Tagi: Pentti Kettunen

Perussuomalaiset jakavat huolen hallituksen kuntarakenneuudistuksen etenemisestä pakkoliitoksiin. Myös perussuomalaisten eduskuntaryhmä on harkinnut jättävänsä aiheesta välikysymyksen tulevien valtiopäivien käynnistyttyä. – Olemme osaltamme valmiit koko opposition yhteistyöhön asiassa. Katsomme, että tapa, jolla hallitus vie eteenpäin merkittävää, kaikkia maamme kansalaisia koskettavaa hanketta, ei ole vakuuttava eikä se tule johtamaan kestävään lopputulokseen, kansanedustaja Pentti Kettunen huomauttaa. – Hallitus lähti...  Lue lisää >

Eduskunnan äänestysrumbassa toistuu taas jokavuotinen kuvio: eduskunnan hallitusryhmät jyräävät opposition hyvätkin esitykset enemmistöllään nurin. Näin käy myös lukuisille perussuomalaisten esityksille. Poliisirahat nurin Keskiviikkona äänestettiin jo sisäministeriön hallinnonalasta. Valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja Pentti Kettunen (ps.) esitti vastalauseessaan 25 lisämiljoonaa poliisin toimintamenoihin. Tämä kaatui äänin 141-38. Kettusen puolesta äänestivät perussuomalaisten lisäksi vasenryhmä ja m/11. Kettunen esitti vastalauseessaan 5 miljoonaa...  Lue lisää >

Matti Matikainen

Valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja Pentti Kettusen (ps.) mielestä hallituksen päätös hankkia enemmistö STX Finlandin Aker Arcticista on oikeansuuntainen, vaikkakin pieni liike. Hallitus kertoi tiistai-iltapäivänä työ- ja elinkeinoministeriö kertoi kaupasta, jolla Aker Arctic siirtyy valtioin enemmistöomistukseen 9,3 miljoonalla eurolla. Valtion omistusosuus nousee 66,4 prosenttiin. Aker Arctic on maailman johtava arktisten alueiden merilogistiikan ja offshore-teollisuuden ratkaisuja sekä erilaisia arktisia...  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaiset onnistuivat tiukentamaan valtion susipolitiikkaa valtiovarainvaliokunnassa. Petopolitiikkaa käsiteltiin valtiovarainvaliokunnan maatalousjaostossa petovahinkojen korvaamisten määrärahojen yhteydessä. Valiokunta päätti lisätä petovahinkojen korvaamisen määrärahoja ensi vuonna todellista tarvetta vastaavasti, mikä arvioidaan noin 8 miljoonaan euroon. Valiokunta pitää selvänä, ettei hallituksen alustavasti esittämä 4,3 miljoonaa euroa tule riittämään. Viime vuonna petovahinkoja korvattiin 7,3 miljoonaa euroa. Peurakanta puolittunut Valiokunta on vakavasti...  Lue lisää >

Perussuomalaiset ovat jättäneet eduskunnan valtiovarainvaliokunnassa vastalauseen valiokunnan budjettimietintöön. Valtiovarainvaliokunnan jäsenen, kansanedustaja Pentti Kettunen (ps.) kommentoi vastalausetta:  – Maamme talouden tilannekuva on huolestuttava: talous ei kasva, vienti ontuu, teollisuuden kilpailukyky on heikko ja julkinen sektori velkaantuu. Katsomme, että hallitukselta puuttuvat keinot ja näkemys, joilla nämä ongelmat ratkaistaan. Hallitusohjelman keskeiset taloudelliset tavoitteet velkaantumisen taittamisesta, työllisyysasteen nostosta ja...  Lue lisää >

Lehtikuva Vesa Moilanen

Perussuomalaiset esittää Yle-veron indeksiveron korotuksen hylkäämistä. Perussuomalaisten valiokuntaryhmä jätti asiasta vastalauseen tänään perjantaina eduskunnan valtiovarainvaliokunnassa. Yle-veron kooksi on määritelty alunperin 500 miljoonaa euroa. Indeksikorotus korottaisi tätä noin 10 miljoonaa euroa. Perussuomalaisten mielestä myös Yleisradion pitäisi osallistua vaikeina aikoina yhteiskunnan säästötalkoisiin. – Maksuperusteiden muutokset ovat yhdelle henkilölle määrällisesti marginaalisia, mutta Perussuomalaiset näkevät asiassa periaatteellisen ristiriidan. Perussuomalaiset...  Lue lisää >

Lehtikuva, Jussi Nukari

Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan perussuomalaiset jäsenet, kansanedustajat Pentti Kettunen, Ville Vähämäki ja Kauko Tuupainen ovat jättäneet valiokunnassa vastalauseen liittyen hallituksen esitykseen energiaverotusta koskevan lainsäädännön muuttamiseksi. Valiokunnan jäsenet katsovat, että Suomen energiaintensiivisen teollisuuden kilpailukyky on kärsinyt hallituksen energiaveronkorotuksista mittavan vahingon. – Suomen kilpailukykyä on jo kuritettu niin sanotun rikkidirektiivin käyttöönotolla ja heti perään hallitus aikoo säätää windfall-veron sekä...  Lue lisää >

Lehtikuva PASI AUTIO

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän johdon mukaan valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen tulisi vetää johtopäätöksensä oikeuskanslerilta saamastaan kritiikin vuoksi. Pirkko Ruohonen-Lernerin, Pentti Kettusen ja Jari Lindströmin lähettämässä tiedotteessa todetaan, että normaalitilanteessa valtiovarainministeri Urpilaisen tulisi vetää omat johtopäätöksensä saamistaan moitteista ja tehdä asiassa henkilökohtainen ratkaisunsa. – Mielestämme valtiovarainministeri Urpilainen on menettänyt uskottavuutensa toimimaan valtioneuvoston jäsenenä, ryhmänjohto toteaa. Tämän vuoden kesäkuussa valtiovarainministeri...  Lue lisää >

Lehtikuva Markku Ulander

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä haluaa muuttaa vakuutuslääkärijärjestelmän säädöksiä siten, että hoitavan lääkärin ratkaisu olisi ensisijainen ja sitova. Ryhmä esittää myös, että jos eläkevakuutusyhtiö ja vakuutuslääkäri ovat hoitavan lääkärin ratkaisusta eri mieltä, heidän tulisi pystyä esittämään selkeä näyttö kannalleen. Riippumattoman elimen pitäisi käsitellä ristiriitatilanteet. Vakuutuslääkärijärjestelmän ongelmat ovat olleet tiedossa jo vuosikymmeniä. Asiaa käsitelttiin tänään perussuomalaisten eduskuntaryhmän ryhmäkokouksessa. Aiheen...  Lue lisää >

Lehtikuva Sari Gustafsson

Kansanedustaja Pentti Kettunen ja 38 perussuomalaista kansanedustajaa ovat tehneet Jäämeren rautatie -hanketta koskevan talousarvioesityksen, jossa ehdotetaan rautatieyhteyden suunnittelemista Pohjoiselle jäämerelle. Kettusen mukaan Pohjoisen jäämeren ja Koillisväylän kautta rakennettava laivausreitti ratkaisisi Suomen vientiteollisuudelle rikkidirektiivistä aiheutuvat ongelmat. Samalla se palvelisi koko pohjoisen Suomen vientiteollisuutta, kaivos- ja puunjalostusteollisuus mukaan lukien. Suomelle avautuisi mahdollisuudet kehittää tuontia ympärivuotisen syväsataman Kirkkoniemen...  Lue lisää >

Perussuomalaiset on tehnyt vastalauseen uunituoreeseen valtiovarainvaliokunnan mietintöön.  Kysymyksessä on valtioneuvoston selonteko valtiontalouden kehyksistä vuosille 2014  2017. Perussuomalaiset tarjoavat hallituksen esityksille vastapainoksi viiden paketin pinoa, ne ovat: kasvu-, työllisyys-, vero-, energia ja hyvinvointipaketti. Kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan perussuomalainen varapuheenjohtaja Pentti Kettunen näkee tulevaisuuden synkkänä, ellei hallitus avaa perussuomalaisten tarjoamia paketteja: – Nykymenolla Suomi on ajautumassa syvään lamaan. Ja...  Lue lisää >

Lehtikuva

Perussuomalaisten kajaanilainen kansanedustaja Pentti Kettunen vaatii hallitusta ottamaan johtavan aseman Talvivaaran kaivoksessa. Valtio hankki maanantaina 16,7 prosentin omistusosuuden Talvivaara Oy:stä osakeannin yhteydessä nousten samalla suurimmaksi yksittäiseksi omistajaksi valtion sijoitusyhtiö Solidium Oy:n kautta. – Kun valtio on nyt suurin omistaja, samalla kasvaa valtion vastuu siitä, että kaivos saa ympäristöasiansa kuntoon, Kettunen vetoaa. Jatkossa Kettunen toivoo valtion...  Lue lisää >

Perussuomalaisten kainuulainen kansanedustaja Pentti Kettunen on tehnyt hallitukselle toimenpidealoitteen, jossa hän 18 muun edustajan kanssa – mukana myös keskustalainen ja sosiaalidemokraattinen kansanedustaja – vaatii hallitusta varaamaan UKK-kansallispuistosta alueen, jossa vihreiden eduskuntaryhmä voi tutustua suurpetojen elinolosuhteisiin ja paimentaa koppakuoriaisia. Ensin kuitenkin edustaja Kettunen kokoaa ryhmän kansanedustajia, jotka järjestävät UKK-kansallispuiston kunnissa kiertueen, jossa tiedustellaan, ovatko vihreät tervetulleita...  Lue lisää >