

PS ARKISTO
Purra: ”Mikäli koko hallituskausi olisi edistetty perussuomalaista politiikkaa, suomalaisella olisi omassa maassaan muutakin kuin maksajan rooli”
Vihreillä on kova hinku pelastaa maailmaa ja antaa oleskeluluvat jopa maassa laittomasti oleville ulkomaalaisille. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra muistuttaa, että vastaanoton ja kotouttamisen kulut ovat vain murto-osa maahanmuuton kokonaiskustannuksista. Suurimmat kulut syntyvät erityisesti siitä, että tulijat saavat huomattavasti enemmän tulonsiirtoja ja käyttävät julkisia palveluita kuin mitä he maksavat veroja.
Riikka Purra sanoo, että Suomelle haitallisen maahanmuuton rajoittaminen säästäisi miljardeja. Erityisesti tietyistä maista saapuvien työllisyysaste on vuodesta toiseen matala, ja syrjäytyminen toisessakin sukupolvessa on merkittävästi kantaväestöä suurempaa.
– Maahanmuutto aiheuttaa kustannuksia myös monella muulla sektorilla, koulutuksesta turvallisuuteen.
– Mikäli humanitaarista auttamista halutaan verorahoin tehdä, se pitää tehdä konfliktialueiden lähialueilla. Tämä on huomattavasti tehokkaampaa auttamista kuin minkäänlainen maahanmuutto. Turvapaikkajärjestelmää hyväksikäyttävän elintasosiirtolaisuuden kanavat pitää tukkia eikä vahvistaa niitä, kuten hallitus tekee, Purra kirjoittaa Facebookissa.
Purra painottaa, että vain Suomea taloudellisesti hyödyttävä, integroitumiskykyisten ihmisten maahanmuutto on tervetullutta.
– Meillä on omat huono-osaiset ja apua tarvitsevat. Meidän pitää auttaa ja tukea heitä. Ei tuoda lisää apua tarvitsevia ulkomailta.
Hallitus antaa maailmalle, PS suomalaisille
Perussuomalaiset julkaisivat tiistaina vaihtoehtobudjettinsa, joka keskittyy suomalaisten hyvinvointiin maailmanparantamisen sijasta.
– Perussuomalaisia syytettiin muun muassa siitä, että meille suomalainen tulee ensin. No voi hitsi, hyvä huomio. Toisaalta bensan hinnan alentaminen ei kuulemma ole uskottavaa (ilmeisesti vain nostaminen on).
Totta on, että mikäli koko hallituskausi olisi edistetty perussuomalaista politiikkaa, kestävyysvajetta kurottaisiin määrätietoisesti umpeen. Suomalaisella olisi omassa maassaan kivempaa ja muutakin kuin maksajan rooli, Purra kirjoittaa ja antaa esimerkkejä:
– Kun hallitus antaa Afrikkaan ja Lähi-itään velkarahaa, me alennamme suomalaisen bensan hintaa. Kun hallitus antaa Eurooppaan velkarahaa, me annamme sitä suomalaiseen maatalouteen. Kun hallitus panee miljardeja tehottomiin ilmastotoimiinsa, me parannemme suomalaisen teollisuuden ja yritysten kilpailukykyä.
Hallitus antaa maailmalle ja maailmanparantamiseen, perussuomalaiset suomalaisille ja perusasioihin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- velkaraha ilmastotoimet maailmanparantaminen elintasosiirtolaisuus turvapaikkajärjestelmä veronmaksajat Lähi-itä bensan hinta kustannukset suomalaiset haittamaahanmuutto Vaihtoehtobudjetti Yritykset Riikka Purra Afrikka perussuomalaiset Maatalous hallitus työllisyys kehitysapu Teollisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Antikainen: Miksi sisäministeriö haluaa palkita laittomasti maassa olevat sotilaskarkurit oleskeluluvilla?

Leena Meri: Oleskeluluvan myöntäminen laittomasti maassa oleville on älytön ajatus

Hallitus vastaa perussuomalaisten välikysymykseen keskiviikkona – Purra: ”Toivottavasti Suomi ei enää koskaan tämän kauden jälkeen saa vihreää sisäministeriä”

Vuoden 2015 siirtolaiskriisin toistuminen on todellinen uhka – Purra: ”Itsenäisellä valtiolla on velvollisuus suojata itseään ja päättää, kuka saa tulla sen alueelle ja kuka ei

Purra vihreälle sisäministerille: ”Se, että ette näe massasiirtolaisuudesta seuraavan minkäänlaisia ongelmia kohdemaalle, luo itsessään hybridivaikuttamisen mahdollisuuden”

Punavihreä utopia etenee Helsingissä, vaikka sähköauto on ympäristön kannalta parempi vaihtoehto kuin ratikka

Saarikko vähätteli bensan hintaa, Suomela höpisi omiaan – Purra: On hölmöä väittää, ettei hallitus pysty vaikuttamaan – ”Te voitte laskea veroa”

Peruselämän kustannukset karkaavat käsistä: Polttoaineiden, sähkön ja lämmitysenergian hinnannousu sekä sote tietävät ankaria aikoja suomalaisille

EU:lla taas ketunhäntä kainalossa: ”Jokainen maksaisi tankatessaan veroa Brysseliin”
Viikon suosituimmat

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

Kolumni: Kaikki tietää
Viheliäisimpiä totuuksia ovat ne, jotka kaikki tietävät – mutta joista harva on valmis puhumaan omalla nimellään, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Päivän pointti: Veronmaksajien miljoonilla rahoitettu järjestöväki pauhaa ämyreihin: ”Lisää rahaa nyt nyt nyt!” – todellisuudentaju täysin hukassa

Turpeen energiakäytön jatko varmistui
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää











