Tagi: Krista Kiuru

LEHTIKUVA

Kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Minna Reijonen teki tammikuussa kirjallisen kysymyksen, jossa hän kysyi, kuinka hallitus aikoo puuttua lastensuojelullisesti toimintaan, jossa lapset kotonaan altistuvat terroristijärjestön propagandavideoille ja aseita käytetään lasten leluina. Reijonen ihmettelee, miksi perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru ei vastauksessaan ottanut kantaa itse kysymykseen.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on jättänyt perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurulle kirjallisen kysymyksen siitä, miksei omaishoitajien työtä tunnisteta työksi eikä kokemusta voida näin ollen myöskään lukea hyväksi mahdollisissa tulevaisuuden opinnoissa hoitoalalla. Kirjallinen kysymys on osa suurempaa kokonaisuutta omaishoitajien ja avustettavien hyväksi.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Perussuomalainen kansanedustaja Jari Ronkainen kirjoittaa tänään Itä-Häme-lehdessä julkaistussa kolumnissaan maailmanlaajuisen pandemian selvästi osoittaneen, että kansallisvaltioiden tärkein tehtävä on suojata oman maan kansalaisiaan. Koronaa vastaan tehdyillä rajoituksilla ei Ronkaisen mukaan tautia kuitenkaan saatu kerralla nujerrettua, mutta valoa tunnelin päässä edustavat ennätysvauhdilla kehitetyt rokotteet.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Viime päivinä julkisuuteen päätyneet viestit herättävät kummastusta siitä, mikä on Suomen linja EU:n koronarokotehankintoihin liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen on jättänyt tänään hallituksen vastattavaksi kirjallisen kysymyksen, jossa pyritään selvittämään Suomen linjaa ja vastuunjakoa EU:n rokotehankintoihin liittyen.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Ylen A-studiossa puheenaiheeksi nousi epäselviä maskilausuntoja antaneen perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun tilanne. Jussi Halla-ahon mukaan ihmiset kyllä kestävät sen, että heille puhutaan totta vaikka kaikkiin suojavälinetarpeisiin ei voitaisikaan sillä hetkellä vastata. – Luottamusta vahingoittaa se, jos ihmisille syntyy mielikuva, että heitä ei johdeta rehellisesti ja avoimesti.  Lue lisää >

Ilta-Sanomat jysäytti maanantai-iltana uutispommin. THL-johtaja Markku Tervahaudan mukaan Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) oli torpannut THL:n aikeet valistaa kansalaisia koronamaskien käytöstä. Ministeriö yrittää pelastautua kohulta kertomalla, että Työterveyslaitos on viestinyt maskien käytöstä jo huhtikuussa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Sosiaali- ja terveysministeri Krista Kiurun (sdp.) kujanjuoksu on alkanut. Kokoomus ilmoitti perjantain tiedotustilaisuudessa Kiurua koskevasta epäluottamuslauseesta. Vaikka pääministeri Sanna Marin (sdp.) vakuuttelee viran puolesta, että Kiurulla on hallituksen tuki, kertoo hallituskumppaneiden somehiljaisuus tilanteesta paljon.  Lue lisää >