Varsinais-Suomi
Perussuomalaisten Varsinais-Suomen piiri vaatii uudelleenlaskentaa Varsinais-Suomen äänten osalta – Jyrki Åland: Äänestäjien luottamus ääntenlaskentaan on vaarantunut
Perussuomalaisten Varsinais-Suomen piiri valittaa Varsinais-Suomen hyvinvointialueella käytyjen aluevaalien laskennasta. Tarkastuslaskennassa Varinais-Suomessa perussuomalaiset menetti valtuustopaikan 16 äänen erolla keskustaan ja 53 äänen erolla vasemmistoliitoon. Mikäli vain yksi prosentti (90 ääntä) mitätöidyistä äänistä katsottaisiin hyväksytyksi, niin sekin voisi jo muuttaa vaalien lopputulosta.
PS esitti ryhmärahasta ja palkkioiden korotuksista luopumista Varsinais-Suomessa, oppositio pilkkasi – Tavio: Ilmeisesti oppositio pitää kansalaisia tyhminä
Perussuomalaiset esittivät Varsinais-Suomen aluevaltuustossa, että valtuutettujen palkkioita ei koroteta ja että puolueiden ryhmärahasta luovutaan. Esitystä vastustivat keskusta, SDP, vihreät ja kokoomus.
Kansanedustajat Junnila ja Valkonen kiittelevät Varsinais-Suomeen kohdistuvia budjettipäätöksiä
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan budjettimietintö on valmistunut. Mietintö toimii pohjana täysistunnon käsittelylle valtion ensi vuoden talousarviosta. Valtiovarainvaliokunta on tehnyt budjettiin lisäyksiä, joista monet ovat Varsinais-Suomelle suotuisia. Kansanedustajat Vilhelm Junnila (ps.) ja Ville Valkonen (kok.) kiittelevät monia lisäyksiä.
Varsinais-Suomi puolustaa ykköspaikkaansa ja tavoittelee viidettä kansanedustajaa – ”Äänestämättä jättäminen on ääni SDP:lle”
Omaishoitajat jäämässä ilman palkkiota Varsinais-Suomessa – Junnila: ”Olisi oikeudenmukaista, että omaishoitajien palkkiosta tehtäisiin verovapaa”
Valtaosa koronan takia sairaalassa hoidettavista vieraskielisiä – rokotevastaisuus, pelot ja ennakkoluulot syynä sairastumiseen
Wihonen: Pohjois-Karjalan hanhiongelmaan saatava päätöksiä nopeasti ja paikallisesti
Perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit vaaliliittoon Varsinais-Suomessa – Slunga-Poutsalo: ”Perinne jatkuu”
Uusimmat
Viikon suosituimmat

Expressen: Muslimiyhteisöt haluavat segregaatiota

Poliittinen väkivalta Saksassa yltyy
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää