Tagi: Työperäinen maahanmuutto

MATTI MATIKAINEN

Perussuomalaiset katsoo, että työperäiselle maahanmuutolle Suomessa asetetut tavoitteet ovat todellisuudesta irrallaan. Nykyinen todellisuus on sitä, että EU:n ulkopuolelta Suomeen tullaan töihin lähinnä matalapalkka-aloille, ja paljon kaivattujen huippuosaajien ja erityisasiantuntijoiden määrä on jäänyt pieneksi. Perussuomalaisten mielestä ratkaisuja työmarkkinaongelmiin on tarjottava samanaikaisesti useilla eri keinoilla. Keskeistä on työn kannustimien parantaminen, eli palkasta pitää jäädä tekijälle enemmän käteen.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Perussuomalaiset on tänään puheenjohtaja Riikka Purran johdolla julkaissut uuden maahanmuuttopoliittisen ohjelmansa. Maahanmuuton suhteen perussuomalaisten linja eroaa Purran mukaan muista puolueista kaikkein eniten. Edellinen perussuomalaisten maahanmuuttopoliittinen ohjelma on vuodelta 2019.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/ARKISTO

Pääministeri Sanna Marin oli tänään eduskunnassa haluton vastaamaan perussuomalaisten kysymykseen suomalaisen työntekijän aseman puolustamisesta, joten Marin tuttuun tyyliinsä väisti kysymyksen, vaihtoi puheenaihetta ja alkoikin puhua perussuomalaisista.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/ARKISTO

Kokoomus tunnetusti haalisi Suomeen kymmeniätuhansia työperäisiä maahanmuuttajia. Iltalehden keskusteluohjelmassa eilen perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra huomautti kokoomuksen Petteri Orpolle, että työmarkkinoiden ongelmat eivät johdu työvoiman saatavuudesta vaan kohtaanto-ongelmasta ja heikoista kannustimista. – Näitä työmarkkinaongelmia ei voi ratkaista sillä, että Suomeen tuodaan matalasti koulutettua työvoimaa kehitysmaista EU:n ulkopuolelta, Purra sanoi.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton MTK:n ja Maaseudun Tulevaisuuden yhteisessä vaalipaneelissa puoluejohtajat keskustelivat myös väestöpolitiikasta ja suomalaisten syntyvyydestä. Perussuomalaisten Riikka Purra painotti, että syntyvyys on kohtalonkysymys koko Suomelle, koska moniin perheisiin syntyy tällä hetkellä vähemmän lapsia kuin vanhemmat toivoisivat.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Matalapalkkamaahanmuutto ja sen hillitseminen on noussut jälleen puheenaiheeksi Ruotsissa, jossa uuden pääministerin, moderaattien Ulf Kristerssonin johtama hallitus on valmistellut työperäisen maahanmuuton minimipalkkojen merkittävää nostamista. Ruotsin keskustapuolue on kuitenkin asettunut elinkeinoelämän rinnalle vastustamaan uudistusta.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Amerikkalainen talouslehti ihmettelee Saksan maahanmuuttopolitiikan surullista tilaa. Vaikka Saksa on vuoden 2015 turvapaikkanhakija-aallosta alkaen saanut yli kolmen miljoonan ihmisen muuttovoiton, maata vaivaa sitkeä työvoimapula. Massamaahanmuutto ei ole siis tuonut riittävästi työntekijöitä. Sen sijaan sosiaaliturvan saajien ja rikollisten määrät ovat kasvaneet.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Suomessa sanotaan olevan työvoimapula, mutta suurilla puolueilla on keskenään hyvin erilaisia keinoja tilanteeseen vastaamiseksi. Perussuomalaiset korjaisi järjestelmätason ongelmia, kuten työn heikkoa kannustavuutta. Puheenjohtaja Riikka Purra sanoo, että myös perusduunarialoille tarvitaan kunnianpalautus. – Kaikkien ei tarvitse mennä korkeakouluun, vaan työmarkkinoille tarvitaan myös osaavia ihmisiä, jotka valmistuvat ammatillisesta koulutuksesta.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra käy blogissaan läpi pääministeri Sanna Marinin viimeperjantaista heittoa kolmen tonnin kuukausipalkoista, joka voidaan laskea samaan jatkumoon kuin Antti Rinteen kuuluisa vappusatanen. – Saahan kukin höpötellä, mitä haluaa. Ongelmaksi asia muuttuu vasta, kun valta annetaan suomalaiselle lehdistölle, Purra kirjoittaa.  Lue lisää >