, mutta rahahanat ovat edelleen auki.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Lahjusskandaali ravisuttaa Euroopan parlamenttia ja nyt todella huonoon aikaan. Venäjän hyökkäyksen alla Euroopan pitäisi olla yhtenäinen mutta ahneus näyttää taas käyvän kaiken edellä. Pukit ovat ehkäpä perinteisesti vartioineet kaalimaata, mutta nyt evästä on ilmeisesti heitelty aidan tuolta puolen.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaiset vaati leikkauksia ja puoluekorruption lopettamista Kuntaliitossa. Esitys hävisi liiton hallituksessa äänin 13-2. Vanhat puolueet betonoivat rakenteet kustannuksista ja sote-uudistuksen edellyttämistä muutoksista välittämättä. Perussuomalaisten kansanedustaja Toimi Kankaanniemi tuomitsee jyrkästi Kuntaliiton rämettyneen puoluepoliittisen mandaattijärjestelmän.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Kuinka aborttioikeuden kumoaminen vaikuttaa äänestyskäyttäytymiseen? Saavatko demokraatit torjuntavoiton, vai tekevätkö republikaanit paluun valtaan? Millainen on Trumpin rooli? Näistä asioista keskusteltiin eduskunnan kansalaisinfossa, kun Etyjin Suomen valtuuskunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Vilhelm Junnila esitti vaalianalyysin. Hän tarkasteli vaalipiirikohtaisia tilanteita ja tulokseen vaikuttavia tekijöitä.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Lokakuun alussa valtiovarainministeriö tiedotti aiemmin muun muassa toimittajana työskennelleen Katri Makkosen valinnasta valtiovarainministeri Annika Saarikon (kesk.) valtiosihteeriksi. Makkonen on aiemmin työskennellyt Yleisradiolla toimittajana sekä toiminut tasavallan presidentin viestintäpäällikkönä ja konsulttitalo Miltton Oy:ssä varatoimitusjohtajana.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Suomen valtion budjetista on tänä vuonna varattu kehitysyhteistyöhön yhteensä huimat 1,27 miljardia euroa. Perussuomalaiset kuitenkin pitää nykyistä mallia epäonnistuneena. Perussuomalaiset linjaa, että Suomen 14 vuotta jatkuneen negatiivisen velkakehityksen vuoksi ei enää ole kestävää pitää kiinni nykyisestä kehitysavusta.  Lue lisää >