Tagi: Toni Ahva

marraskuu 08, 201611:59

Helsingin PS-Nuoret: Koiravero pois!

LEHTIKUVA

Helsingin Perussuomalaiset Nuoret vaatii koiraveron poistamista. Koiravero on kunnan määrittelemä maksu viisi kuukautta täyttäneille koirille. Koiraveron periminen on kunnille vapaaehtoista, mikä on johtanut siihen, että lähes kaikki kunnat ovat luopuneet siitä kokonaan.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Helsingin Perussuomalaiset Nuoret vastustaa jyrkästi Guggenheim-museon rakentamista Helsinkiin. Guggenheimin kannattajat ovat vaatineet museolleen tontin Helsingin näkyvimmältä paikalta sekä julkista rahoitusta. Yleisradion uutisen mukaan esitys Guggenheimista tuodaan oikopolkua suoraan Helsingin kaupunginhallitukseen jo ensi maanantaina.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Länsimetron piti aloittaa liikenteensä jo kuukausi sitten. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan siinä vaiheessa, kun avautumista jo julkisesti mainostettiin, kävi ilmi, ettei projekti valmistu aikataulussaan. Ylen haastatteleman HSL:n joukkoliikennejohtajan mukaan tieto käyttöönoton viivästymisestä tuli HSL:lle täytenä yllätyksenä. – Ulkopuoliselle tarkkailijalle välittyy kuva siitä, että projektinjohto ei ole tehtäviensä tasalla eikä projektin valmistumisastetta ole seurattu asianmukaisesti,...  Lue lisää >

Helsingin Perussuomalaiset Nuoret vaatii Helsingin kaupungin poliittisten nuorisojärjestöjen tukien lakkauttamista. Helsingin nuorisolautakunta myönsi eilen peräti 177 000 euroa poliittisille nuorisojärjestöille. Suurimmat tukisummat keräsivät vihreiden, vasemmiston, kokoomuksen ja sosialidemokraattien poliittisten nuorisojärjestöjen paikallisyhdistykset. – Olen pöyristynyt. Aikana, jolloin kaikesta täytyy leikata, tulisi poliitikkojen olla esimerkillisiä eikä röyhkeän ahneita. Me emme hakeneet yhtään tukea kaupungilta, koska pidämme tukijärjestelmää...  Lue lisää >

Perussuomalaiset saivat kuntavaaleihin lisää nimekkäitä ehdokkaita, kun puolustusministeri Jussi Niinistö ja kansanedustaja Sampo Terho kertoivat asettuvansa ehdolle Helsingissä.  Viime viikolla ehdokkuudestaan ilmoitti Espoon kaupunginvaltuustoon jatkokautta hakeva perussuomalaisten puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini.  Lista täyttyy osaavista tekijöistä Perussuomalainen Helsinki ry:n puheenjohtaja Markku Saarikangas ei salaile tyytyväisyyttään. – Niinistö ja Terho ovat kokeneita ja osaavia tekijöitä ja heidän panoksensa on korvaamaton. Olemme...  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Helsingin Perussuomalaiset Nuoret esittää, että Helsingissä ryhdytään alueelliseen kielikokeiluun, jossa ruotsista tehdään vapaaehtoinen kieli. Kielikokeilussa oppilaat voisivat itse valita toisen kielen pakkoruotsin tilalle. Hallitusohjelmaan on kirjattu tavoite kieltenopiskelun lisäämisestä ja monipuolistamisesta, mihin pyritään käynnistämällä alueellisia kielikokeiluja kielivalikoiman laajentamiseksi ilman velvoittavaa toisen kansalliskielen opiskelua. – Helsingin tulee profiloitua kansainvälisenä – ei kaksikielisenä – kaupunkina, jossa on...  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Liperin kunnassa on jo kolmen vuoden ajan kokeiltu tuntiperusteista päivähoitomaksua ja järjestelmä on toiminut hyvin kunnan varhaiskasvatuksen johtajan Sirkka Korhosen mukaan. Sähköiseen aikaseurantaan perustuva systeemi on helpottanut sekä vanhempien että päiväkodin työntekijöiden arkea. – Tuntiperusteinen päivähoitomaksu johtaa siihen, että päivähoitopaikkojen tehokkuus lisääntyy. Lapsilla on lyhyempiä hoitoaikoja ja päivähoitomaksutkin pienenevät monilla vanhemmilla. Ennen kaikkea lasten hyvinvointi paranee, toteaa Helsingin...  Lue lisää >

Matias Turkkila

Perussuomalaiset ja muslimit etsivät sopuisaa yhteyttä toisiinsa perjantaina aivan uudella tavalla. Helsingin perussuomalaiset nuoret saapuivat Suomen islamilaisen yhdyskunnan moskeijaan kutsuttuina vieraina seuraamaan rukoushetkeä ja kuulemaan yhdyskunnan toiminnasta ja ajatuksista. Joukkoa johti Helsingin nuorten piirin tuore puheenjohtaja Jarmo Keto. Taloon mennään talon tavalla – Idean keksivät jo syksyllä edellinen puheenjohtaja Toni Ahva (ps) ja Ylen toimittaja ja...  Lue lisää >