Tagi: Lähi-itä

LEHTIKUVA

Suomi käyttää tänä vuonna kokonaisuudessaan 1,275 miljardia euroa kehitysyhteistyöhön. Määrärahat ovat nousseet joka vuosi Sanna Marinin hallituskaudella. Nykymuotoista kehitysapua kansanedustaja Ari Koponen kritisoi hyvin epäonnistuneeksi, sillä se ylläpitää korruptiota ja tappaa talouden kehittymisen mahdollisuudet.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Vuodesta 2000 alkaen maailman yhteenlasketun kehitysyhteistyön määrä on kaksinkertaistunut. Samaan aikaan nälkä Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan arabimaissa on kasvanut 91,1 % YK:n ruokajärjestö FAO:n raportin mukaan. Ruokapulasta kärsii jo 69 miljoonaa ihmistä, kun luku vuonna 2000 oli 37 miljoonaa. Kansanedustaja Ari Koponen toivoo kehitysyhteistyön vaikuttavuuden kriittistä tarkastelua.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Vihreillä on kova hinku pelastaa maailmaa ja antaa oleskeluluvat jopa maassa laittomasti oleville ulkomaalaisille. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra muistuttaa, että vastaanoton ja kotouttamisen kulut ovat vain murto-osa maahanmuuton kokonaiskustannuksista. Suurimmat kulut syntyvät erityisesti siitä, että tulijat saavat huomattavasti enemmän tulonsiirtoja ja käyttävät julkisia palveluita kuin mitä he maksavat veroja.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Leena Meri esitti välikysymyskeskustelussa Suomen varautumisesta siirtolaisvirtojen ohjaamiseen perustuvaan hybridivaikuttamiseen hallitukselle epäluottamusta, koska hallitus ei vastauksessaan kyennyt vaikuttavilla keinoilla takaamaan Suomen rajaturvallisuutta mahdolliselta hybridihyökkäykseltä.  Lue lisää >

Perussuomalaiset vaati tänään suullisella kyselytunnilla, että kun Valko-Venäjä käyttää eräänlaisena sodankäynnin menetelmänä laittomia siirtolaisia Lähi-idästä, on Euroopan rajojen pysyttävä kiinni. Perussuomalaiset tekee jälleen välikysymyksen hallituksen maahanmuuttopolitiikasta ja vaatii lakiin hätätilapykälää, jonka mukaan turvapaikkahakemuksia ei poikkeustilanteessa otettaisi vastaan.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalainen Nuoriso on seurannut huolestuneena Puolan rajalle syntynyttä kriisiä, jossa Valko-Venäjä pyrkii osin sotilaallisin ja osin valtiollisin toimin työntämään Lähi-idästä saapuneita ihmisiä kohti Eurooppaa. Kyseessä on malliesimerkki Valko-Venäjältä ja Lukašenkan häikäilemättömästä tavasta pyrkiä hyväksikäyttämään Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden hyväuskoisuutta.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen esittää tuoreessa Facebook-kirjoituksessaan huolensa Valko-Venäjän pyrkimyksestä tarjota Lähi-idästä ja Afrikasta tuleville siirtolaisille väylä EU:hun Puolan, Latvian ja Liettuan kautta muun muassa auttamalla siirtolaisia rajanylityksissä. Immonen vaatii Suomelta tiukkaa rajavalvonnan linjaa ja pikaisia toimia siirtolaisvirtojen pysäyttämiseksi.  Lue lisää >

TWITTER

Valko-Venäjä on aloittanut suurisuuntaisen operaation työntääkseen maassa olevia laittomia maahanmuuttajia EU:n aluelle Puolaan ja mahdollisesti myös Liettuaan. Euroopan eri tiedotusvälineiden uutisista ja sosiaalisen median videoista välittyy massiivinen kansainvaellus kohti EU:n rajaa.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Eduskunnan suuri valiokunta käsitteli tänään hallituksen selontekoa EU-politiikan tulevista suuntaviivoista. Perussuomalaiset jättivät asiasta vastalauseen valiokunnan mietintöön. Perussuomalaisten mielestä on tullut aika päästää irti yhä tiivistyvän unionin periaatteesta ja siirryttävä takaisin kohti itsenäisten kansallisvaltioiden Eurooppaa.  Lue lisää >